POLVILTAAN LIIKKEELLE
Sotaveteraanien joulujuhla Savonlinnan kristillisellä opistolla 30.11.2006
Iltahartaus

Olin vuosia sitten YK:n rauhanturvajoukoissa Golanilla hoitamassa kirkollista työtä. Menimme pitämään lyhyttä ehtoolliskirkkoa vartioasemille, joissa yleensä oli kymmenkunta sotilasta. Tuo kyseinen vartioasema sijaitsi komentopaikasta katsottuna kaikista kauimpana. Meidän vieressä oli Israelin ja Syyrian hampaisiin asti aseistetut joukot, joiden takana oli Yhdysvaltojen ja silloisen Neuvostoliiton asevoimat. Näiden keskellä hoidimme tehtäväämme.
Saavuimme vartioasemalle ja valmistimme koruttoman ehtoollispöydän. Kaikki vartioaseman miehet – lukuun ottamatta yhtä – osallistuivat ehtoolliselle. Se yksi oli vartiomies tornissaan. Häntä ei edes odotettu, sillä yhden piti aina hoitaa vartiointi.
Kun olimme jakaneet ehtoollisen muille, tapahtui yllättävä käänne. Yksi miehistä sanoi: ”Odottakaa vartiomieskin haluaa tulla ehtoolliselle”. Tuo sama mies meni muutamaksi minuutiksi tuuraamaan vartiomiestä. Hetken kuluttua vartiotornissa ollut vartiomies saapui rynnäkkökiväärin ja kypärän kanssa kohti ehtoollispöytää. Hän jätti kiväärin nojaamaan hiekkasäkkiä vasten, otti kypärän päästään ja polvistui ehtoolliselle. Vastaanotettuaan ehtoollisen hän nousi, kumarsi, laittoi kypärän takaisin päähän, meni ja otti kiväärinsä ja palasi takaisin vartiokoppiin.

Piispa Olavi Rimpiläinen kertoo eräässä kirjassaan esimerkin Sissipataljoona 3:n historiasta. Tuo pataljoona oli se, joka sodan loppuvaiheissa joutui Kemissä ensimmäisiin tulitaisteluihin Saksalaisten kanssa. Eräs taisteluihin osallistunut mies oli kertonut piispa Rimpiläiselle esimerkin.
Kiestingissä vietettiin hyökkäyksen edellä aivan etulinjassa Herran Pyhää Ehtoollista. Kaikki paikalla olleet, nekin, joista ei olisi sitä uskonut, osallistuivat siihen ja polvistuivat Herran Pöytään ja Herran eteen. Suuri hiljaisuus vallitsi, sillä oli annettu ankara käsky, että esimerkiksi virret piti laulaa vain puoliääneen, mahdollisimman hiljaa. Oltiinhan etulinjassa ja tilanteen alkaminen oli lähellä.
Kirkonmenot olivat ohi, kun yllättäen joku rivistä voimakkaalla äänellä aloitti virren 216 (nykyinen virsi 309). Muut yhtyivät siihen, ja etulinjasta vyöryi mahtavana ja voimakkaana miesten veisuu: ”Nyt vielä etehesi, oi Jeesus, polvistun, sun siunauksehesi ja armoos sulkeun.”
Kaikkia turvatoimia tärkeämpää oli, että arvaamaton ja pelottava tilanne voitiin kohdata Herramme siunaukseen ja armoon sulkeutuneena ja että siihen lähdettiin polviltaan.

Apostoli Paavali oli kerran Efesoksessa, jossa seurakunnan tilanne oli vaikea. Kahleet ja ahdistukset odottivat. Paavali tiesi, että heitä kohtasi monenlaisia vaikeuksia. Tuossa tilanteessa sanotaan, että Paavali jätti heidät ”armon ja hänen sanansa haltuun”, jonka jälkeen he polvistuivat yhdessä rukoilemaan.

Mikä näissä kolmessa erilaisessa kertomuksessa on yhteistä? Niin suomalalaisten YK-sotilaiden kohdalla Golanilla parikymmentä vuotta sitten kuin suomalaisten sotilaiden kohdalla yli 60 vuotta sitten tai tuossa 2000 vuotta vanhassa Raamatun kertomuksessa Esesoksessa.

He polvistuivat.
He polvistuivat Kaikkivaltiaan Jumalan edessä.
He polvistuivat ja tunnustivat, että eivät pärjää ilman Jumalaa, Jumalan armoa, herran Pyhää Ehtoollista ja Kaikkivaltiaan kohtaamista.
He polvistuivat

Kunnioitetut sotaveteraanit ja sotaveteraaninaiset.
Arvoisa juhlaväki!
Me jokainen olemme joutuneet olemaan monessa vaikeassa paikassa. Teillä vanhemmalla sukupolvella nämä kokemukset ovat olleet paljon kovempia ja rajumpia, kuin meidän nuorempien sukupolvien kohdalla.
Mutta mikä meillä on yhteistä?
Tuntematon ja pelottava tulevaisuus.
Maailman taivaanranta näyttää usein tuntemattomalta ja pelottavalta. Jopa uhkaavalta. Monen rohkeus, elämänusko ja yrittämisen halu tahtoo raueta.
Mikä nyt on tärkeää?
Polvistua.
”Nyt vielä etehesi, oi Jeesus polvistun, sun siunauksehesi ja armoos sulkeun”
Tässä on kysymys Joulun sanomasta.
Saamme polvistua seimen äärelle.
Vastasyntyneen Lapsen äärelle.
Jeesuksen, Messiaan, Kaikkivaltiaan Vapahtajan eteen.
Ja katso siinä se on. Jumalan armo, Jumalan armon sana, jonka haltuun saamme jättää itsemme, nyt, tänään, elämämme jokaisena päivänä ja myös silloin, kun viimeinen iltakutsu tulee kohdalle.
Saamme polvistua hänen eteensä ja sanoa ”Nyt vielä etehesi, oi Jeesus polvistun, sun siunauksehesi ja armos sulkeun. Alusta loppuun johtaa jos matkalla et saa, niin vaara heti kohtaa, voin tieltä horjahtaa. Vaan lankeemasta estää mua Jeesus voimallaan. Näin usko loppuun kestää ja minut kruunataan”.

Rukoilemme:
Ristisi Golgatalla se voitonlippu on. Vain siihen katsomalla saan voitto palkinnon.
Sä meihin taivaan tiellä Henkesi valo luo ja kerran luonas siellä iäinen autuus suo. Aamen.