TARKASTUKSEN JÄLKEEN

Joulukuussa 2009 elämässäni alkoi vaihe, jonka todellista päättymistä en tiennyt, vaikka viimeinen tarkastus on jo ohi. Silloisella työpaikallani jouduttiin tekemään hallinnollinen ratkaisu, jonka ohjeet antoi työnantajapuolen lakimies. Päätöksen jälkeen alkoi elämänvaihe, jota kutsuin ”tarkastuksen jälkeen” vaiheeksi. Palaan tähän päätökseen lopussa.

Alkoi valitusten, kanteluiden, erilaisten ilmiantojen ja tarkastusten sarja, jonka kokonaismäärästä minulla ei ole hajuakaan. Yksityinen henkilö teki työpaikkaamme vastaan valituksen, kantelun ja ilmiannon toisensa perään!
Ensimmäinen valitus taisi olla kantelu tupakkalain rikkomisesta. Tai niitä taisi olla kaksi kertaa.
Muistan toisella kerralla turhautuneen poliisin sanoneen puhelimessa puhelimessa, että ”kyllä me tämän valittajan tiedämme, mutta meidän on vain hoidettava tehtävämme.”  He siis tiesivät hänet edellisistä tapauksista muissa työpaikoissa.
Sitten taisi tulla terveystarkastaja. Tai hän ei meinannut ensimmäisen ilmiannon perusteella tulla, mutta kun valittaja oli uhkaillut, että ”ellet mene, teen sinusta valituksen”, alkoi terveystarkastajalla liike. Ja niin hän tuli ja teki tarkastuksen, mutta ei löytänyt mitään huomauttamista, joten lähti pois.

Seuraava tarkastus taisi olla tarkastus siitä, että kysytäänkö alaikäisten kanssa työskenteleviltä työntekijöiltä todistusta rikosrekisteristä. Niitäkin oli kaksi. Niinpä varmuuden vuoksi mm. yksi yli 35 vuotta töissä ollut ennen eläkeikää hankki sen.
Kerran muistan, kun talomies ja työntekijöiden edustaja sanoi, että "täällä kävi viime viikolla joku tarkastaja”. Vieläkään en tiedä, mikä tarkastaja hän oli.
Seuraava tarkastus taisi olla työsuojelutarkastus tai sen ensimmäinen osa. Se soitto tuli maaliskuussa. Olin silloin ulkomailla ja tarkastaja soitti ja sanoi, että tulee tarkastamaan ja tekemään työsuojelutarkastuksen ”ensi viikon keskiviikkona”. Toivotin hänet tervetulleeksi ja kysyin ”juotko kahvia aamulla” sekä ”tuletko normaalissa järjestyksessä vai onko sinut joku lähettänyt”. Hän sanoi, että ei ota kantaa asiaan ja tarkastukseen puhelimessa, mutta kahvia taisi luvata juoda.
Hän tuli seuraavana keskiviikkona ja paljastui, että hän oli joku entinen koulun johtaja ja vaikutti erittäin sympaattiselta.

Työsuojelutarkastuksessa löytyi kolme puutetta, joista yksi oli lumilinko, johon talonmies oli vastannut tarkastajalle ”ai niin, hyvä kun sanoit, meidän pitikin juuri vaihtaa tuo lumilinko”. Kaksi muuta oli joitain pieniä asioita, joista toinen taisi olla toimistotyöntekijöiden työaika kaavake. Sen lisäksi valittaja oli valittanut mm. että talonmies oli vetänyt katon lumet alas väärällä tavalla ja että hänelle eli tälle valituksen tehneelle henkilölle ei ollut henkilökohtaisesti kolattu omaa parkkipaikkaa oven eteen.
Tai hetkinen, oliko tämä se vai joku toinen valitus?
Joka tapauksessa työsuojelutarkastaja tuli toiselle uusintatarkastukselle lähes puoli vuotta myöhemmin elokuussa. Tarkastuksen jälkeen hän istui työhuoneessani ja todettuaan, että kaikki oli kunnossa, hän intoutui kehumaan työpaikkaamme ja sanoi, että ”kyllä huomaa, että teillä on kaikki täällä kunnossa”.  Sitten hän oli vähän aikaa hiljaa ja jatkoi samalla huokaisten syvään ”enkä minäkään täällä olisi, ellei minusta olisi tehty kolmea valitusta”. 
Siinä vaiheessa minä meinasin räjähtää nauruun, mutta sain pidettyä pokkani ja huomasin yhtäkkiä, että minä lohdutin tarkastajaa. Sanoin hänelle, että ”täällä suojellaan kaikkia muita, mutta rehtoria ei kukaan suojele”.

