teuvovriikonen.fi - haastatteluja


Teuvo V. sanoo kaiken aina toisin

 Teksti ja kuvat: Thorleif Johansson

 Teuvo V. Riikosella - eli Teuvo V:llä, kuten häntä kutsutaan - on asiaa. Joskus hän kertoo sen rehtorin pulpetista tai kirkon saarnatuolista. Sen on saanut lukea Nuotasta ja monista muista kristillisistä lehdistä - myös Sana-lehdestä. Kymmenen kertaa hän on paketoinut sanottavansa kirjaksi. Päivittäin asian nokareet singahtavat maailmalle myös Teuvon V:n kommunikaattorista tekstiviestien paloina.

Välineestä riippumatta Teuvo V. sanoo asiat aina yllättävästi ja toisin - siis toisin sanoen.

Saarnan kriisi

Kirkkoamme kuvataan sanan kirkoksi, mutta saavuttako sana? - Ei saavuta. Meillä on tällä hetkellä puheen ja saarnan sekä retorinen että sisällöllinen kriisi, Teuvo V. toteaa.

Samasta huolesta kirjoitti professori emerita Päivikki Antola pitkäperjantain Helsingin Sanomissa:

"Luterilainen saarna on nykyisin lempeästi suostuttelevaa; se on jumaluusopillinen esitelmä, ei saarna.", hän kirjoitti.

Jotakin olisi siis tehtävä, mutta mitä? Teuvo V. tietää lääkkeen: - Huonoja puheita ei paranneta lopettamalla ne vaan pitämällä parempia puheita!

- Sanomisen tavat voi aina kyseenalaistaa, ei itse sanomaa. Voi esimerkiksi etsiä sanoille uusia merkityksiä. Tai käyttää satiiria.

Juuri siitä Teuvo V. tunnetaan. Mutta se on vaikea taitolaji, eikä sitä yleensä yhdistetä kirkkoon ja kristillisyyteen.

- Mutta se on oivallinen tapa käsitellä kirkon ja elämän monia kummallisuuksia. Toisaalta tulee siitä sitten palautettakin.

- Sain kirjeitä, että "ei tuolla tavalla puhuttu ja kirjoitettu 1940-luvulla Loimaan rukoushuoneella". Aikanaan ollessani nuorille tarkoitetun Nuotta-lehden päätoimittajana minulle soitti 37-vuotias insinööri ja valitti, että  hän ei koe saavansa mitään lehdestä. Sanoin että väärä lehti – tilaa Herää Valvomaan

Tänään tilanne on toinen. Lehdessämme julkaistun, apostoleja kuvaavan sarjan jälkeen vastaavia kirjeitä ei ole tullut yhtään. Päinvastoin: artikkelit on lukijoiden pyynnöstä koottu kirjaksi.

- Koen tehtäväkseni puhua ja kirjoittaa myös heille, jotka eivät ole kiinni kirkon kivilattioissa.  Yksi kaveri soitti lievässä humalassa. Hän oli tullut nuorena uskoon, mutta sitten elämässä oli mennyt vähän huonosti. Siinä puhelimessa hän veti viinaa ja luki minulle Sana-lehdestä itse kirjoittamaani artikkelia apostoleista.

- Tällainen palaute antaa toivoa. Niin kuin sekin ateisti, joka soitti kiittääkseen satiirikirjastani, Teuvo V. iloitsee.

Maata Näkyvissä

Tänä vuonna vietetään jo 22. kerran nuorten Maata Näkyvissä-festareita Turussa. Se on pohjoismaiden suurin nuorisotapahtuma. Teuvo V. Riikonen oli kymmenen vuoden ajan vahvasti luomassa sen nykyistä brändiä - niin kuin mainosmaailma asian ilmaisisi.

- MN-festarit oli käsittämätön juttu nähdä Jumalan yllättävä tapa toimia. Siellä käytettiin niitä metodeja, joita virallisesti mietitään vasta nyt 2000-luvulla.

