SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATTIEN
PUOLUEKOKOUS KOKKOLASSA 19.-20.8.2011
AVAJAISJUHLA pe. 19.8. klo 11.00
Teuvo V. Riikonen, KD:n 1. varapuheenjohtaja

Kunnioitettu rouva ministeri, kunnioitettu kaupunginjohtaja,
arvoisa piirin puheenjohtaja, arvoisa juhlaväki!

Onko yhteiskunnalla tarkoitus? Näin on kysytty ja näin on hyvä kysyä myös tänään
tässä avajaisjuhlassa? Kysymykseen voi etsiä vastauksia monesta suunnasta, mutta hyvä vaihtoehto on lähteä kysymään Suomen historian ensimmäiseltä professorilta Zachris Topeliukselta. Hän vastaa kysymykseen 1876 Maamme-kirjassa kirjoittamalla yhteiskunnasta, että sen on ”Jumala meille sitä varten määrännyt, että se meille antaisi kaikkea, mikä meille maan päällä on välttämätöntä ja tarpeellista. Se antaa meille vaatetta ja leipää, työtä ja palkkaa, ystäviä ja turvaa. Se kasvattaa meitä Jumalan pelkoon ja kaikkiin inhimillisiin avuihin. Se opettaa meitä koulunsa ja kirkkonsa kautta. Se suojelee meitä hallituksellaan ja laeillaan, ettei kukaan saa tehdä meille vääryyttä. Se on meille apuna kaikissa hyvissä ja hyödyllisissä toimissa. Se antaa meille elämässämme asunnon ja kuoltuamme haudan. Senhän vuoksi tämä maa on meidän suuri kotimme. Tämän maan hyväksi tulee meidän uskollisesti työtä tehdä ja, jos Jumala niin tahtoo, kunnialla kuolla.”

Voisiko olla parempaa lainausta Kristillisdemokraattisen puolueen puoluekokouksen avausjuhlaan, kun juuri muodostetussa hallituksessa meille annettiin vastuu sisäasiainministeriön tehtävistä. Topeliuksien yhteiskunta-analyysi ei ollut vain kansallisesti suuntautunut, vaan kertoi että Jumala ja kristinusko olivat vielä reilusti yli sata vuotta sitten yhteiskuntaa koskevan keskustelun lähtökohta. Siis juuri sen lähtökohta mistä meitä varoitetaan.

Mutta historiasta tiedämme, että maailma on oleellisesti toinen kuin Topeliuksen aikana. Muutos yli sadassa vuodessa ja ennen kaikkea viime vuosikymmeninä ja vuosina on ollut sekä huomaamaton että erittäin raju. Tämä näkyy myös yhteiskunnallisessa keskustelussa ja myös politiikassa. Ratkaiseva kysymys on silloin, millä ehdoilla yhteiskunnassa toimitaan ja mitkä arvot meitä ohjaavat? Tällöin on nähtävissä, että kehitystä ovat ohjanneet kaksi perustavaa moraalista arvoa, jotka ovat osittain jännitteisiä keskenään. Toinen on ihmisen arvo yksilönä ja toinen kaikkien yksilöiden yhtäläinen ja sama arvo. Nämä molemmat arvot on yhteiskunnassa välillä poljettu maahan ja aina ne jollakin lailla palaavat ja palauttavat paikan suunnan näyttäjinä.

Mutta yhteiskunnassa on olemassa kolme keskeisesti toisissaan kiinni olevaa asiaa, joiden takana nämä arvot vaikuttavat. Ne kolme asiaa ovat demokraattinen oikeusvaltio, toisena markkinatalous ja kolmanneksi kansalaisyhteiskunnan kehitys. Ja niiden kolmen keskinäinen suhde.