Kun luulin, että nyt vähän helpottaisi, seuraava tarkastus olikin taas tulossa. En muista oliko siinä välissä poliisin joku soitto, jossa tupakkalain rikkomisesta oli toinen tai kolmas tarkastus. Sen muistan, että se poliisi oli jotenkin tympääntynyt ja väsynyt siihen, että yksi ja sama henkilö juoksutti häntä.
Seuraava tarkastus taisi liittyä työsyrjintään ja siinä oli ainakin seitsemän väitettä, johon minun piti vastata. Yksi oli väite, että minä en esimiehenä tervehdi kaikkia työpaikalla kävijöitä. Siihen vastasin, että ”se pitää paikkansa, koska täällä käy vuosittain yli 15.000 ihmistä ja minä en ole aina paikalla ja joskus puhun kännykkään, kun ohitan ihmisen.” 
Seuraava väite taisi olla, ettei ”rehtori käy luokassa katsomassa”.  Siihen taisin vastata, että en käy ainoastaan yhdessä luokassa, vaan säännöllisesti kaikissa luokissa ja lisäksi käyn saunalla, kellarissa, pihalla, vintillä, katolla ja myös pannuhuoneessa, koska kaikki kuuluvat rehtorin valvonnan alle.
Seuraava väite oli, että henkilö ei ollut saanut omaa työpöytää, johon vastasin, että sekin pitää paikkansa, sillä lyhytaikaisia työntekijöitä on vuosittain noin 30- 40 henkilöä ja jos jokaiselle hankitaan oma työpöytä, juhlasali ei riittäisi, vaan pitäisi rakentaa myös lisäsiipi.
Seuraava väite taisi olla, että ko. henkilö ei pääse lisäkoulutukseen, joka olisi maksanut työpaikalle noin 2.000 – 3.000 euroa, ja lisäksi kahtena vuotena, vaikka hänet oli palkattu yhdeksi lukuvuodeksi.
Siihen vastasin, että sekin väite pitää paikkansa ja myös noin 30 - 50 muuta henkilöä ei pääse lisäkoulutukseen ja jos pääsisivät, tulisi se maksamaan työnantajalle noin 150.000 - 200.000 euroa ja olemme heti valmiit siirtymään käytäntöön, jos valittaja osoittaa katteen, millä lisäkoulutus rahoitetaan.

Yksi väite tässä tarkastuksessa oli se, että henkilölle ei ole aurattu omaa parkkipaikkaa, jonka itse asiassa talonmies oli hänelle aurannut. Vastasin vastineessani, että henkilö on työpaikan noin 65 vuoden historiassa ilmeisesti ainut työntekijä, jolle on aurattu oma parkkipaikka, josta matka luokkaan lyheni noin 20 metriä ollen aikaisemmin noin 40 metriä.
Muistaakseni tämä tarkastus vastine oli se, jota tein kesällä muiden työntekijöiden ollessa vapailla istuen illalla yksin työhuoneessani. Soitin esimiehelleni johtokunnan puheenjohtajalle ja kysyin "mitä teen tämän tarkastuksen kanssa?" Hän sanoi, että ”laita siihen paperia niin paljon mukaan, mitä työpaikalta löytyy” ja niin laitoin mukaan sellaisen määrän paperia, että vieläkin tunnen empatiaa, sympatiaa ja hellyyttä sitä aluehallintoviraston viranomaista kohtaan, joka joutui sen kaiken paperin vastaanottamaan työhuoneensa pöydälle.  Tehokas se lienee ollut, koska koskaan ei siitä valituksesta ja vastauksesta tullut mitään palautetta.

Seuraavaa tarkastusta en muista, mutta se saattoi olla tarkastus työsyrjinnästä toimen täyttämiseen liittyen. Siinä valituksen tehnyt oli sitä mieltä, että hän oli ylivoimainen hakija verrattuna niihin 54 muuhun, jotka hakivat, ja joista vain 15 pääsi haastatteluun. Valittajan mukaan häntä oli kohdeltu väärin ja syrjitty, kun häntä ei valittu tehtävään, johon häntä ei kutsuttu edes haastatteluun, koska hänen edellinen cv:n merkitty työpaikka ei liittynyt koulutukseen ja johon hänellä oli kolme suosittelijaa, joista kukaan ei tiennyt mitään siitä tehtävästä, johon he häntä olisivat olleet valmiit suosittelemaan, jos joku olisi kysynyt.
Sitten tuli vielä jokunen pienempi tarkastus, joita en muista, mutta sen muistan että tähän mennessä oli ollut jo noin 10 - 12 tarkastusta, valitusta ja kantelua, joihin olin vastannut, mutta jotka eivät johtaneet mihinkään.

