IDENTITEETTI JA MUUTOKSET
Kansanopistopäivät
5.8.-7.8.2002
Savonlinnan kristillisellä opistolla

KANSANOPISTOPÄIVIEN AVAUS
5.8.2002 klo 14.00
Teuvo V. Riikonen
rehtori, kirjailija
Savonlinnan kristillinen opisto


Minulla on tässä kaunis pöytäliina. Miten se liittyy kansanopistopäiviin?
Äitini lahjoitti tämän liinan minulle ja vaimolleni muutaman vuotta sitten.
Hän kertoi, että on sen tehnyt Otavan opistossa joskus 1950-luvulla ja se on
ollut niin kaunis, että ole raaskinut käyttää sitä.
Olen miettinyt paljon tuota tilannetta. Ja myös tätä liinaa. Eilen 76 vuotta
täyttänyt äitini on siis ollut kansanopistossa. Miten se aika vaikutti hänen
elämäänsä, identiteettiin ja moniin muutoksiin. Miten paljon
kansanopistoissa on vuosikymmenten aikana tehty, mutta ei ole aina
uskallettu laittaa tehtyä käyttöön.
Joka tapauksessa äitini kasvatti 4 poikaa yksinhuoltajana ja varmasti
kansanopistossa saadut opit ovat olleet siinä apuna

Olemme kokoontuneet tänne Savonlinnan kristilliselle opistolle
kansanopistopäiville teemalla identiteetti ja muutokset. Yli sata vuotta
säilynyt kansanopistolaitos on joutunut tuota teemaa paljon pohtimaan.
Selviytymisemme ansiona on pidetty aatteellisuutta ja dynaamisuutta.
Meidän koulutustehtäväämme on kuvattu neljällä verbillä:
Täydentämällä ja laajentamalla vaihtoehtoistavalla ja kyseenalaistavalla
tavalla.
Otan tuosta yhden sanan esille eli kyseenalaistaminen?

Ensiksi tulisiko meidän pohtiessamme kansanopistojen aatteellista pohjaa
nimenomaan kyseenalaistaa? Olemmeko aatteellisesti säilyttäneet sen mistä
kaikki lähti?
Ovatko poliittiset ja ammattiyhdistys opistot oikeasti oman aatteensa
hehkulla toimivia? Ovatko sitoutumattomat opistot toiminnassaan oikeasti
sitoutumattomia vai jotain muuta?
Ovatko kristilliset opistot vielä kristillisiä vai onko mainostuksessa yhä
enemmän lisääntymässä suuntaus, jossa opiskelija lehtimainoksia lukiessa ei
oikeasti tiedä, että kyseessä on kristillinen opisto? Kuinka paljon me
olemme valmiit myymään aatteestamme saadaksemme opintoviikkokiintiöt
täyteen?

Toiseksi meidän tulisi myös kyseenalaistaa omaa toimintaamme?
Luotammeko omaan tuotteeseemme? Siihen, että myös me osaamme kouluttaa heti
hyvin, huolellisesti ja harkiten? Uskommeko oikeasti, että hyvä suomalainen
koulutusjärjestelmä on monin paikoin myös kupla. Että nykyinen usein
tehokkuuteen perustuva koulutusjärjestelmä synnyttää jatkuvasti
koululaitoksen uhreja, joita mm. vapaan sivistystyön alaisissa
oppilaitoksissa hoidetaan? Kuka kantaa vastuun niistä nuorista joiden siivet
koululaitos murskasi. Yksi äiti valitti minulle 18-vuotiaasta pojasta, jota
ei kiinnosta enää mikään muu koulu kuin autokoulu. Hyvä, että edes se.
Uskommeko, että juuri me kansanopistolaitoksena pystymme vastaamaan myös
tähän haasteeseen. Tarjota paikka myös niille, jotka ovat pudonneet
suomalaisen koulutusjärjestelmän rattaista.
Me pystymme siihen, mutta siihen tarvitaan myös aatteellisuutta ja
dynaamisuutta.

Mutta vielä kolmanneksi meidän tulee kyseenalaistaa opetushallinnon tietty
jähmeys, hitaus ja poukkoileva koulutuspolitiikka sekä rahoitusjärjestelmä.
Meiltä kansanopistoilta vaaditaan tarkkuutta ja tehokkuutta. Tilastot ja
hakemukset pitää olla päivälleen ajoissa. Mutta samanaikaisesti
opetushallinnon hallinto toimii välillä bresneviläisellä teholla. Meidän
tehtävämme on kyseenalaistaa tällainen hallinto ja vaatia parempaa palvelua.
Myös pienet oppilaitokset tarvitsevat puolesta puhujia. Jos niitä ei löydy
me joudumme itse nostamaan kissan pöydälle. Me emme ole vain olemassa. Me
osaamme myös tehdä monta asiaa paremmin kuin suuret yksiköt. Mutta aatteemme
mukaisesti kyseenalaistamme myös tämän.

