Sanansaattaja syyskuu 2009

KIRKON VIRALLINEN RIIKONEN

Reunahuomautuksia

Porvoon hiippakunnassa on piispuudessa siirrytty perinnölliseen piispuuteen. Piispan virka Porvoossa kuuluu Vikströmin suvulle. Poikkeusaikana voi olla parin vuoden siirtymäkauden piispa, joka ei kuulu ko. sukuun.

---

Arkkipiispan vaali ja valinta on tulossa. Perinteisesti se poikkeaa Paavin valinnasta vain siinä, että kun Paavin valinnan jälkeen nousee savua piipusta, niin Turun Arkkipiispan vaalia ennen savua nousee koko maassa. Erityisesti Helsingissä.

---

Piispan ja kirkkoherrojen valinnassa kannattaisi ottaa käyttöön arvonta. Joissakin puolueissa esimerkiksi varapuheenjohtajia on jouduttu valitsemaan arvalla. Tämä antaa mahdollisuuden heikompi lahjasillekin pääsemään herrojen virkoihin. 

---

Pappien erottamista pyritään helpottamaan. Tulevaisuudessa piispat ja tuomiokapitulit voivat erottaa papin tekstiviestillä. ”Heippa täällä hiippasi! Erotin sinut aamulla, mutta ehdin vasta nyt iltapäivällä ilmoittaa. Voi hyvin. Entinen piispasi”

---

Nykyisessä vihkimis- ja hääjuhla käytännössä parit yhä useammin haluavat vihkipapiksi kauniin tai komean papin. Tämä helpottaa herätysliikepappien työpaineita.

---

Kirkko on lähtenyt vastaiskuun ja järjestää kirkoissa ”hääöitä”, jolloin useita pareja vihitään peräkkäin vähän samaan tapaan kuin autoja voi katsastaa yöllä. Parempi ratkaisu olisi vuokrata kuumailmapallo ja kerralla siunata kaikki kunnan alueella olevat susiparit ja muut yöllä eläjät.

---

Kirkon arvopaperisijoitukset romahtivat viime vuonna ja kirkon tulos putosi 90 miljoonasta eurosta 29 miljoonaan euroon. Uutisen kuultuaan Kirkkohallitus veisasi Ruotsin kirkon virsikirjan virren säkeistön ”Ja siksi sydänparkani ei koskaan lähde luotasi, näethän itkuni…”

 

---

Kirkko panostaa internettiin ensi vuonna 1,8 miljoonalla eurolla. Tavoitteena on säilyttää yhteys molempiin seurakuntatalolla nähtyihin seurakuntanuoriin.

---

Minkä virren säkeistön vanhauskoiset papit lauloivat Turun kapitulin ovella kuultuaan rangaistuksesta? ”Käske, Herra ja vankiloista ja kahleet poista ja kalteri!”

---

Mitä herätysliikejohtajat lauloivat, kun kokous piispojen kanssa oli päättynyt? ”Sain jättää kuilut synkkyyden, jäi taakse valheen suo…”

---

Mitä piispat lauloivat, kun herätysliikejohtajat olivat lähteneet yhteisestä kokouksesta? ”Vaikka kuinka toimisin, voimaa puuttuu kuitenkin…”

---

Tutkija John N. Collinsin mukaan diakonian virka on ymmärretty väärin. Asia on ymmärretty väärin vasta 500 vuotta. Alun perin diakonit eivät olleet sosiaalisen työn tekijöitä. Kirkon diakoniatyön keskus harkitsee pitääkö diakoniatyöntekijöiden palauttaa aiheetta saadut matkakorvaukset 500 vuoden ajalta.

__

Mitä opas sanoi savolaiselle kirkkokuorolle Niagaran putouksilla? ”Olkee hiljaa, että kuullaan veden kohinaa…”

Teuvo V. Riikonen