Teuvo V. Riikonen
rehtori, kirjailija
Savonlinnan kristillinen opisto
Kirjoitus on osittain muokattu Kristillisten eläkeläisten kevätkokouksen avajaisjuhlan puheesta 17.4.2004

ELÄMÄ ON ELINIKÄISTÄ OPPIMISTA

Yhdysvaltain entinen presidentti Lyndon B Johnson sanoi aikanaan, että kansakunnan kaikki ongelmat tulevat ratkeamaan koulutuksen avulla. Tällaista rikkumatonta uskoa koulutukseen on ollut muuallakin. Viime vuosina työelämässä on tapahtunut paljon muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet kaikkiin ihmisiin jollakin tavalla. Mukaan on tullut myös elinikäisen oppimisen sanoma.

Mikä on oikea tapa oppia?

Tässä yhteydessä on aiheellisesti kysytty onko koulutus edelleen hyvinvoinnin keihäänkärki? Pohjoismaiden hyvinvointimalli perustuu pitkälti laajaan työhön osallistumiseen ja alhaiseen työttömyyteen, joka tosin viime vuosikymmeninä on kokenut melkoisen rakenteellisen muutoksen.
Viime vuosina on jouduttu tarkastelemaan koulutuksen ja erilaisten oppimiskäsitysten mahdollisuuksia suhteessa niihin yhteiskuntamuutoksen näkymiin, jotka on liitetty nykyiseen muutosten sävyttämään aikaan.
On aiheellisesti kysytty pystyykö koulutus ja sivistystyö edistämään sellaisia tekemisen tapoja, jotka auttavat ihmisiä – myös eläkeikäisiä - pärjäämään tulevaisuuden yhteiskunnassa? Pystyykö oppilaitokset täyttämään yhteiskunnallisen tehtävänsä? Elinikäisen oppimisen on katsottu haastavan vanhan koulutusjärjestelmän monia perusoletuksia. Modernin ajan koulua on syytetty ”massatuotantotehtaaksi” (Robert Reich), jossa lapset siirtyvät luokalta toiselle kuin liukuhihnalta.

Kolme koulutuksen sukupolvea

Kun koulutuksesta puhutaan löydämme kolme eri sukupolvea, joilla on ollut erilaiset mahdollisuudet kouluttautumiseen. Vanhimmille sukupolville eli tämän ajan eläkeläisille uusi koulutusajattelu on haastava, koska heillä ei ole ollut samanlaisia mahdollisuuksia koulutukseen ja koulutus on ollut monille ihmisiä erottava tekijä. Monilla esimerkiksi uuden teknologian oppiminen voi muodostua ongelmaksi. Toisaalta vanhemmalle ikäpolvelle koulutus on aina ollut kamppailua ja uuden oppimista. Kerran opittu säilyi koko elämän. Edesmennyt äitini selvisi elämässään kaste, -rippikoulu, -kansakoulu, -kansanopiston ja yhdellä siivoojien lisäkoulutuskurssin todistuksilla.
Näille sukupolville koulutus merkitsi myös pitkälti varmaa työpaikkaa.
Koulutus merkitsi heille korkeampaa sosiaalista statusta. Heitä onkin kutsuttu "kansansivistyksen ja kansanvalistuksen sukupolveksi", vaikka olivatkin "sodan ja niukan koulutuksen sukupolvi".

Kasvavien mahdollisuuksien sukupolvi

Seuraava sukupolvi oli pitkälti rakennemuutoksen ja kasvavien koulutusmahdollisuuksien sukupolvi. Tälle sukupolvelle työ on ollut keskeinen osa, mikä on liittynyt koulutukseen ja uraan. Monien kohdalla rakennemuutos kuljetti heidät pois kotiseuduilta asutuskeskuksiin. Sen mukana tuli myös mahdollisuus kouluttautua paremmin kuin edellinen sukupolvi. Omalla kohdallani tämä äitini sukupolven rakentama yhteiskunta mahdollisti, että pystyin yksinhuoltajaäidin poikana kouluttamaan itseni akateemiseen loppututkintoon asti – ilman ylioppilastutkintoa.
Koulutuksella oli ennen kaikkea sivistyksen välineellinen ja ammatillinen puoli. Tälle sukupolvelle valistus oli erilaista. Usko tieteen ja asiantuntijuuden voimaan oli suuri ja sosiaalisella moraalilla oli suurempi merkitys kuin uskontoon perustuvalla moraalilla.