Sitten tuli seuraava tarkastussoitto Helsingistä. Nainen Opetushallituksesta sanoi, että ”tulemme tarkastamaan parin viikon kuluttua”. Tarkastuspäätös oli tehty Opetus- ja kulttuuriministeriössä jo maaliskuussa 2011 ja ”hyvää ja nopeaa hallintotapaa”noudattaen se ilmoitettiin meille jo kesäkuussa melkein kolme kuukautta myöhemmin!
Siinä välissä oli ollut eduskuntavaalit, mutta maailmanloppua ei ollut ehtinyt vielä tulla, vaikka valittaja oli ilmoittanut minulle nimettömällä kirjeellä jostakin tulevasta tarkastuksesta.
Nyt tuli neljä naista, joista yksi kertoi heti ensimmäiseksi, että ”emme varsinaisesti tiedä mitään tästä vapaasta sivistystyöstä, mutta tulemme nyt tarkistamaan”. Syy siihen selvisi myöhemmin.
Sanoin, että tämähän sitten vähän poikkeaa muista tarkastuksista ja siitä, että kun normaalisti palotarkastuksessa tarkastaja tietää jotain tulipaloista, terveystarkastuksessa tarkastaja jotain terveydestä ja tilintarkastuksessa tilintarkastaja jotain tilinpidosta, niin nyt olemme sitten uudessa tilanteessa. Tehdään tarkastus tarkastajien kautta, joilla ei ole mitään tietoa siitä, mitä tarkastetaan.

Tämä naiskvartetti Hakaniemen toimistosta osoittautuikin sitten vähän hankalammaksi  painokseksi. Kun aikaisemmin olimme olleet ihan ”aikuistenoikeesti” tekemisissä tarkastajien kanssa, joilla oli jonkinlainen käytöskoodi päällä, niin nyt tilanne muuttui. 
Heidän naamasta näkyi heti, että nyt ei vitsin tyngällä ollut sijaa majatalossa! Pidimme opiston paikalla olleet henkilökunta ja johtokunnan puheenjohtaja naaman peruslukemilla ja yritin haastaa naiset sivistyskeskusteluun epäonnistuen siinä. Myöhemmin selvisi syykin.
Yksi oli merkonomi, yksi ekonomi, yksi kauppatieteilijä ja ainoa kasvatustieteilijä, jonka olisi jotakin pitänyt aiheesta jotakin tietää, ilmoitti alussa, että ”emme tästä oikein mitään tiedä”.  

Niinpä tarkastuksen aikana kuulimme piruilua, ilkeilyä, vähemmistöryhmien koulutuksen aliarvioimista, arvomaailman vähättelyä ja kristittyjen sunnuntain jumalanpalvelusten kyseenalaistamista osana koulutusta, vaikka väitin sen kuuluvan uskonnonvapauteen ja perustuslain mukaiseen vapauteen.
”Onko makkaran paistokin koulutusta”” oli yksi ilkeä kysymys, johon vastasin, että ”on, jos opettaja nuotiolla tunnin jälkeen keskustelee aiheesta”.

Nämä naiset olivat Opetushallituksen työntekijöitä. Heidän työtä rahoitetaan meidän veronmaksajien varoilla, joita ei pitäisi käyttää väärin perustein.

Tajusin olevani urani huipulla. Arvoisa Opetus- ja kulttuuriministeriö oli nähnyt tekemämme työmme arvon, arvioinut sen sille tasolle mihin se oikeasti kuuluu ja ojentanut minulle arvomerkeistä korkeimman lähettämällä paikalle piruilevan merkonomin Hakaniemen Innovaatiohautomosta Opetushallituksesta!  Voiko ihminen saada elämänsä aikana korkeampaa kunnianosoitusta? 

Yksi tarkastajien ryhmäläisistä kuului ilmeisesti Hakaniemen mykkähenki -yhdistykseen, sillä hän ei koko päivänä tarkastuksen aikana saanut suustaan yhtään sanaa, mutta ei hän saanut tietokonettakaan ja sen sitä exell - taulukkoa auki, johon sivistysnäkemys ängettiin. Koneen hänelle aukaisi ryhmän johtaja, joka oli asiallinen, mutta täysin omissa maailmoissa. Välillä hän puhui omasta pojastaan, välillä ex-anopistaan ja hänelle piti vastata samaan kysymykseen neljä kertaa.
Tarkastuksen jälkeen hän saikin ylennyksen, josta olin pettynyt, koska mielestäni ylennys olisi kuulunut koko ryhmälle.

Jossakin vaiheessa tajusin, että tämä tarkastus ei menekään ihan samalla kaavalla kuin edelliset. Arvioni oli, että naisille oli puhuttu työpaikastamme niin paljon paskaa, että he olivat sen uskoneet.
Nyt he halusivat pistokokeena tarkastaa, oliko yhden yksittäisen kurssin opintoviikot laskettu oikein? Mapista otettiin yksi mallikurssi, ja huomasin, miten heidän pupillit laajentuivat ilosta, että heti löytyy väärin laskettu kurssi, jossa väitettiin olleen 22 opiskelijaa. Kun sitten laskin yksitellen kaikki 22 ilmoituskorttia, pettymys oli meille kaikille yhteinen. Kurssin osanottajat olikin laskettu oikein...
Näin alkoi perusteellinen tarkastus ja mapit vietiin heidän mukana Hakaniemeen. Talonmies yritti löytää Alkon muovipusseja mappeja varten, mutta jouduimme tyytymään Prisman muovipusseihin.