- Annoin luovuudelle tilaa. Se kanavoitui Miettisen Jussin ja satojen nuorten kautta ja sai aikaan oman, niille festareille tyypillisen muodon. Ja hulvattoman sanankäytön.

- Nuorille pitää olla oma kielensä, metodit heidän omilla ehdoillaan. Joskus mukaan änkesi virallisia delegaatioita, mutta eihän siitä mitään tullut.

- Uskon, että festarilla on siunaus niin kauan kuin siellä kerrotaan se Timon tarina, mistä kaikki lähti liikkeelle, hän arvioi.

Syyskuun 19. päivänä vuonna 1984 menehtyi 17-vuotias Timo Vainio sydänkohtaukseen kesken koulupäivän. Hänen muistokseen järjestettiin vuotta myöhemmin Turun Pallivahan kirkossa muistojuhla teemalla "Maata näkyvissä". Paikalla  oli 120 nuorta. Nämä päättivät järjestää tapahtuman uudelleen seuraavana vuonna. Nyt Turkuun saapuu vuosittain 11.000 nuorta kolmeksi päiväksi…

Teuvon festarivuosista on kuitenkin ilmeisesti aikaa. - Minulle tuli jokin aika sitten sieltä soitto. Nuori tyttö tarjosi mainostilaa festareiden käsiohjelmaan. Hän kysyi:  ”Oletko koskaan kuullut tällaisesta tapahtumasta?”, Teuvo V. virnistelee.

Teuvo V. ei ole sattuma

Erään vaikuttavimmista puheistaan Teuvo V. piti Maata Näkyvissä-festareilla vuonna 1995. Ytimenä oli tarina, omassa elämässä koettu.

Hän kertoi keskustelusta, joka käytiin vuonna 1960. Siihen osallistui kolme henkilöä: äiti, kummitäti ja Tuusulan silloinen kunnanlääkäri. Vain kaksi lausetta sanottiin. Teuvolle ne olivat elämänmittaiset.

- Isäni oli kuollut keittiössämme, ja äitini jäi yksin kolmen lapsen kanssa ja odotti neljättä - minua. Silloin häneen iski epätoivo. Hän joutui miettimään, miten selvitä lapsilauman kanssa.

Hän meni kunnanlääkäri Möllerin vastaanotolle, osoitti syntymätöntä lastaan ja kysyi: "Voiko tämän lapsen ottaa pois?"

- Silloin tapahtui jotakin sellaista, jonka takana näen saman iankaikkisen Jumalan, joka liikuttelee kansoja ja yksityisiä ihmisiä. Taivaallinen Isä liikutti kunnanlääkärin tunteita ja tahtoa, Teuvo V. kertoo.

- Lääkäri vastasi äidilleni: "Lapsi tuo leivän tullessaan." Suomennettuna se tarkoittaa: Kyllä sinä jaksat, anna lapsen tulla maailmaan.

Tuo lapsi oli Teuvo V.

- Kukaan ei ole vahinko! hän toteaa ja siteeraa Raamattua: "Sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa… minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin… Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoiteut kaikki sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut." (Psalmi 139).

Tarinoiden voima

Miksi saarnat ovat usein kuin jumaluusopillisia luentoja?

- Meiltä puuttuu suuri kertomus, ja meiltä puuttuvat pienet kertomukset, Teuvo V. arvioi.

Kristinusko on tuo suuri kertomus. Raamattu on täynnä kertomuksia, ja Jeesuskin puhui monin vertauksin…

Mutta entä ne pienet? Ne jäävät sellaisenkin kuulijan mieleen, joka ei muuten ehkä jaksa ymmärtää elämän kaikkia syvällisyyksiä. Tarinoiden edessä hänkin hymyilee.

- Tarina voi lähteä liikkeelle vaikka vanhasta valokuvasta: tuossa minä olin sellaisessa tilanteessa kun… Ja tuossa seisoo ystäväni… Hän oli silloin juuri muuttanut…, Teuvo sanoo.

