SANANSAATTAJIEN KESÄPÄIVÄT 16.-18.6.2011 / SAVONLINNASSA
Puhe 16.6.2011 klo 19.00

Teuvo V. Riikonen

Kristityn ihmisen elämässä usko näkyy eri tavalla. Sitä kuvataan myös Raamatussa eri tavalla ja eri sanoilla. On myös asioita, jotka yhdistävät kaikkia Jumalan lapsia. Ja myös asioita, jotka ilahduttavat meitä.

Yksi ajatus, jonka Raamattu usein yhdistää kristittyihin ihmisiin on katseleminen ja kyyneleet. Silloin katselemiseen liittyy vesi. Uskomme ei ole seurausta jostakin loogisesta päättelykyvystä tai omasta ratkaisusta saati jostain muusta siihen liittyvästä. Usko syntyy sydämessä, kun ihminen ”katselee kasvot peittämättöminä Herran kirkkautta.”  Ihminen voi käsittää sen mitä on katsellut ja mitä ihminen ei ole katsellut sitä ei voi käsittää.

Vuosia sitten tiedekeskus Heurekassa oli Kasvot-näyttely. Siinä todettiin, miten kaikilla ihmisillä on muutaman perusilmettä, jota ei voi salata. Viha, ilo, inho ja monet muut tunteet näkyvät kasvoilla.  Myös Jumala-suhde näkyy kasvoilla. Jaakob painittuaan enkelin kanssa (1 Moos. 32) sanoi ”Minä olen nähdyt Jumalan kasvoista kasvoihin” tai Psalmin kirjoittaja ”Minä saan nähdä sinun kasvosi…” Vanhan testamentin suuri kärsijä Job sanoi pettyneenä Jumalalle ”Etkö voisi hetkeksi kääntää katsettasi pois.”

Jumalan eteen tuleminen on katsomista. Silmät ovat kallisarvoisinta meissä ihmisissä. Mutta katseen on oltava puhtaaksi pesty ennen kuin voi nähdä sellaista, mitä silmä ei ole nähdyt. Voiko kukaan uskoa kuivin silmin? Jumalan Pyhä Henki on kuin elävä vesi, joka pulppuaa sisimmästämme ja puhdistaa katseen. Puhdistus ei ole vain sisäistä, vaan saa fyysisen ilmauksensa niin kasteessa kuin kyynelissä. Molemmissa on vesi mukana. Kastevesi ja kyynelvirta ovat samaa Pyhän Hengen eläväksi tekevää vettä. Se virtaa kuin autiomaan kalliosta, jotta ihminen saisi näön.  Jotta ihminen oppisi katsomaan.

”Mitä  sinä näet?” kysyi juutalainen isä kerran lapselta Masadan vuorilinnoituksen päällä. Hän ei itse kertonut, vaan kysyi ”mitä sinä näet?”. Jumala kysyy tänään meiltä ”Mitä sinä näet?” Ja joskus me näemme vain kyynelten kautta.
Kun ihminen näkee, kuulee ja tietää uudella tavalla ja tervehtyy, voi se olla kokemuksena niin kokonaisvaltainen ja elävä, että sydämen vedet lähtevät liikkeelle. Vasta silloin voimme nähdä jotain sellaista, mitä emme ole nähneet niin itsessämme kuin ympäröivässä maailmasta.

Ja tämä näkeminen voi olla samanaikaisesti ja yhtäaikaisesti hirvittävä ja suloinen kokemus. Silloin kyyneleet voivat ilmentää synnin aikaansaamaa murhetta ja pelastuksen riemua. Virta ilahduttaa meitä.

Mistä kyyneleet kertovat? Ne kertovat, että Jumala on käynyt luonamme. Tästä puhuvat monet vanhat teologit. 900-luvulla vaikuttanut Simeon Uusteologi kirjoitti musertavasta kokemuksesta, kun Hengen läsnäolo oli todellista: ”Kun joku yhtäkkiä nostaa silmänsä ja katselee kaikkea luotua kuin ei olisi koskaan ennen nähdyt sitä, hän täyttyy ihastuksesta ja puhkeaa kyyneliin ilman minkään ulkopuoleltaan tulevan vaikutusta ja vapaana kaikesta ahdistuksesta. Kyyneleet puhdistavat hänet…”
Kun Jumala on vieraillut luonamme ja kun Hän on käynyt kaupungissa, siihen liittyy myös toinen ajatus. Kyyneleet ja ihmettely liittyvät yhteen. Sydän ei kovetu vain pahuudesta, vaan siitä, että ihminen menettää kyvyn ihmetellä ja ihastella. Katsella Jumalan luomaa maailmaa ja luomakuntaa.