Tarkastuksen aikana ei löytynyt yhtään lumekurssia, lumeopiskelijaa eikä yhtään lumeopintoviikkoa. Sen sijaan olimme toisena vuonna laskeneet itse liian vähän opintoviikkoja ja toisena vuonna muistaakseni 17 opiskelijaviikkoa liian paljon, joka on yksi syksyn pitkän linjan opiskelija.
Taloustarkastuksessa löytyi kaksi lukua väärin, mikä paljastui kahdeksi luvuksi, jotka olivat tarkastajilla itsellään vaihtaneet paikkaa keskenään.
Jäljelle jäi vain yksi argumentti. Tulipalo on sammutettu väärällä tavalla.  Tässä oli koko tarkastuskertomuksen idea. Opisto vaadittiin tilille näkemyksestä ja tulkinnasta, jota se oli kymmenien muidenkin kansanopistojen kanssa tehnyt. Rangaistus oli tulossa siitä, että emme olisi noudattaneet niitä ohjeita, joita ei ole annettu.

Tarkastajat, jotka eivät tienneet mitään varsinaisesta koulutuksen ideologiasta, vapaasta sivistystyöstä, non-formaalista koulutuksesta, elinikäisestä oppimisesta, kansanopiston grundtvigiläisestä pedagogiikasta ja hiljaisesta tiedosta alkoivat ampua haulikolla yksittäisiä kursseja sellaisella vauhdilla, että kun ensimmäisessä versiossa takaisin maksettava summa ehdotus oli noin 200.000 euroa, se kasvoi yli puolella, sitä mukaan kun arvostelin heidän ammattitaidon puutetta.
Enää ei naurattanut niin paljon kuin työsuojelutarkastajan tokaisun kohdalla, että hänestäkin on tehty kolme valitusta, mutta tarkastus sai oikeastaan kafkamaisia ja makaaberejä muotoja.
Kun tarkastajat, jotka eivät oikeasti olleet asiantuntijoita muussa kuin laskemisessa, esittävät että yli 400.000 euroa pitäisi palauttaa, niin asia alkoi saada uusia puolia.

Millaisia kursseja he sitten esittivät, että ei voida hyväksyä jälkikäteen? Joukossa oli oikeasti muutamia sellaisia kursseja, joissa kurssin ohjelma oli huonosti tehty. Ohjelma näytti sellaiselta, että siinä ei ollut riittävästi lain ja asetuksen vaatimasta 15 tunnin kokonaisuudesta. Sen me myönsimme kernaasti.
Emme ole varmaan ainoa kansanopisto Suomessa, jossa tällaista oli tapahtunut. Se on seurausta pienten oppilaitosten resurssipulasta.  Osa kursseista oli rakenteeltaan sellaisia, joita oli ollut koko ajan kymmenissä kansanopistoissa.
Kun sanoin heille, että tässä pitäisi varmaan kohdella kaikkia kansanopistoja yhdenvertaisesti, niin yksi tarkastaja totesi, että ”kun yhtä rangaistaan, niin muut oppii.”  Reilu peli!

Mutta millaisia kursseja sitten heidän mielestään piti hylätä?
Ensimmäiset olivat kehitysvammaisten kurssit, joista esimerkiksi yksi oli heidän mielestään oli 0,2 % liian lyhyt. Millaisia oppilaat olivat? Mongoloideja, autisteja, kypärä päässä epilepsian takia liikkuvia ja avustajien kanssa kulkevia, joista osa pissasi housuun ja jollakin joskus pääsi paskat housuun tunnilla. Näiden neljän Opetushallituksen tarkastajan mielestä koulutus oli väärin tehty.
Toinen kurssimuoto oli taidekurssit, joissa osassa oli mielenterveysongelmaisia, jotka kurssilla maalasivat omassa aikataulussa tauluja. Tarkastajien mielestä taide syntyy 15 h x 45 minuutin aikataululla ja ajattelulla.
Jossakin vaiheessa tarkastuskertomusta lukiessani tajusin, että näillä tarkastajilla ei ollut mitään logiikkaa. Esimerkiksi kesälukio, joka kahtena vuonna pidettiin lähes samanlaisena, oli heidän mielestään toisena vuonna hyväksyttävä, toisena hylättävä.
Israel-kongressi lähes samanlaisella ohjelmalla hyväksyttiin toisena vuonna ja hylättiin toisena vuonna.
Pidimme miesten kursseja, joihin osallistui noin kymmenen miestä kerrallaan. Kursseja johti yksi mies, jolle maksettiin korvaukset. Joka kurssilla muutama kurssilaista alusti jostakin aiheesta, josta miehet keskusteli keskenään, koska se on hyväksi havaittu oppimismetodi. Tarkastajat tekivät heistä kaikista opettajia ja niin kurssit hylättiin.

