PARIKANNIEMEN KUULUMISIA 1/2007

1. Miten kolmella sanalla luonnehtisit suhdettasi Parikanniemeen?

Minulla on yli 20 vuotinen suhde Parikanniemeen. 1983 menin kihloihin naisen kanssa, joka oli töissä Parikanniemessä. Kihlat vaihdettiin päärakennuksen yläkerrassa ja juhlalounas oli viereisessä lastenkodin saaressa, jossa söimme mm. sämpylöitä.

Samana kesänä päästyäni armeijasta sain Parikanniemestä kesätyöpaikan.
Saimme myös Ohliksen perheestä ystäväperheen ja Henkka ja Raija ovat yhden tyttäremme kummeja. Tätä kautta työ on ollut läheistä kaikkina näinä vuosina. Myöhemmin teologina Parikanniemen takana oleva Uukuniemeläinen herätysliike on kiinnostanut hengellisenä liikkeenä. 2000-luvun alussa sain kutsun säätiön hallitukseen, jonka kautta olen saanut seurata koko säätiön ja eri toimintamuotojen työtä. Kolme sanaa ovat lämmin, pitkäaikainen ja syvällinen suhde.

2. Mitä muistoja sinulle jäi työajastasi Parikanniemen lastenkodissa?

Kesällä 1983 olin noin 3 kuukautta lastenkodin kesätyöntekijänä. Silloin oli paljon varhaisnuoria poikia, joilla energiaa riitti ja mietin miten heidän kanssaan pärjäisi. Jalkapallon ystävänä aloin pelata poikien ja jonkun tytönkin kanssa jalkapalloa. Käytännössä monena päivänä työajasta meni monta tuntia jalkapalloa pelatessa. Kun tuolle toiminnalle oli lastenkodin johtajan Henkan tuki, voi sanoa että olin Parikanniemisäätiön palkkaama ammattilaisjalkapalloilija. Tosiasiassa juuri tuon kautta sain hyvät ja luottamukselliset suhteet noihin silloisiin lapsiin ja nuoriin, joista joitakin olen myöhemmin tavannut ja he ovat muistaneet yhteiset pelit. Työstä jäi mieleen sen monipuolisuus ja myös vaikeus. Lastenkodeissa ja lasten parissa työskentelevät tekevät arvokasta ja raskasta työtä. Sen muistan myös, kun tulin suoraan armeijasta, niin luulin että kesälomalla olevat lapset pitää herättää samalla tavalla kuin alokkaat armeijassa. Henkka ystävällisesti vihjaisi jossakin vaiheessa, että pienemmät desibelit riittää aamuherätykseen. Työ oli vastuullista ja se oli nuorelle miehelle hyvä kesätyöpaikka. Muistan, kun kerran olin yksin päivystämässä ja eräs lastenkodin ystävä tuli käymään. Hän löi minulle 100 markkaa kouraan ja sanoi ”Anna tuo jollekin lastenkodin hoitajalle kun näet hänet…”

3. Kuvaile perhettäsi!

Minulla on vaimo Lea, joka on ollut nuorempana 3 eri kertaa Parikanniemen lastenkodissa työssä. Hän on ammatiltaan sosiaalikasvattaja ja esikouluopettaja ja on hoitanut lapset kotona, mutta on ollut viime vuodet työssä Savonlinnan Kellarpellon koulussa avustajana ja välillä opettajana. Meillä on neljä lasta, joista 2 on täysi-ikäisiä. 20-v. poikamme Samuel on työssä Salossa Nokialla ja opettelee itsenäistä elämää omassa asunnossa. Tyttäremme Sara 18-v. on tämän kevään abiturientti Savonlinnan taidelukiosta. Samaan lukioon hakee 15-v. Stella, joka on päättämässä yläasteen opintoja Talvisalon yläasteelta, johon taas nuorimmainen Sofia 12-v. menee Kellarpellon ala-asteelta. Lapsien harrastukset liittyvät musiikkiin ja soittamiseen, jonka kautta esim. kesäaika on mennyt Savonlinnan Oopperajuhlien tunnelmassa.

