teuvovriikonen.fi - haastatteluja

Turvallisuus on tärkein vaaliteema

Minna-Liisa Riestola
SAVONLINNA

Kristillisdemokraattien tavoitteena on ainakin yksi kansanedustajan paikka Kaakon vaalipiiristä. Parikanniemi-säätiön toiminnanjohtaja, kirjailija ja pappi Teuvo V. Riikosen mukaan Kaakon vaalipiiri tekee vain hyvää pienemmille puolueille Enää ei pelata vaaliliitoilla, vaan peruskannatus on noussut arvoonsa.
–Politiikka on pitkän matkan juoksua, pitää olla valmis jakamaan vaaliesitteitä pimeässä ja vesisateessa, niin saa äänensä kuuluviin. Jos haluaa siisteihin sisätöihin neljäksi vuodeksi, pitää olla valmis seisomaan vaaliteltan edessä viisi-kuusi viikkoa Siwan, Salen tai S-Marketin edessä. Ei siinä ole mitään pahaa, kuulee ihmisten tarinoita, näkee läpileikkauksen kansasta.

Turvallisuus on Riikosella vaalien tärkein teema.
–Ihmiset pelkäävät: Ukraina, Isis, Venäjä, työpaikan menetys. Peruspalvelut rapautuvat. Kirjasto on viimeinen olohuone, mikä kuuluu kaikille.
Riikonen on pienemmän ja heikomman puolella. Hän on työssään Parikanniemi-säätiön toiminnanjohtajana nähnyt, kuinka kalliiksi yksi syrjäytynyt nuori tai lapsi tulee yhteiskunnalle.
–Toisaalta kipukynnys kohdata vaikeuksia on madaltunut. Meidän pitäisi elää globaalissa maailmassa, mutta reviirisäksätys on lisääntynyt ja oman yhteiskuntavastuun ottaminen pienentynyt.

Riikonen ei tee vaalilupauksia.
–Eduskunnan tärkeimmät tehtävät ovat lainsäädäntö, valtion tulo- ja menoarvio, hallituksen valvonta ja EU sekä kansainväliset yhteydet.
Riikosen vaalibudjetti on  10000 - 15000 euroa. Riikonen leikkaisi suurten yritysten tuista, valtion virkakoneistosta ja huippu-urheilusta.
–Esimerkiksi jääkiekkoseurat on kasvattanut jääkiekkomiljonäärejä, jotka voisivat nyt vuorostaan auttaa kasvattajaseurojaan. 

Teuvo Viktor Riikonen Savonlinnasta
Kristillisdemokraattien eduskuntavaaliehdokas
Teologian maisteri, pappi, kirjailija, Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja
Syntymäpaikka- ja aika: Tuusula 2.11.1960
Perhesuhteet: Naimisissa. 4 täysi-ikäistä lasta. Yksi lapsenlapsi.
Luottamustoimet: Kaupunginvaltuutettu, Kristillisdemokraattisen puolueen 2. varapuheenjohtaja,
Postin hallintoneuvoston jäsen sekä Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan ja mediajaoston jäsen.
Rauhanturvaajana Golanilla, Afganistanissa ja Libanonissa.