Osa opiston ulkopuolella pidettävistä kursseista hylättiin sen takia, että heidän mielestä kursseja ei saanut pitää opiston ulkopuolella. Sen sijaan he hyväksyivät yhden minun pitämän kurssin, joka pidettiin ulkopuolella, vaikka ulkopuolella pidettäviä kursseja ei hyväksytty.
Yksi kurssi oli Armeniassa pidetty Raamattu- ja kulttuurimatka. Jokainen kurssilainen osti Munkki Serafimin kirjoittaman kirjan Armeniasta, jossa oli yli 400 sivua, ja joka käytiin kurssin aikana läpi samoin kuin käytiin useissa museoissa, kirkoissa ja näyttelyissä pidettyjen luentojen lisäksi. Kurssi hylättiin.

Erityisen paljon hylättiin puhtaasti kristinuskoon ja Raamattuun liittyviä kursseja, mikä oli johdonmukaista, koska kaksi tarkastajaa osoittautui erittäin kristinuskon kielteiseksi, vaikka opiston juuri uusitussa ylläpitämisluvassa oli Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksynyt arvotaustaksi kristillisen arvomaailman.

Tajusin, että kyseessä ei ole tarkistus vaan Opetushallituksen teurastus. Kun normaalissa tarkastuksessa epäkohtien kohdalla niihin puututaan ja annetaan mahdollisuus korjata asia, niin nyt ei siihen ollut mahdollisuutta.  Kun esimerkiksi verotarkastuksissa asia on epäselvä tai laki on tulkinnan varainen, asia tulee ratkaista verovelvollisen hyväksi sillä ns. luottamuksen suoja ohjaa toimimaan toisella tavalla. Tässä tapauksessa ei toimittu niin. Luoti niskaan yhdellä laukauksella oli motto merkonomilla, ekonomilla, kauppatieteilijällä ja ainoalla kasvatustieteilijällä.

Hylätyksi tuli myös kursseja, joissa rehtori oli ollut oppilaana. 13 vuoden aikana osallistuin lähes kaikkiin kirjallisuusseminaareihin, Israel-seminaareihin, Ooppera tutuksi kursseihin, miestenpäiviin ja Raamattu-konferensseihin. Eli noin 5-6 kurssiin vuodessa, kun samana vuonna oli jopa 70 - 80 kurssia. Miksi? Koska ne aiheet kiinnostivat minua. Syy hylkäämiseen oli minun osallistuminen, vaikka kurssit pidettiin pääasiassa opistolla.
Yksi tarkastajista sanoi minulle, että ”sinun nimeäsi ei löytynyt kaikista kursseista”? Sanoin: "ei niin, koska en ole osallistunut kehitysvammaisten kursseille, koska en ole kehitysvammainen, en naisten päiville, koska en ole nainen, en musiikkikursseille, koska en osaa laulaa ja soittaa, enkä taidekursseille, koska en osaa maalata tauluja”.
Tällä samalla logiikalla Helsingin kaupungin opettajat eivät saa osallistua Helsingin Työväen opiston kursseihin, jos sillä on sama ylläpitäjä eli kaupunki.  

Parina vuonna järjestimme kurssin, joka alkoi suurella uskontokeskustelulla Savonlinna-salissa. Jokainen noin 70:sta illan osallistujasta voi todistaa, että istuimme kolme (3) tuntia yhteen menoon ja osallistuimme keskusteluun, jota johdin ja johon osallistui viisi väitellyttä tohtoria, joista yksi oli Vanhan testamentin professori, pari-kolme dosenttia sekä yksi apulaispiispa.
Seuraavana päivänä kaikki pitivät noin tunnin alustuksen, josta keskusteltiin puolisen tuntia. Kurssi oli 15 tunnin pituinen, mitä vaadittiin.
Tarkastajien mielestä - jossa äänessä oli eniten merkonomin koulutuksen saanut henkilö -, kolmen tunnin keskustelu ei ole mahdollista ”ilman välituntia”, ja niin kurssi hylättiin.

Mikä oli kaikista huvittavinta hylättyjen kurssien kohdalla? Ooppera tutuksi -kurssit, joita opistolla on pidetty yli 20 vuotta - siis jo vuosia ennen minua - ja joissa ensimmäisinä vuosina yksi ahkerimpia kävijöitä oli ollut entinen Kouluhallituksen tarkastaja.
Nyt yli 20 vuotta myöhemmin samanlaisina olleet kurssit eivät tulleet hyväksytyiksi. 
Miksi?  Koska oopperaesitykset, oppitunnit Retretin ja Luston näyttelyissä eivät olleet opiston itse järjestämiä! Eli opiston olisi pitänyt itse rakentaa oma Olavinlinna, järjestää omat oopperajuhlat ja rakentaa oma Retretti, Lusto ja Savonlinnan Maakuntamuseo opiston pihalle.

Yritänkö väittää, että nämä tarkastajat olisivat käyttäytyneet tyhmästi? En missään tapauksessa. He käyttäytyivät myös ilkeästi. Tai niin kuin opiston yksi työntekijä sanoi ”erittäin pirullisesti".