Tarinat liittyvät usein myös ihmisen hengellisen elämän käännekohtiin. Kuullaan joku ns. uskoontulokertomus tai seurataan jonkun kaverin tai ystävän elämää, ja kun siinä tapahtuu sitten muutos - hänen elämänsä tarinaan tulee jokin uusi piirre - niin ryhdytään pohtimaan, että olisiko tuossa jotakin minullekin.

Vahvan evankelistan lahjan omaavat julistajat ovat tarinankertojien kärkikaartia. Kuulija pidättelee henkeään seuratessaan tarinan kulkua kerta toisensa jälkeen - vaikka jo aavistaakin sen lopun.

Tämä näkyy ja kuuluu myös Teuvo V:n teksteissä. Tapa sanoa asiat toisin saattaa lukijan ensin hämmennyksiin, että noinkohan - kunnes riemastuu: juuri noinhan tuo asia onkin. Miksi minä en ole sitä koskaan ennen havainnut! Syttyy oivalluksen välähdys.

Mutta ennen sitä pitää kirjoittajallakin olla sama oivallus.

- Opiskelin aikanaan kolme vuotta Raamattua Helsingin Raamattukoulussa ja kuuntelin
Kerttu Vainikaista, Seppo Kangasta jne.

- Opetus oli tavallisen tuntuista eikä siellä päässyt hihkaisemaan hallelujaata väliin. Mutta sitten jokin raamatunkohta ikään kuin pomppasi esiin, että Wau! tämähän on totta!

-  Täytyy uskoa, että Pyhä Henki toimii tällä tavalla, Teuvo V. sanoo.

Mutta se saarna?

Saarnan ei saa olla pitkä ja väsyttävä. - Jos ei ole sanottavaa, viisi minuuttia on pitkä aika, mutta hyvälle saarnalle 30 minuuttiakin on liian lyhyt, Teuvo V. mittailee.

- Muistan, kun kymmenen vuotta sitten pidin saarnan tuomasmessussa Helsingin Evankelisessa Opistossa. Opiskelijat pelkäsivät pitkää saarnaa ja sanoivat minulle, että muista sitten, että saarnan pituus on vain 12 minuuttia.

- Vastasin, että tuollaisia käskyjä minä en tottele!

Opiskelijat äimistyivät hiljaisiksi.

- Pidin yhdeksän minuutin saarnan! Teuvo naureskelee.

Saarnassa muoti-ilmiöt vaihtelevat. - Välillä saarna on sosiaalieettistä mössöä,  välillä huolestutaan.

- Vähän niin kuin poliitikot: aina ennen vaaleja ollaan hyvin huolestuneita monista asioista. Samalla lailla saarnaajat kantavat usein koko maailman taakkaa harteillaan. He unohtavat, että Jeesus kantoi jo kaiken!

Taas tuo Teuvo V:n pelkistämisen taito!

Monet vaikuttavat poliitikot ovat hyviä tarinan kertojia ja samalla uusien, yllättävien käsitteitten luojia. Esimerkiksi Teuvo V. ottaa Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan Liisa Jaakonsaareen. Hän keksi siirtää julkkisotsikoista tutun "salarakas"-termin  Nato-keskusteluun.

Hyvä saarnaaja menettelee samoin: poimii, liittää, siirtää.

- Vähän on kuitenkin niitä, jotka todella sanovat jotakin. Pyörittelijöitä on paljon. Luullaan, että mitä vaikeaselkoisemmin sanot, sitä syvällisempi olet, Teuvo V. toteaa.

Hän sieppaa muististaan Helsingin Sanomista lukemansa tekstin, jossa Nokian ulkoministeriksikin tituleerattu Paavo Rantanen vastasi kysymykseen Nokian menestymisen salaisuudesta. Vastaus kuului: tunnusta tosiasiat - tee johtopäätökset - keskity oleelliseen.

Tämä vastaus sopii myös kirkolle, kun pohditaan sen tulevaisuutta.

- Tunnusta, että kansa valuu pois kirkosta. Tee siitä johtopäätökset. Keskity oleelliseen - kirkon sanoman ytimeen, Kristukseen.