Jumala suhteeseen siis liittyvät kyyneleet. Hiskian sairauden yhteydessä Jesaja lohdutti ”Jumala on kuullut rukouksesi ja nähdyt kyyneleesi…” Paavali palveli Herraa ”kyyneleet silmissä kaikissa koettelemuksissa” ja Psalmin kirjoittaja (42) sanoi ”Minun sieluni janoaa elävää Jumalaa. Milloin saan tulla temppeliin astua Jumalan kasvojen eteen. Kyyneleet ovat leipäni päivin ja öin…”

Katseemme puhdistuu kyynelkasteessa, joka saa maailman säteilemään valoa. ”Ne jotka katsovat häneen, säteilevät iloa, heidän kasvonsa ei punastu häpeästä..” (Ps 34.6).
Mutta näihin kyyneleihin liittyy usein yksi asia. Se on tunnusomaista myös hengelliselle herätykselle. Se on murtuneisuutta. Murtuneisuus edeltää kyyneleitä. Ihmisen valtaa kipu, kun hän joutuu kohtaamaan totuuden itsestään, eikä pääse pakoon. Meidät valtaa murhe, sellainen murhe, joka jättää jälkeensä synkkyyden. Silloin voi tulla surua, joka täyttää sydämen, sillä ”Autuaita ovat murheelliset: he saavat lohdutuksen”. Murtuneisuuden kyyneleet eivät ilmennä epätoivoa tai itsesääliä, vaan niihin liittyy ensi hetkestä alkaen voimakas vapautumisen tunne.
Moralismilla, karttakepillä, kyttäämisellä tai lyttäämisellä ei saada aikaan parantavaa murhetta. kun meidät valtaa ankara murhe, samaan aikaan se on kuitenkin autuaallista tuskaa.  Se on uuden päivän alku.

Kun Pyhä Henki todistaa meidät syylliseksi, murehdimme syntejämme ja tunnustamme olevamme köyhiä ja kurjia, silloin Hengen herättämät kyyneleet eivät saa meitä vajoamaan synkkyyteen, vaan saavat aikaan rukousta ja kiitollisuutta.
Mistä kyyneleet lisäksi kertovat? Peter Halldorfin sanoin ne kertovat ”epätäydellisyyden hengellisyydestä”. Tai toisin päin täydellisyydestä, joka on vasta kehittymässä. Meidän elämäämme liittyy vajavaisuus, niin kuin Paavali sanoi ”En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi.
Täydellisyys merkitsee, että elämässä ollaan koko ajan tulossa joksikin, kurottaudutaan kohti parempaa. Kyyneleet ilmaisevat sekä iloa siitä mitä jo on sekä tuskaa siitä, mitä ei vielä ole. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. Epätäydellisyys asuu meidän kyynelissämme. Kyyneleet kertovat hauraudesta, haavoittuvaisuudesta ja murtuneisuudesta. Se on kaukana siitä, minkä ymmärrämme voimaksi. Peter Halldorfin sanoin ”Henki astuu elämäämme särkyneistä ikkunoista ja paljastaa Jumalan suunnattoman voiman”.

Murtumisen ja kyynelten kautta Jumala opettaa meille Jumalan salaisuuksia. Kyyneleet viihtyvät hiljaisuudessa. Silloin opimme, että emme ymmärrä. Ja silloin ymmärrämme, että emme opi. Silloin pyrimme siihen, mihin emme yllä. Ja silloin yllämme siihen mihin emme pyri. Kyyneliä tulviva silmä näkee paljon pitemmälle kuin tieteellinen tutkimus, kriittinen ajattelu ja kyseenalaistava mieli.
Se joka kohtaa kyyneleensä, avuttomuutensa, heikkoutensa ja voimattomuutensa ja joka ei pelkää elämänsä särkymistä on saapunut ylösnousemisen ja uuden elämän rantamalle. Silloin hän itkee niiden kyyneliä, jotka ovat jo menettäneet kaiken ja saaneet kaiken. Silloin ihminen sanoo Jobin tavoin ”Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo…”

Vuosia sitten entinen työtoverini meni äitinsä hautajaisiin pieneen kappeliin ja otti mukaan kappelin virsikirjan etupenkkiin. Hänen sitä kädessä pitäessään, virsikirja aukesi yhdeltä aukeamalta ikään kuin automaattisesti nykyisen virren 631 kohdalta. Hän ihmetteli sitä ja huomasi, että siltä sivulta virsikirjan sivut olivat ihan kovia. Tarkemmin katsottuaan hän huomasi, että ne olivat itketty kyynelillä koviksi.   
Kun hän alkoi lukea virttä, hän huomasi mitä W Malmivaara oli kirjoittanut yli sata vuotta sitten menetettyään kuolemalle vaimon ja kaksi lasta. ”Sinua kaipaa sydämeni, sun puolees huutaa mun henkeni. On yksin tästä sen ikävästä kyyneleeni. Muut kaikki hylkää, vaan sinä et. Autuuden särkyneet sydämet sinulta saavat sä luet haavat ja kyyneleet”.

Nuo sanat ovat lohduttaneet Malmivaaraa sata vuotta sitten ja sen jälkeen tuhansia ja tuhansia ihmisiä, jotka ovat kodeissaan, kappeleissa ja kirkoissa itkeneet tuskansa ja armon ikävänsä ulos.

Kyynelten lahja on armoa. Silloin Pyhä Henki toimii. Rukouksessa odotamme, että kyynelten lempeä sade lankeaisi sielumme ja elämämme ylle. Niissä kyynelissä, joiden lähde on armossa ja Kristuksen suuruuden katselemisessa, ei siksi ole koskaan ahdistusta. Kyynelissä asuu hengen voima ja se tulee täydelliseksi heikkoudessa.
Se on sellaista iloa, jossa olemme hetken saaneet ihmetellä ja raottaa paratiisin – Jumalan kaupungin ovea. Sinne, missä enkeli näyttää meille elämän virran, sen joka kirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta
.