Vielä yksi tarkastus järjestettiin. Se tehtiin yli puoli vuotta sen jälkeen kun minä olin jo ehtinyt vaihtaa työpaikkaa ja vastannut kaksi ja puoli vuotta tarkastuksiin. Mutta minua se yksi tarkastus kiinnosti erityisesti. Lisäksi oli tietysti vuosittaiset normaalit mm. tilin, -palo,- ja turvallisuustarkastukset. 
Mutta opistolla tehtiin nimittäin suuri verotarkastus alkuvuodesta 2013. Kaksi tarkastajaa Savonlinnasta ja Lappeenrannasta tarkastivat kolmen vuoden verotiedot. Ne olivat kaikki minun johtamia vuosia. He kävivät periaatteessa läpi noin 6.000 tiliotetta. Mikä oli lopputulos? Ei mitään huomauttamista. Tarkastuksen taustalla oli kirje, jonka valittaja oli lähettänyt mm. tilintarkastajalle, MOT-ohjelmaan, suojelupoliisille ja yhden puolueen puheenjohtajalle. Kirje lähetettiin minulle. Kirjeessä minun väitettiin osallistuneen "muiden kansanopistojen rehtorien kanssa korruptio-safarille Etelä-Afrikassa" joka oli maksettu Venäläisellä mafia-rahalla. Olimme ilmeisesti ampumassa sarvikuonoja!

Sen sijaan opiston pitkäaikainen, yli 35 vuotta työssä ollut uskollinen, luotettava ja erittäin hyvä toimistotyöntekijä kertoi minulle, että verotarkastajat olivat tarkastuksen jälkeen kehuneet opistoa, sen työtä syrjäytyneiden auttamiseksi ja kiittäneet hyvää palvelua.
Kaikki tarkastukset oli pidetty ja ne kaikki noin 12 - 13 tarkastusta eivät ole paljastaneet mitään laitonta. Virheitä on tehty, mutta mitään rikollista ei ole tehty. Kysymys on vain tulkinnasta.

Kirjoitin prosessin aikana Opetushallituksen yhdelle tarkastajalle ja kysyin tietoa, niinkuin tällaisissa asioissa voi virkamieshallinnon mukaan virkamieheltä kysyä,  eli ”mitkä teidän koulutukset olivat”?
Sieltä tuli muutaman päivän kuluttua sähköpostilla ylimielinen vastaus, että ”sieltä ne löytyvät Opetushallituksen tietokannasta”.  Hän ei siis halunnut hoitaa työtänsä, johon kuuluu kysymyksiin vastaaminen. Vastasin hänelle, että ”myös te olette poliittisen ohjauksen kohteena, julkisessa virassa, jonka toiminta on avointa. Jos en saa tietoa tätä kautta, pitää kysyä jotain muuta kautta”. 
Tästä vastauksesta ei mennyt kuin noin 10 - 15 minuuttia, niin vastaukset tulivat. Viranomaisen pitäisi olla kansan palvelija. Kuka tämä henkilö oli? Tarkastusryhmän johtaja, jonka työtä rahoitetaan meidän veronmaksajien maksuilla, joita ei saisi käyttää väärin.

Tarkastuksesta teki julkisen yksi iltapäivälehti, vaikka olin siitä jo kirjoittanut opiston edellisen vuoden vuosikertomuksessa, joka on julkinen ja lähetettiin sadoille ihmisille.
Pääsimme lööppiin ja osa nettiyleisöstä kirkui, miten taas rahoja on käytetty väärin. Media-asiantuntija ystäväni sanoi, että yleensä vastaavissa jutuissa, jos niissä ei ole kyse tulkinnasta vaan jonkun henkilökohtaisesta hyödystä, käy niin, että juttu menee lehden omille nettisivuille, toinen iltapäivälehti julkaisee sen, se elää monta päivää ja lopulta se menee muihinkin medioihin.
Tälle jutulle kävi toisella tavalla.  Se sillä kertaa haihtui heti pois ja Bonnier-palkintojäi odottamaan parempaa skuuppia. Sama toimittaja soitteli vielä vuosia myöhemmin opistolle perään rikosilmoituksista, mutta mitään ei ollut enää kirjoitettavaa. Toinen median erikoisuus oli Ylen etelä-Savon alutoimittaja, joka muistini mukaan ei koskaan käynyt opistolla 13 vuoden aikana tekemässä juttua koulutuksesta ja syrjäytyneistä ihmisistä. Nyt hän tuli ja kuvasi opiston tyhjää pihaa juttua varten.

