Savonlinnan kristillinen opisto on huonomaineinen kansanopisto Savossa. Se
oli alun perin körttiläishenkinen, kunnes femmalaiset valtasi sen ja lopulta
nykyinen rehtori tuli paikalle. Hänen aikanaan opiston toiminta on jatkunut
syöksykierteenä pääasiassa alaspäin. Maata on myyty, ikkunat vetää edelleen
ja pannuhuone toimii ajoittain. Opiston teologinen linja on sekava ja
tuntiopettajina on jouduttu käyttämään mm. Eero Junkkaalaa, Jouni Turtiaista
ja Lauri Thurenia. Opistolla tiedetään olevan yhteyksiä myös
Kansanlähetykseen, Concordia ry:n ja Suomen Luther-säätiöön, mutta sitä ei
ole julkisesti tunnustettu. Opisto sijaitsee maantieteellisesti sopivassa
kohtaa. Helsingin ja Turun teologisiin tiedekuntiin on tarpeeksi pitkä
matka. Kulkuyhteydet on hyvät. Juvalle on yli 50 km ja Nätkille sitäkin
vähemmän. Osa raiteista on epäkunnossa ja lentokoneita lentää kaupungin yli
joskus. Tilanteen riistäydyttyä lähes käsistä on opistomme päättänyt ottaa
ongelman tosissaan tarttuen viimeiseen oljenkorteen palkaten kesäksi 2002
kolmeksi kuukaudeksi (15.5.-15.8.) kesäteologin. Tämän perusteella haemme
VÄHÄRUOKAISTA KESÄTEOLOGIA
töihin kesäksi 2002. Kyseeseen tulisi lähinnä naispuolinen tai miespuolinen,
mutta poikkeustapauksissa myös kumpi tahansa. Yhteydet herätysliikkeisiin ja
Suomen teologiseen instituuttiin voidaan antaa anteeksi. Mikäli sinulla on
työtodistuksia itsestäsi se ei haittaa meitä. Voit siitä huolimatta hakea
kyseistä tehtävää.
Kesäteologin tehtäviin kuuluu lähes kaikki se mitä on jäänyt talvella
tekemättä. Sen lisäksi vilkas kurssi- ja tapahtumakalenteri suo joitain
pieniä sivutehtäviä. Saat myös tarvittaessa toimia rehtorin ja
apulaisrehtorin sijaisena kesäkuussa (jalkapallon MM-kisojen aikana),
heinäkuussa (oopperajuhlien aikana) ja elokuussa (veneilykauden jatkuessa).
Palkkaa maksamme hyvälle ja kehityskelpoiselle jumaluusoppineelle
ylioppilaalle 875 € kuukaudessa, josta puolet tulee yliopiston rahoituksesta
ja toinen puoli opiston pörssitililtä.
Tarjoamme kauniin kesän ja maailman upeimman kesäkaupungin runsaan
kulttuuritarjonnan lisäksi jonkin verran työtä, työsuhdelyijykynän ja yhden
lörtsyn Savonlinnan torilla. Epämääräisen kuvan tehtävästä saat rehtorilta:
rehtori@savonlinnankristillinenopisto.fi 015-5729122, 044-5729100 ja
todenmukaisen kuvan edellisvuoden kesäteologilta Sanna Kuosalta 050-5355544.
Lisätietoja myös www.savonlinnankristillinenopisto.fi
Lähetä hakemuksesi 15.3.2002 mennessä osoitteella: Savonlinnan kristillinen
opisto/kesäteologi, Opistokatu 1, 57600 SLN.