Suomalainen demokraattinen oikeusvaltio on itse asiassa melko nuori eurooppalaisessa poliittisessa historiassa. Euroopan Unionissa taas kansallisvaltioiden valtaa on siirretty Unionille ja muille toimijoille. Suomalainen hyvinvointivaltio, joka itse asiassa tunnustettiin perustuslakiuudistuksessa 1995, on onnistunut välttämään ne monet ongelmat, jotka nyt ovat Euroopassa todellisuutta. Liberalistinen näkemys lähtee aina siitä, että valtion holhous on huono asia ja kansalaisten vapauden uhka. Mutta ongelma on mitä tehdään vapaudella, kun ei ole mahdollisuutta sitä käyttää? Joka tapauksessa oikeusvaltiossa jo hallitusmuodossa taataan jokaiselle oikeus toimeentuloon ja huolenpitoon.

Toinen asia on markkinatalous, joka puutteistaan huolimatta on onnistunut luomaan vaurautta enemmän kuin mikään muu talouden järjestelmä. Talous, joka on kunnossa ja toimii, tuo myös ympäristölle sitä turvaa, mitä ihmiset hakevat demokraattisesta oikeusvaltiosta. Näin talouselämä osallistuu vakauden, yhteistyön ja turvallisuuden kasvattamiseen. Se on siis sosiaalista pääomaa.
Markkinataloudessa yrityksillä on oikeus tehdä tulosta järjestäytyneen oikeusvaltion markkinoilla. Mutta se tarvitsee koko ajan ympäristön tuen. Mutta globaalissa maailmassa aineellinen vauraus näyttää joskus ylivertaisena likaiset kasvonsa. Se on silloin kun ihmisestä tulee kohde, josta otetaan kaikki irti. Se on silloin sitä, kun ihmisen arvo lasketaan vain markkinatalouden ehdoilla.
Silloin kun heikommassa asemassa olevien oikeuksia poljetaan, silloin tarvitaan valveutunutta politiikkaa, jossa jokainen ihmisen arvo nähdään.

Kolmas asia on se, johon käytän puheessani vähän enemmän aikaa.  Se on sitä, jota rakennetaan alhaalta päin kansalaisyhteiskunnassa, kansalaisten omaehtoisen valtiokoneistosta riippumattoman toiminnan alueella. Väitän, että viime vuosina nimenomaan oikeusvaltion toimesta ja markkinatalouden ehdoilla kansalaisyhteiskunnan merkitystä ei ole riittävästi nähty. Länsimaisen kansallisyhteiskunnan juuret löytyvät 1700-luvun lopulta Skotlannissa, kun Adam Ferguson kirjoitti, että yksilöllä on oikeus puolustautua myös valtiota vastaan ja painotti ihmisten radikaalia oikeutta kokoontua vapaiksi riippumattomina yhdistyksinä.
Suomalaisen kansalaisyhteiskunnan rakentamisessa avainasemassa olivat 1800-luvulta asti kansanliikkeet kuten hengelliset herätysliikkeet, raittiusliike, työväen liike, ammattiyhdistysliike, nuorisoseuraliike, urheiluliike, osuustoimintaliike ja naisasialiike joitakin mainitakseni. Juuri nämä rohkaisivat ihmisiä omatoimiseen asioiden hoitoon, valmensivat heitä ottamaan vastuuta yhteiskunnasta ja osallistuivat suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen.

Keskipohjanmaa, Kokkolan seutu ja nämä alueet ovat esimerkkejä näiden liikkeiden voimasta. On siis muistettava että kansalaisyhteiskunnassa syntyy se sosiaalinen luottamuspääoma, jota ilman oikeusvaltio ja markkinat eivät toimi kunnolla. Ratkaisevaa on silloin paikallinen sidonnaisuus ihmisen identiteetin osalta.
Se on kiintymystä omaan kotiseutuun, sen luontoon, maisemaan, maaperään, kieleen, tapoihin ja perinteisiin. Kotiseutu on ihmiselle yhtä tärkeä kuin sukulaisuus tai uskonto. Ne annetaan meille. Ne kuuluvat ihmisen olemukseen.
Aikaisemmassa työssäni usein vierailin nuorisotyöntekijänä Kokkolassa, lähikunnissa ja nyt Kokkolaan liitetyissä kunnissa. En esimerkiksi ole koskaan epäillyt Lohtajalaisten rakkautta omaan kauniiseen kotiseutuun, joka on nähtävissä Ohtakarissa meren rannalla.

