Savonlinnan kristillisen opiston joulujuhla
13.12.2005
Teuvo V. Riikonen

Sanoja.
Maailma on täynnä sanoja.
Tiedonvälitys välittää meille päivittäin satoja ja tuhansia sanoja.
Usein me väsymme juuri tähän sanojen paljouteen.
Jotakin sanojen muuttumisen määrästä kertoo seuraava tilastotieto sanoista:
Isä meidän rukouksessa on noin 63 sanaa.
Käskyt selityksineen noin 230 sanaa.
Amerikan perustuslaki noin 2300 sanaa.
Euroopan Unionin hanhenmaksadirektiivi noin 23600 sanaa.

Joulun sanoman sisäistämien ei tarvitse niin paljon sanoja.
Joulu on täynnä sanoja.
Kukka, kynttilä, tähti, enkeli, evankeliumi, Beetlehem ja lapsi.

Jouluevankeliumissa on yksi viiden sanan lause.
Heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Pysähdymme hetkeksi näiden sanojen ääreen.

Heille.
Joosef ja Maria lähtivät Nasaretista noin 130-150 km matkalle jalkaisin ja aasin selässä. Se on sama kuin täältä lähtisi joku lasta odottava nuori pariskunta Lappeenrantaan tai Pertunmaalle tai Joensuuhun.
He olivat häpeän alla. Kihlapari odotti lasta. Beetelehemissä oli asukkaita noin tuhat ja veroilmoituksen takia heitä oli noin 2000. Kyllä lähes kaikki tunsivat heidät.
He olivat samaa sukua. Joosefin suku oli nimittäin Beetlehemistä.
He olivat nuoripari. Raskaana oleva Maria ja hämmentynyt mies – Joosef, joka mietti miehen paikkaa tässä näytelmässä.
He olivat matkasta väsyneitä. Nälkäisiä ja ehkä pelokkaita.

Ei ollut
Sanoilla on merkitys. Ei tarkoittaa, että jotakin ei saada. Sanat usein joko rikkovat tai rakentavat. Sanat usein joko hajottavat tai hoitavat. Tarvitaan erilaisia sanoja, koska ihminen tarvitsee rajoja. Kasvatustyössä ja myös oppilaitoksissa pitää joskus sanoa: ei.
Siis kieltää jotakin.
Jotta sanat voisivat hoitaa sanoilla täytyy joskus haavoittaa. Jumalan sanakin repii rikki, lyö, haavoittaa ja murtaa, jotta voisi syntyä uutta.
Joosefin ja Marialle sanottiin ei.
Ajattele, miten nöyryyttävää se on ollut.
Mutta ajattele, miten tärkeä sana se on meille.
Joskus on sanottava ei, jotta voisi sanoa kyllä.

Mutta mitä ei ollut.
Jotakin ei ollut, joka liittyi siihen kieltoon. Siis se ”ei” piti selittää. Missä ei ollut? Mitä ei ollut?

Tilaa.
Heille ei löytynyt paikkaa.
Maailmassa sanotaan olevan liikaa ihmisiä.
Ajattele tänään miljoonia pakolaisia, maahanmuuttajia ja niitä, jotka ovat joutuneet lähtemään. Kodistaan, kylästään, kaupungistaan ja omasta maastaan. Eri syiden takia.
Juuri tämä vuosi on puhutellut meitä ihmisillä, jotka ovat joutuneet lähtemään. Thaimassa, Pakistanissa, Yhdysvalloissa, Mexiconlahdella, Afganistanissa.
He ovat joutuneet lähtemään, koska heille ei ole löytynyt paikkaa.
Juuri tämän juhlan aikana sadat katulapset Pietarissa ja muissa paikoissa hiipivät viemäreihin. Siellä on tyttöjä ja poikia.
Ajattele, heillä ei ole tilaa. Ajattele, onhan sinullakin tyttäriä, poikia, siskoja, veljiä, kummilapsia, naapureita ja sukulaisia, joilla on paikka.
Ajattele työtöntä, vanhusta, koulukiusattua ja yksinäistä.
Joille ei ole tilaa.
Marialle ja Joosefille ei löytynyt tilaa.

Majatalossa.
Heille ei löytynyt tilaa lämpöön, ruokaan, lepoon ja paikkaa synnytykseen.
Heille löytyi luolasta paikka.
Kaikkien katseiden ulottuvista. Eläinten vierestä. Heinillä härkien kaukalon.
Sieltä heille löytyi paikka.
Siellä syntyi lapsi.
Poikalapsi.

Jotta meille löytyisi tilaa.
Paikka. Paikka opistolla. Oma paikka. Elämäntaidon linjalla, kymppiluokalla, musiikkilinjalla, kurssilla tai missä tahansa tehtävässä.
Tänään sinulla on paikka täällä juhlassa.
Paikka ruokapöydässä. Tilaa joulujuhlan yhteydessä.
Mutta ennen kaikkea tilaa seimen äärellä. Vapahtajan Kristuksen seimen äärellä.
Ihmettele ja katso.
Katso nukkuvaa lasta ja rauhoitu.
Katso lapsen silmiä ja odotusta.
Katso ja tyydy tänä jouluna vähempään.
Miksi vähempään?
Jotta jotakin voisi jäädä niillekin, joilla ei ole tilaa.

Hyvä juhlaväki.
Yhteinen työvuosi on takana.
Pitäisi sanoa paljon.
Siksi sanon vain muutaman sanan.
Katso lasta seimessä.

Siksi sanon vain yhden sanan:
Kiitos!