Alkuvuodesta 2014 oli opisto kutsuttu ”kuulemistilaisuuteen” Opetus- jakulttuuriministeriöön. Paikalla olivat opiston puolesta rehtori, vararehtori, johtokunnan puheenjohtaja, asiaa hoitava lakimies, toimistonhoitaja, entinen kurssisihteeri ja minä entinen rehtori. Lisäksi mukana oli kansanopistoyhdistyksen pääsihteeri.
Heti alusta alkaen näki, että kuuleminen oli pelkkä muodollisuus.
Ministeriöstä oli paikalla kolme virkailijaa. Puhetta johtanut yksikön johtaja, joka oli käynyt vähän aiemmin elämänsä ensimmäisen kerran kansanopistossa johdettuaan sitä ennen ministeriön aikuiskoulutusyksikköä, jonka alaisuuteen kuului myös vapaa sivistystyö ja kansanopistot.
Toinen virkailija oli aivan hiljaa koko tilaisuuden. Hänet oli palkattu erään rehtorin mukaan ministeriöön ”laittamaan kansanopistoja kuriin”.
Kolmas oli nuori nainen, juristi, josta huomasi heti, että hänellä on valtionhallinnossa loistava ura edessään varoa tekemästä yhtään muotovirhettä. Puhetta johtanut nainen johti kokousta hyvin, mutta käyttäytyi ylimielisesti.
Nainen, joka ei puhunut tilaisuudessa, herätti eniten luottamusta. Jos olisin ollut teurastaja, olisin palkannut hänet heti töihin.
Nuori lakinainen oli kiltin tuntuinen ja hänestä huomasi heti, että kaksi muuta pyöritti häntä mielin määrin.  Kun opiston edustaja, lakimies, ehdotti neuvottelua asiasta, puheenjohtaja vastasi kylmästi, että ”tämä on kuuleminen”.
Opisto sai sanoa mielipiteensä ja myös minä, mutta tiesin heti lopputuloksen.

Seuraavan kesän alussa tuli päätös. Opistolta vaaditaan noin 600.000 euroa takaisin. Kun alkuperäinen summa oli ollut 200.000 euroa, niin mitä enemmän heitä kritisoitiin, sitä enemmän summa nousi.
Paikallisen Itä-Savon kesällä 2014 tehdyssä sinänsä asiallisessa jutussa minulle ei kerrottu kenen kanssa "varjonyrkkeilen”.  Yhdeksi kantelijaksi ilmaantui myös yksi johtokunnan entinen jäsen. Toinen henkilö väitti, että opistolla oli ollut yli 10 vuotta sitten haamukurssi. Kiistin väitteen ja väitin sitä herjaukseksi. Vasta artikkelia lehden verkkosivuilta lukiessa sain tietää, kuka henkilö oli.

Opisto vei asian Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa opiston edustajia ei enää kutsuttu kuulemistilaisuuteen. Siis emme päässeet edes kertomaan omaa mielipidettä, joka oikeusvaltiossa on itsestäänselvyys. Vuosi myöhemmin tuli päätös, jossa opiston kanteluanomus hylättiin.  
Opisto päätti, että ei vie asiaa Euroopan Unionin tuomioistuimiin, vaan menee pankkiin ja ottaa lainan ja maksaa takaisin summan, jolla se koulutti kehitysvammaisia, koulupudokkaita, mielenterveysongelmaisia, masentuneita, pakolaisia,seksuaalivähemmistöjä, venäläisiä ja monia muita ryhmiä.
Mistä oli kyse? Erilaisesta tulkinnasta, miten koulutus järjestetään. Opetusalan ammattilaiset ja korkein hallinto-oikeus käyttivät sitä suuremman valtaa mikä heillä on. Kaikki kansanopistojen asiantuntijat tietävät asian taustalla olevan ongelman. Lain ja asetuksen, joka ei anna ohjeita miten koulutus järjestetään ja miten 2004-2005 kansanopistoissa pidettiin suuri Valtionhallinnon tarkastusviraston tarkastus, jossa todettiin että kansanopistoissa ei ole mitään laitonta, mutta pelisääntöjä tulisi tarkentaa.
Olen edelleen sitä mieltä, että meidän tulkinta oli oikea, mutta erilainen kuin heillä. Piste.

Itse olen ylpeä, että sain tehdä sitä työtä 13 vuotta ja että opisto jatkaa samaa työtä.
Kaatuuko opisto siihen lainaan? Ei!  Jos se kaatuu, se kaatuu siihen, että sillä ei ole toimintaa, innovatiivista rehtoria, ammattitaitoista ja sitoutunutta henkilökuntaa sekä hallitusta, joka seisoo rehtorin takana, silloinkin kun vastatuuli on kova.
Parasta mitä kansanopistolle voi tapahtua, on tällainen päätös. Kansanopisto elää kansalaisyhteiskunnasta nousevasta kansan tuesta eikä Opetushallinnon liituraitapierujen ja vekkihameosaston piruilusta.
Kun itse aloitin työn vuonna 1999, opiston valtionosuus oli laskenut kahdessa vuodessa miljoonan, oppilaita oli 37, velkaa miljoonia ja juuri silloin pannuhuone hajosi. Ei muuta kuin hilpeällä mielellä pankkiin pyytämään lisälainoitusta ja kohti tuulta!
Pää pystyyn opisto ja kohti uusia pettymyksiä!

