Sanansaattaja / elokuu 2008

SAVONMAA / KOLUMNI JA BLOGI 30.9.2009

ONKO KÄSITYS IHMISEN ARVOSTA MUUTTUNUT?

Yhteiskuntamme moniarvoistuessa on julkisessa keskustelussa ilmennyt kokonaan uusi
piirre. Käsitys ihmisarvosta on muuttunut. Se näkyy kahdella tavalla. Sekä lasten
että vanhusten kohdalla. Kun vielä alle parikymmentä vuotta sitten lapsen syntyessä
pidettiin vastasyntynyttä lahjana, niin nyt on tilanne toinen. Kun vanhemmat toivat
pienen käärön kotiin, sitä käytiin ihailemassa, vietiin rotinoita ja vain
ihmeteltiin hiljaa uutta ihmiselämää. Nykyään vastasyntynytt on osa
bruttokansantuotetta, jonka kulut yhteiskunnalle ovat melkoiset. Siitä saadaan
seitsemän vuoden kuluttua tietty summa peruskouluun yksikköhintaan ja pahimmassa
tapauksessa joudutaan palkkaamaan lisää opettajia ja koulunkäyntiavustajia. Nyt
siitä samasta pienestä kapaloissa tuhnuttavasta kääröstä, jota ennen ihailimme on
tullut kustannuserä.

Suhteessa vanhuksiin ja vanheneviin myös Suomessa vuosia sitten nimenomaan ikä toi
lisää kunnioitusta. Se näkyi monella tavalla. Vanhukset saivat erityiskohtelua
juhlissa, heidät haettiin erikseen yhteisiin tilaisuuksiin, heitä käytiin
tapaamassa, heidän elämänviisautta ja kokemusta kuunneltiin ja ennenkaikkea heidän
luontaista vanhenemista ja elämän loppuvuosia kunnioitettiin ja elämäntyötä
arvostettiin. Heille puhuttiin ystävällisesti. Nyt heistä on tullut kuntien suurin
kuluerä, joiden laitospaikat maksavat ja joiden sairaudenhoitokulut rasittavat
kuntien ja valtion taloutta. He lisäävät terveyspalvelujen tarvetta ja pakottavat
lisäämään terveyskeskusvirkoja ja sairaalapaikkoja, joiden seurauksena kuntien
talous on joutunut todella surkeaan kuntoon. Ehdottipa yksi kirjailija jopa
pillereiden antamista suoraan yli 70 vuotiaille osa-ratkaisuksi ongelmaan.
Miten kaksi ihmisryhmää, joiden kohdalla niin elämän alkuvaiheessa kuin sen
loppuvaiheessa ratkaisevana piirteenä on avuttomuus, saavat tällaista aikaa?
Laittavat koko yhteiskunnan talouden kuralle? Eivät he saa tätä aikaan, vaan sen
saa meidän ihmiskuvamme muutos.

Ihmisarvon kunnioitus on jokaisen ihmisen tärkein oikeus ja myös velvoite muita
ihmisiä kohtaan. Jokainen ihminen kykyihin, ominaisuuksiin tai tuottavuuteen
katsomatta, on luotu ainutkertaiseksi ja samanarvoiseksi yksilöksi. Sen vuoksi
ihmisarvo ei ole suhteellinen käsite, vaan aina ehdoton ja täysi.Ihmisarvo on aina
markkina-arvoa tärkeämpi. Siksi jokainen lapsi, vanhus, sairas, vammainen,
päihdeongelmainen, köyhä ja mielenterveyskuntoutuja ovat yhteiskunnalle yhtä
arvokkaita kuin kovinkin yritysjohtaja, myyntipäällikkö ja pörssikeinottelija.
Ihmisarvon vaaliminen on poliittisten toimijoiden keskeisin tehtävä. Sen
toteutumiselle keskeinen väline on kansainvälisen ihmisoikeusjulistuksen myötä
muotoiltu periaate kaikille kuuluvista ihmisoikeuksista.
Lapsella ja vanhuksella on oikeus ihmisarvoiseen elämään.
Ja myös kunnioitukseen.

Teuvo V. Riikonen
rehtori, kirjailija
kaupunginvaltuutettu ja 1. varapuheenjohtaja (kd)