PUHE
SIHVOSEN PERHEEN MATKAANSIUNAAMISESSA
2.2.2003 Savonlinnan kristillisellä opistolla
Toimitti Teuvo V. Riikonen avustajina Kimmo Juutilainen, Helena Liukko,
Anne
Soukkalahti ja Hannu Sihvonen. Kanttorina Helena Strand.
Rakkaat ystävät,
Anne & Petri !
Tämän tilaisuuden nimi on lähetystyöntekijän
matkaan siunaaminen. Teidän
yhteisen elämän alkuun kuuluu matka. Yhteinen nuorten maata
Näkyvissä -
festareille Turkuun muutaman vuotta sitten. Siitä matkasta linja-autossa
alkoi teidän yhteinen matka. Toinen matka oli tänne opistolle
sen historian
ensimmäiselle Raamattulinjalle keväällä 2000. Silloin
saitte yhdessä tehdä
matkan Jumalan sanan sisältöön. Sen aikana yhteinen päätös
yhteisestä
matkasta sai vahvistuksen ja teidät vihittiin Savonlinnan Tuomiokirkossa
kesäkuun alussa 2000. Hääjuhlaa vietimme täällä
opistolla. Myöhemmin teidän
matkaan on annettu kaksi pientä matkakaveria Jetro ja Aada.
Koko elämämme on itse asiassa matka.
Nyt olette lähdössä matkaan kylvämään hyvää
sanomaa Bangladeshiin.
Me lähetämme teidät siunaten matkaan. Me rukoilemme teidän
puolestanne.
Täällä opistolla vietetään säännöllisesti
pari kertaa kuukaudessa
aamuehtoollista. Siinä yhteydessä me rukoilemme teidän
puolestanne. Me
tuemme teitä kaikella tavalla ystävinä, sukulaisina, seurakuntana
ja
Kristuksen kirkkona.
Kristityn ihmisen matkassa on monta vaihetta ja asiaa. Ensiksi matkan
alku.
Matkaan alkuun liittyy kaste ja usko. Saamme kastettuina uskoa Jeesukseen.
Ilman niitä ei voisi olla matkan alkua. Toiseksi matkaan liittyy
matkan
vaivat. Raamatussa sanotaan , että monen ahdistuksen kautta
pitää meidän
menemän Jumalan valtakuntaan. Kristityn matkaan kuuluu monenlaista
ahdistusta ja tuskaa. Vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Niissäkin
Jumala on
läsnä. Kolmanneksi matkaan kuuluu matkan ilot. Ilo, riemu ja
lepo annetaan
matkan taistelujen keskellä. Meitä ei oteta pois taistelusta,
vaan ilo,
rauha ja riemu annetaan matkan vaivojen keskellä. Neljänneksi
ja viimeiseksi
matkalla on myös päätös. On tärkeää
tietää minne menee. Teidän lähetti
matkanne päättyy toistaiseksi Bangladeshiin. Saitte Raamattulinjalla
oppia
Tien sinne te tiedätte. Jeesus on tie, totuus ja elämä.
Elämä Hänen
seurassaan on turvallista. Teidän Raamattulinjaystävänne
Anne Soukkalahti,
joka on tässä alttarilla teitä matkaan lähettämässä
ja siunaamassa
kirjoittaa runossaan:
Minä olen tie, sanot kun pyydän näyttämään
tietä.
Minä olen totuus, sanot kun kysyn mikä on oikein.
Minä olen elämä, sanot kun kysyn onko tässä kaikessa
järkeä.
Minä olen polku, tienviitta ja maa jalkojesi alla.
Kuljen kanssasi koko matkan kotiin asti,
avaan portin ja vien perille.
Kannan silloin kun et tse jaksa kulkea.
Olen mukanasi joka hetkessä ja odotan iankaikkisuudessa.
Rakkauteni on ikuista.
Rakkaat ystävät,
Ane, Petri, Jetro ja Aada!
Siunattua matkaa. Isän hoitoon matkalla. Kristuksen armon vahvistamina.
Pyhän Hengen lämpöä matkalle. Saatte kulkea Kristuksen
edeltäpäin
valmistetuissa askelissa.
|