Koulutus ihanteesta välineeksi

Nuorimmalla sukupolvella on ollut hyvinvoinnin ja monien koulutusvalintojen suhteen aivan eri mahdollisuudet. Yleissivistävä koulutus on koettu itsestään selvänä hyödykkeenä. Koulutus oli muuttunut ihanteesta välineeksi ja itsestäänselvyydeksi. Yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ovat vieneet tältä sukupolvelta tietyn lumouksen. Kun katselen omien lasteni koulutusmahdollisuuksia heillä on aivan eri mahdollisuudet kuin itselläni ja äitini sukupolvella oli.
Kun tarpeet ovat olleet erilaiset on tarvittu erilaisia mahdollisuuksia koulutukseen. Tästä taustasta nousee vapaa sivistystyö, jolla on aina ollut oma tärkeä merkitys. Vapaaseen sivistystyöhön kuuluu elinikäisen oppimisen sanoma. Miten se liittyy eläkeläisten toimintaan?

Siirtymävaihe voi tuoda kriisin

Ihmisen elämähän muodostuu eri mittaisista vaiheista. Psykologit puhuvat tasaisista vaiheista, jotka kestävät 4-8 vuotta ja niiden väliin sijoittuvista siirtymävaiheista, jotka ovat lyhyitä ja nopeita. Niihin liittyy usein kriisejä ja käännekohtia. Usein eläkkeelle siirtyminen voi olla monelle vaikea asia. Siirtyminen pois työelämästä uhkaa viedä elämästä myös oppimisen.
Ehkä vapaan sivistystyön merkitys suomalaiselle koulutuspolitiikalle uudella vuosituhannella onkin merkittävä. Siihen liittyy nimenomaan arkipäivän oppiminen, jota on kaikki järjestettyjen oppimisympäristöjen - ja tilanteiden ulkopuolella tapahtuva oppiminen. Tämähän on juuri jätetty suomalaisessa koulutuspolitiikassa usein huomioimatta.
Juuri vapaan sivistystyön koulutuksessa on ollut paljon tällaista arkipäivän oppimista. Toisaalta se voisi menettää merkitystä, jos se liian viralliseksi tehtäisiin. Arkipäivän oppiminen näyttää olevan muodollisen koulutuksen ja aikuiskoulutuksen hierarkkisen pyramidin ulkopuolinen oppimisen muoto.
Lisäksi on todettu, että ihmiset mielellään osallistuvat huomattavasti useammin organisoituihin aikuisopintoihin siinä tapauksessa, että heidän arkipäivän oppiminen huomioidaan ja tunnustetaan opintojen alussa. Tämä tunnustaminen on juuri sitä, mistä tällä hetkellä vapaassa sivistystyössä puhutaan. Eli kaiken oppimisen tunnustaminen pitäisi virallistaa.

Arkipäivän oppiminen on oikeaa oppimista

Kun eri ikäiset kokoontuu eri tapahtumiin ja tilaisuuksiin - epävirallisiin tai virallisiin – tapahtuu oppimista. Keskinäiset keskustelut, tutustumiskäynnit, vierailut ja kaikki tällainen vuorovaikutus ovat oppimistapahtumia. Tapahtuu elinikäistä oppimista. Arkipäivän oppimista. Se on oikeaa oppimista.
Kristillinen ihmiskuvamme merkitsee sitä, että jokainen ihminen on Jumalan luomana ja lunastamana arvokas. Jokainen ikäkausi on tärkeä ja jokaisella on oikeus itsensä kehittämiseen ja oppimiseen. Raamatussa sanotaan ”Minä olen ihme suuri ihme ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen” Kun ihminen oppii tapahtuu aina ihme. Oppiminen on elinikäinen prosessi. Siinä Jumala luo uutta! Siitä saamme olla kiitollisia.