Kokkolan vanhakaupunki Neristan on se maisema, jossa on säilynyt yhtenäinen puukaupunki, se on ollut käsityöläisten ja merimiesten maisema, josta vaatimattomista olosuhteista on lähdetty liikkeelle, niin että tänäänkin tämä kaupunki on kulttuurihistoriallisesti arvokas alue. Mutta se on myös maisema sille kansalaisyhteiskunnan toiminnalle, joka tuo virkeyttä ja vakautta koko alueelle.
Kansalaisyhteiskunta on aina sivistysyhteiskunta. Onhan oikeusvaltion yksi kansalaisen perusoikeus, oikeus koulutukseen. Kansalaisyhteiskunnassa kunnioitetaan myös aina vähemmistöjen oikeuksia. Myös kielellisten vähemmistöjen, kuten romanien, saamelaisten ja ruotsinkielisten asemaa. Täällä Kokkolassa noin 14 prosenttia puhuu äidinkielenään ruotsia.

Kieli on osa ihmisen identiteettiä. Äidinkieli on ihmisen tärkein kieli. Vaikka globaalissa maailmassa on tärkeää osata ja oppia uusia kieliä, pitää aina puolustaa ihmisen oikeutta omaan kieleen. Kunnioittaa sitä ja antaa sille mahdollisuus. Kansalaisyhteiskunta arvostaa omaa kieltä.  

Språket är en del av människans identitet. Modersmålet är det viktigaste språket för oss människor. Trots att det är viktigt att vi lär oss nya språk i vår globala värld, är det viktigt att alltid stå upp och försvara individens rätt till det egna språket. Vi ska respektera denna grundtanke och bereda resurser för det. I vårt medborgarsamhälle skall vi visa uppskattning för mänskors rätt till ett eget språk.

Mutta kansalaisyhteiskunnassa arvostetaan myös erilaisia ihmisiä, eri taustoista ja eri maista tulleita. Maahanmuuttajilla on samat oikeudet ja samat velvollisuudet. Myös maahanmuuttajalla on paikka kansalaisyhteiskunnassa. Siksi jokaiselle ihmiselle kuuluu sama arvostus.

But in civil society we respect also different people, different backrounds and people who have emigrated throughout the world. Immigratns have same rights and duties. Also the immigrants have the right to live in civil society. Therefore every human being should be appreciated equally.

Arvoisa juhlayleisö!
Mutta onko niin, että viimevuosien kehitys on yhä enemmän johtanut siihen, että kansalaisyhteiskunnassa oleva sosiaalinen pääoma on heikentynyt. Se on nähtävissä kaikissa länsimaissa 1960-luvulta asti. Syiksi on juuri mainittu yhteiskuntarakenteiden voimakas muutos, yhteisöjen kasvaminen ja hajoaminen, työelämän muutokset, kiireen lisääntyminen, globalisaatio, kaupungistuminen ja sähköisen viihteen tunkeutuminen elämäämme? Tulisiko juuri nyt enemmän vahvistaa kansalaistoimintaa, sillä se on juuri keskeinen tapa rakentaa luottamusta, luoda vuorovaikutusta ja sosiaalisia verkostoja. Juuri tämä parantaa ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja elämänlaatua. Me tarvitsemme myös kansalaisyhteiskuntaa avuksi tämän hetken suurimpaan turvallisuusongelmaan eli syrjäytymisen ehkäisemiseen.

