PUHE SOTAVETERAANIEN JA SOTAVETERAANINAISTEN JOULUJUHLASSA 29.11.2001
Savonlinnan kristillisellä opistolla
Teuvo V. Riikonen

Kaikki perustui luottamukseen.
Kertoi ystäväni, joka hyppäsi laskuvarjolla tandemhypyn toisen ihmisen
kanssa.
Tunne koneessa ennen hyppyä oli ollut uskomaton.
Yhtäkkiä hyppäät vain tuntemattomuuteen ja luotat, että tuo toinen osaa.

Luottamus. Tiedämme mitä se tarkoittaa. Monet asiat elämässämme perustuvat
luottamukseen. Asiat sovitaan yhdessä ja sen jälkeen luotetaan, että sovitut
asiat toimii.
Te olette vuodesta toiseen luottaneet opistoomme ja tulleet joulujuhlaa
viettämään tänne. Kiitos luottamuksesta. Esimiehenä luotan, että
työntekijämme osaavat asiansa ja hoitavat tehtävänsä luotettavasti ja hyvin.
Ihmissuhteet perustuvat luottamukseen.
Monissa virkatehtävissä kuullaan ja nähdään asioita, jotka ovat ehdottoman
luottamuksellisia.
Meillä papeilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus asioista joita kuulemme
ripissä ja sielunhoidossa.

Luottamuksen voi myös menettää. Useissa tapauksissa vain kerran.
Luottamuksen uudelleen rakentaminen vaatii paljon ja joskus se ei onnistu
ollenkaan.

Silti asiat voivat perustua paljolti luottamukseen.
Mutta viimeisen vuoden aikana olemme oppineet, että sen varaan ei voi
rakentaa edes maailman turvallisuutta. Syyskuun 11. päivä muutti koko
maailman.
Luottamus tuntui menevän.

Luottamuksesta oli myös kysymys yli 50 vuotta sitten kun Itsenäisen Suomen
turvallisuutta ja vapautta uhattiin. Silloin koko kansa luotti teihin, jotka
olitte eturintamassa. Teihin, jotka puolustitte maatamme kaukana
rintamalinjoista. Luottamus oli myös heitä kohtaan, jotka maksoivat
vapautemme hengellään.
Te olitte luottamuksen arvoisia.
Me nuoremmat sukupolvet olemme ylpeitä teistä.
Suomen kansa luotti teihin silloin. Me luotamme teihin edelleen.

Luottamuksesta oli myös kysymys parituhatta vuotta sitten.
Jumala luotti ihmiseen.
Jumalan Poika annettiin Marian synnytettäväksi ja hoidettavaksi.
Kaikkivaltias Jumala alistui ihmisen osaan.
Kaikkivaltias kapaloissa.
Täysin avuttomana.
Vain Marian ja Joosefin huolenpidon varassa.
Ympärillä vihamielinen hallinto. Mielipuolinen hallitsija, joka halusi
tapattaa kaikki vastasyntyneet poikalapset.

Ajattele mikä luottamus.
Jumala luotti ihmiseen.
Niin, mutta entä silloin kun luottamus elämään ja Jumalaan tuntuu luhistuvan
alas kuin tornitalot syyskuussa.
Missä Jumala olit silloin, kun oli ne vaikeat vuodet siellä eturintamassa
tai kaukana kotona? Missä Jumala olit silloin kun sodan kokemusten helvetti
ja tuska tuli koko voimalla päälle? Tai silloin kun elämä riepotteli edes
takaisin? Missä Jumala olit silloin?

Virsirunoilija vastaa siihen: ”En ollut vielä syntynyt, kun synnyit
auttajaksi. En armoasi kysynyt kun tulit turvaajaksi. En vielä ollut päällä
maan, kun riensit tänne maailmaan, aukaisit meille taivaan…. Oi Jeesus tänne
maailmaan et tullut itses tähden, minua saavuit auttamaan kurjuuden kaiken
nähden. Ja raskain ristin kärsien armahdit minut, syyllisen. Voisinko kyllin
kiittää!”

Voisinko kyllin kiittää?
Kiittää mistä?
Siitä, että Jumala luotti niin paljon, että lähetti Poikansa.
Kaikkivaltiaan kapaloissa.


Rukoilemme:

Siis Vapahtaja, rukoilen, et sitä koskaan kiellä: Nyt ota sydän syntinen ja
asu aina siellä sen ainoana Herrana, sen ilona ja riemuna ja täynnä
lohdutusta.
Vaan kuinka suuren vieraani ottaisin oikein vastaan, kun sydämeni, lahjani,
on multaa ainoastaan? Oi Herra maan ja taivasten, käyt itse luokse
syntisten, armosi meille annat. Aamen.