Savonlinnan kristillisellä opistolla on sellainen tilanne, että sen ei tarvitse pelätä kantelijoita, neljää Opetushallinnon tarkastajaa, kolmea ministeriön virkailijaa, Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä eikä mitään muuta kuin sitä, että se menettää sen luovuuden, dynaamisuuden, tekemisen meiningin ja kaiken sen mikä on aina ollut vapaalle sivistystyölle ja kansanopistoille olennaista.

Miten minä jaksoin tuon kaiken?
Siihen on vain kaksi syytä. Opiston hallitus ja puheenjohtaja seisoivat koko ajan takanani. Ja seisovat edelleen. Toinen syy on se, että olen satiirikko. Kaikki mistä saa aineksia kirjoittamiseen, kannattaa käyttää hyödyksi.
Siksi mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut.
Syyriassa ja Irakissa kristityiltä ja vähemmistöiltä leikataan kurkut auki ja pää poikki,Suomessa vain leikataan määrärahoja. Suuntaus on sama kuin seurakunnilla, jotka ovat leikanneet tietyiltä lähetysjärjestöiltä määrärahoja.
Väitän, että myös näissä muissa Suomessa olleista oppilaitostarkastuksissa ja takaisin perinnöissä on ollut paljon samaa kuin Savonlinnan Opistolla. Epäselvistä ohjeista johtuvia puutteita. Jos tarkastus tehtäisiin yhdenmukaisesti muissa opistoissa, lopputulos olisi sama.

Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö ei vain ole ollut vuosiin organisaatio, joka kohtelisi kaikkia kansalaisia ja oppilaitoksia yhdenvertaisesti. Siitä on esimerkki tapa, jolla kristillisiltä kouluilta on evätty ylläpitämislupia, annettu vain 90 % valtionosuudesta ja ohjattu tukirahoitusta tietyille oppilaitosmuodoille enemmän kuin esimerkiksi kansanopistoille.
Tätä taustaa vasten Savonlinnan opistoa koskeva päätös on johdonmukainen ja ainoa joka ihmetyttää on summan pienuus, vain noin 600.000 euroa.
Tarkastuksen tehnyt Opetushallitus tuottaa paljon kohtuullisen hyvää tutkimusta, järjestää asiallisia koulutuksia, mutta on yksi Suomen turhimpia organisaatioita. Mikään varsinainen opetusalan uudistaja se ei ole.
Se on tunnettu kristinuskon vastaisuudestaan, poliittisista päätöksistään ja esimerkiksi uskonto-kielteisyydestään, joka näkyy uskonnonopetuksen kohtelussa.
Sitä taustaa vasten neljän tarkastajan esitys on täysin johdonmukainen, jota tuki kahden tarkastajan aggressiivinen ja kristinuskon kielteinen suhtautuminen.

Kaikella on tarkoitus. Kun opisto on saanut tämän kuuden vuoden tarkastusrumban tuottaman velan maksettua, se voi keskittyä täysillä siihen perustehtävään, joka sillä on. Kansan sivistämiseen.
Laillisena oppilaitoksena, jolla on ylläpitämislupa ja sivistystehtävä, se tarvitsee siihen myös Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen rahoitusta sekä heiltä yhden juhlatervehdyksen tuojan ensi vuoden 70-vuotisjuhliin ja sitten taas 80-vuotisjuhliin.

Mainitsin alussa opistolla tehdystä hallinnollisesta päätöksestä. Toimin sen esittelijänä ja opiston hallitus hyväksyi sen ja seisoi takanani silloin ja seisoo edelleen.
Mikä se päätös oli? Ammattijohtajana en sitä paljasta, mutta tutkivalle journalismille siinä olisi mielenkiintoinen kohde. Se nimittäin laukaisi kaikki nämä tarkastukset.
Minä en pelkää 600.000 euron laskua, vaan sitä, että en hoida virkaani.

Lopuksi.
Suomen talous on sen verran huonossa kunnossa, että kaikkien olisi osallistuttava talkoisiin. On aivan oikein, että yksi oppilaitos maksaa takaisin muutaman sataa tuhatta euroa. Nyt olisi rohkaistava Opetushallituksen ja Opetus-ja kulttuuriministeriön virkailijoita palkkaamaan lisää piruilevia merkonomeja. Jokainen meistä kaipaa julkista tunnustusta työlleen. Mikä olisi parempi ratkaisu kuin palkata neljä kalmanhajuista virkamiestä kiertämään Suomen oppilaitoksia ja työpaikkoja ja etsimään mahdollisia tulkintavirheitä ja muotoseikkoja. Sillä tavalla saamme Suomen uudelleen nousuun.
Tarvitsemme uuden innovaatiopalkinnon, joka voisi olla ”Vuoden piruilevan virkamiehen” kunniapalkinto.  Sen jakotilaisuuden lopussa laulaisimme Opetus- ja kulttuuriministeriön työntekijöiden johdolla kristillistä arvoperintöämme säilyttävän virren ”jos metsäkyyhkyseltä siivet saisin, pois kauas kaikkoaisin”.

Teuvo V. Riikonen
Toiminnanjohtaja, kirjailija