Yhteisen tekemisen kautta syntyvät ne aidot vuorovaikutustilanteet, joilla on positiivista vaikutusta ihmisen jokapäiväiseen elämään. Mutta onko niin, että monet huolestuttavat merkit yhteiskunnassa ovat juuri esimerkkejä, että tämä kansalaisyhteiskunta on rapautumassa ja markkinatalous yksin ohjaa meitä?
Tämä kansalaisyhteiskunnan sosiaalinen pääoma ei vahvistu itsestään, vaan tarvitsee aina konkreettista toimintaa, poliittisia päätöksiä, asenteellista vaikuttamista ja myönteistä ilmapiiriä.

Jos ajattelemme historian todellisia muutosvoimia, joiden kautta on tapahtunut käännekohtia ja perustavanlaatuisia muutoksia elämäntapaamme, niin ne ovat olleet politiikka, talous ja kulttuuri.
Näistä unohdetuin on ollut kansalaisyhteiskunnasta nouseva kulttuurinen näkökulma. Ilman niitä uskonnollisia ja elämäntapaan vaikuttavia käsityksiä, joista jo alussa mainittu Topelius puhui, emme olisi nyt siinä missä olemme. Jos Suomessa ei olisi omaksuttu läntisen kristillisyyden ja sitten uskonpuhdistuksen myötä tuotuja arvoja, ilman yleistä luku- ja kirjoitustaitoa, ilman kansallisliikkeitä ja kansallista herätystä, ei Suomi olisi sitä mitä se tänään on.

Suomalainen modernisoituminen maailmantaloudellisten virtausten ja poliittisten murrosten sivussa ei olisi tapahtunut sillä tavoin kuin se tapahtui. Samalla meidän suomalaisten käsitys itsestämme eli identiteetti muodostui. Se vaikuttaa meidän taloudelliseen toimintaan ja poliittisiin ratkaisuihin.
Siihen liittyi myös se, että suomalainen poliittinen järjestelmä pystyi tässä maailman laajuisessa taloudellisessa kriisissä ja suomalaisen poliittisen järjestelmän muutospaineessa muodostamaan monipuoluehallituksen, johon osallistuu kuusi eduskuntapuoluetta kahdeksasta.

Mutta mitä se suomalainen identiteetti parhaimmillaan on? Ehkä se on sitä pohjalaisen aidan ja ladon rakentamista: ”Tavallista yritettihin, mutta priimaa pukkaa.”

Mutta kyllä ratkaisevaa on ymmärtää, että olemme sivistysvaltio? Mitä se on? Paavo Lipponen kirjassaan Järki voittaa sanoo, että ”sivistyksessä on kysymys oman itsensä, oman kansakuntansa ja kulttuurinsa, koko ihmiskunnan tilan tuntemisesta ja tiedostamisesta, edellytyksenä kasvaa muita arvostavaksi, yhteisön arvoa kasvattavaksi jäseneksi.” Lipposen ajatukset ovat juuri sitä mitä kansalaisyhteiskunnassa ajatellaan ja voimme olla niistä samaa mieltä.
 
Arvoisa juhlayleisö!
Lopuksi. Aleksis Kiven seitsemän veljestä kertoo suomalaisten miesten tiestä metsäläisyydestä sivistyksen pariin. Jokaisen veljeksen kohdalla sivistys tarkoitti ihmisyhteisön sääntöjen omaksumista ja välineiden hankkimista maailman ymmärtämiseen.
 Suomalaisen sivistyksen isä J.V. Snellman kirjoitti Seitsemän veljeksen esipuheeseen 1873: ”Tämmöisen seikan todistaminen olisikin kaikkein ihmetyttävin konstitemppu, kun tiedetään periajatuksen tässä teoksessa olevan sen, että sivistys ja siivot tavat ovat välttämättömänä ehtona ihmisen vapaudelle, rauhalle sekä onnelle.”
Hyvä kuulija, millä me pärjäämme eli mikä olisi se Snellmanin mainitsema ”konstitemppu” tässä oikeusvaltiossa, markkinatalouden puristuksessa, mutta silti vapaan kansalaisyhteiskunnan vapaina ja itsenäisinä asukkaina?

Sivistyksellä ja siivoilla tavoilla pääsee ainakin alkuun.