Sanansaattaja 2009

KIRKON VIRALLINEN RIIKONEN
REUNAHUOMATUKSIA MELKEIN REUNALTA

Porvoon uusi piispa on linjannut heti alussa työnsä. Hän ei aio vihkiä vanhauskoisia miehiä papeiksi erillisvihkimyksellä. Päätös on oikeudenmukainen ja tasapuolinen, koska vastaavia piispoja Suomen luterilaisessa kirkossa on vain yhdeksän kahdeksassa muussa hiippakunnassa.
---
Toisena linjauksena hän on valmis miettimään samaa sukupuolta olevien avioliiton siunaamista. Näiden kahden linjauksen jälkeen uusi piispa olikin tyhjentänyt lähes koko teologisen pajatson ja ilmoitti, että hän olisi valmis noin 12 vuoden määräaikaiseen piispuuteen. Kirkon virallisen saamien luotettavien tietojen mukaan osa hänen hiippakuntansa väestä olisi valmis tästäkin vielä lyhyempään aikaan.
---
Turun uuden Arkkipiispan viran haku on ollut nihkeää. Sopivia ehdokkaita ei ole meinannut löytyä sitten millään. Kirkon virallinen tuntee huolen tästäkin asiasta ja on tilannut mainostoimisto RIVO V. KONE Oy:lta virallisen hakuilmoituksen, joka kuuluu näin: ”Kansainvälisesti verkostoitunut, 2000 vuotta vanhan Jerusalemilaisen yhtiön Suomen haaraosasto etsii uutta johtajaa. Tehtävä on kohtuullisen haasteellinen, sillä viime vuonna noin 53.000 asiakasta vaihtoi liittymää ja vain noin 13.000 hankki meiltä uuden kanavapaketin. Yhtiön talous on toistaiseksi vakaa, vaikka viime vuoden sijoitustuotot putosivatkin noin 93 miljoonasta 13 miljoonaan. Etsimme nyt dynaamista, mediaseksikästä ja osaavaa paikallisjohtajaa taitavaan työntekijäjoukkoomme, josta osa pitää pian lomauttaa tai irtisanoa. Yhtiön kannattajaennuste heikko. Eläkepommi väijyy, kiinteistöt huutavat korjausta ja hautausmaat pitäisi hoitaa. Jonkin verran änkyröitä ja konsensukseen taipumattomia, jotka pitäisi saada ruotuun.  Palkka virkaehtosopimuksen mukainen. Lisäetuna muutaman puheenjohtajuutta, pullakahvit päivittäin kapitulin tiloissa, työsuhdeasunto Turussa, - jonka lopullinen saveen uppoaminen on pystytty siirtämään muutamalla vuodella -  sekä lunta tupaan säännöllisesti. Tehtävä sisältää voimakkaita kohtauksia jotka saattavat ennakoida aikaisempaa eläkkeelle pääsyä.”
---
Kirkon Tiedonvälityspalkinto on jälleen jaossa. Saamiemme tietojen mukaan Sanansaattajan päätoimittaja ei tänä vuonna ole kärkiehdokkaiden joukossa.
---
Kirkon Pyhän Henrikin palkinto myönnetään mm. ekumeenisista ansioista. Saamiemme tietojen mukaan Luther-säätiö ei ole tänä vuonna ehdokkaiden kärkijoukossa, vaikka säätiön ekumeeniset yhteydet ovatkin vahvistuneet Ruotsiin päin.
---
Kirkon Agricola-palkinto annetaan ansioista Suomen kirkon sisällä. Saamiemme tietojen mukaan Paavalin Synodi ei ole tänä vuonna kärkiehdokkaiden joukossa, vaikka synodin yhteiskunnallinen merkitys on ollut merkittävä heidän pappiensa työllistäessä kapitulien väkeä, poliisivoimia, lakimiehiä, oikeusviranomaisia ja kopioliikkeiden työntekijöitä.
---
Kirkon ja kirkkohallituksen johtajat ottavat heihin osoitetun kritiikin kirkon hengellisen johtajuuden puutteesta vakavasti. Kirkko aikoo ryhdistäytyä asiassa. Kirkkohallitus palkkaa konsultin ja asettaa komitean selvittämään onko ryhdistäytyminen edes periaatteessa mahdollista?
---
Mitä kirkolliskokous väki lauloi, kun virkamiespaketti oli saatu hyväksytyksi? ”Voi turhan turhaa hyörinää, tyhjiksi siinä jäämme”
---
Minkä virren sanoin kirkon virallinen Riikonen lauloi, kun kolumni oli jälleen valmistunut määräajassa? ”Rikokseni ovat suuret, synnilläni syvät juuret…”
---
Mitä körttiläisisäntä sanoi kun Kapitulin miehet lähestyivät mustissa laseissaan:  ”Tappaa ne eivät meitä uskalla ja tiineiksi ne ei meitä saa…”

Teuvo V Riikonen