teuvovriikonen.fi - haastatteluja


Laatikkojuttu

Armo Teuvo V:n mukaan

Muistan tilanteen hyvin.

Oli rippikoululeirini viimeinen päivä. Kahden viikon leiri oli sujunut jotenkuten. Ensimmäisenä iltana hiippailtiin tyttöjen kämpille ja kiinni jäätiin vasta toisena yönä. Kolmantena päivänä tiskattiin leirin astiat.

Paljon muutakin tapahtui. Ainoa, mitä ei tapahtunut, oli että opetus olisi mennyt perille.

Tuli loppukokeen palauttamisen aika. Arvostelu oli viitosesta kymppiin ja viitosella pääsi läpi. Minun paperissani oli neljä pitkällä miinuksella. En siis läpäissyt koetta.

Minuun iski paniikki. Mietin, miltä äidistä tuntuisi peruuttaa konfirmaatiojuhla. Mieli oli apea ja olo kummallinen.

Sitten se tuli. Odottamatta, täydellisen epäonnistumisen jälkeen. Edesmennyt rippipappini Heikki Hämäläinen sanoi: - Kyllä sinutkin voidaan konfirmoida.

Myöhemmin olen tajunnut, että tuossa lauseessa opin kristinuskon koko sisällön.