Mutta milloin muutos alkaa?
Me kaikki tiedämme ihmisen ja järjestelmän sisään rakennetun
muutosvastarinnan. Monessa kansanopistossa on vuosikymmenten aikana laulettu
kokouksien alussa, kokouksen aikana ja vielä kokouksen jälkeenkin vanhaa
iskelmää ”koskaan et muuttua saa…”
Mutta muutos on jo tapahtunut silloin kun siitä puhutaan ensimmäisen kerran.
Tämä meidän on hyvä tietää.

Mutta mitä muita tehtäviä meillä on kansanopistoliikkeenä? Suorittaessani
viime vuonna aikuiskasvatuksen cl-opintoja määrittelin eräässä työssäni
kansanopistojen ja vapaan sivistystyön tehtäviksi 2 asiaa. Korostan niitä
tänäänkin:
Kirjan esillä pitäminen ja hymyileminen.

Nykyisessä tietoyhteiskunnassa on pelätty kirjan aseman heikentymistä.
Tilastot eivät kuitenkaan tue tätä. Kirjalla Suomessa menee yllättävän
hyvin. Tilanne ei ole ollenkaan niin huono kuin Amerikan presidentillä,
jonka kirjasto paloi. Onneksi turvamiehet ehtivät viedä molemmat
värityskirjat suojaan.
Kansanopistojen on yhä uudestaan nähtävä kirjan merkitys sivistystyön
tekijänä. Siihen tulisi liittyä myös voimakas yhteistyö hyvin hoidetun
suomalaisen kirjastolaitoksen kanssa. Maailmassa on lukemattomia kirjoja.
Kansanopiston tehtävä on pitää niitä esillä.

Toinen tehtävämme on opettaa ihmiset hymyilemään. Opistomme eräälle linjalle
tuli kerran opiskelija, jolla oli henkisiä vaikeuksia. Kaikki tiesivät ja
näkivät sen. Mutta hänet hyväksyttiin ryhmään Hän pääsääntöisesti istui
hiljaa paikallaan. Eräs toinen oppilas huomasi, että aina kun opetuksessa
käytettiin juttuja, kertomuksia, tarinoita, vitsejä ja muita vastaavia tämä
henkilö hymyili. Tätä jatkui koko muutaman kuukauden linjan ajan. Henkilö ei
reagoinut opetukseen muuten kuin hymyilemällä silloin tällöin. Linjan
päättyessä hän sai linjan stipendin.

Arvoisat kansanopistopäiville saapuneet kollegat!
Tervetuloa iloiseen itä-Suomeen ja satumaiseen Savonlinnaan!
Kansanopistoissa oli ennen sanonta ”Säämingistä Sirolaan”. Sirolaa ei enää
ole, me olemme muuttuneet Savonlinnan kristilliseksi opistoksi ja moni
muukin asia on muuttunut.
Olemme ylpeitä, että olemme saaneet järjestelyvastuun tänne Savonlinnaan.
Savonlinna on kolmen O:n kaupunki: Oopperan, oppilaitosten ja oikeiden
immeisten kaupunki. Lämpimästi tervetuloa oppimaan, virkistymään ja
viihtymään.
Ja hymyilemään.
Meillä on edelleen tehtävä. Se on nimenomaan yhteinen tehtävä.
Aattellisuuden ja dynaamisuuden avulla.
Valmista ei tule koskaan täysin. Suomalainen Juha ooppera päättyi tänä
vuonna Jorma Hynnisen laulamaan lauseeseen ”Ei tulee ehjää enää…”
Elämään ja koulutukseen kuuluu keskeneräisyys.
Täysin ehjää ei tule tässä ajassa.

Niin mutta mitä se minun vanha äitini siellä Otavan opistossa oppi?
Soitin hänelle eilen 76-vuotissyntymäonnittelut ja kerroin
kansanopistopäivistä.
Kysyin häneltä millainen se 4-5 kuukauden kurssi tai linja siellä Otavan
opistolla oli?
Äitini vastasi:
”Vähän joka lajia opetettiin ja ei se yhtään hullumpi ollut”