4. Voitko mainita "uukuniemeläisestä" herätyksestä sinulle läheisimmän henkilön?
Miksi valitsit juuri hänet?

Oikeastaan kukaan ei ole erityisen läheinen, mutta 2 nimeä mainitsen. Helena Konttinen, jonka Jumala valitsi tehtävään, minkä seurauksena syntyi pieni mutta merkittävä herätysliike. Hänessä ja hänen elämässä näkyy Jumalan käsittämättömän salattu tapa toimia valitessaan ihmisiä eri tehtävään. Toinen henkilö on Erkki Leminen, jonka ehdin tavata muutaman kerran ja jonka monia kirjoja olen lukenut. Hänen viimeinen Raamattutunti aiheesta ”Jeesus muista minua” Saaren kirkossa ennen kuolemaansa 1990-luvun alussa oli yksi elämäni sykähdyttävimpiä hengellisiä kokemuksia. Myöhemmin olen kuunnellut hänen äänitettyjä puheitaan 1960-luvulta 1990-luvulle asti. Niissä näkyy selkeästi miten lakihenkisestä nuorukaisesta kasvoi kovassa Jumalan koulussa armon pisaroita pudotteleva piesty Jumalan ihminen.

5. Minkä epäkohdan haluaisit korjata yhteiskunnassa tai/ja kirkossa
Miten itse aiot vaikuttaa asiaan?

Yhteiskunnassa ja kirkossa on monia asioita, joita tulisi korjata. Yksi asia, josta olen erityisesti huolestunut, on aikaistamisen kulttuuri. Se näkyy monessa asiassa. Lapset eivät saa olla enää lapsia eivätkä nuoret nuoria. Yhä aikaisemmin eri-ikäiset ihmiset vedetään mukaan sellaiseen, mikä ei millään lailla heille kuuluisi. Meiltä on häviämässä odottamisen hyve. Kaikki pitää saada nyt, heti tai nopeasti. Media ja markkinavoimat vie meitä koko ajan ihmeelliseen virtuaalimaailmaan, jossa koskaan ei ole hyvä olla. Elämään pitää koko ajan saada jotain lisää ja tämä meidän normaali elämä ei muka ole täysipainoista, ellei äkkiä saa uusia verhoja tai sukkia. Kaikella on määrä-aikansa elämässä. Tietyistä asioista pitää oppia ajoissa luopumaan, koska lopulta mitään ei täältä viedä mukana. Haluaisin vaikuttaa asioihin sillä tavalla, että oikeasti miettisimme arvoja ja niitä asioita, jotka ovat meille tärkeitä. Heikompien asiat ja niiden jotka eivät osaa itseään puolustaa tulisi olla mielessämme aina. Ja myös niiden eteen tehdä työtä.

6. Erään kyselyn mukaan miehen onnellisuuteen vaikuttaa se, että on vielä jotain,
jota odottaa elämältä. Mitä sinä odotat?

Odotan sitä, että voisin vaimoni kanssa vanheta rauhassa ja lapsemme löytäisivät elämässä paikkansa. Voisin tehdä haasteellista työtä ja että säilyttäisin elämään uteliaan asenteen. Elämä on lahja ja jokaisesta päivästä voi nauttia. Siitä nousee kiitollisuus ja siksi jokaista päivää voi odottaa. Odotan huomista päivää ja kiitän tästä päivästä. Odotan, että pääsisin Kreikan Patmoksen saarelle rantakahvilaan kirjoittamaan kirjaa ja katsomaan Välimerelle auringonlaskua.

Teuvo V. Riikonen on Savonlinnan kristillisen opiston rehtori, pappi ja kirjailija. Hän on mm. kaupunginvaltuutettu, kirkolliskokousedustaja ja Parikanniemisäätiön hallituksen jäsen.