Turvallisuuspoliittinen päiväjärjestys muuttuu nopeasti.
Suomi joutuu muiden Euroopan maiden tapaan tarkistamaan politiikkaansa jatkuvasti. Näin on tapahtunut Neuvostoliiton hajoamisesta asti
Entisten olosuhteiden muuttuessa on tullut tekijöitä, jotka tuovat mukanaan samanaikaisesti toivoa ja epävarmuutta
Myös NATOn rooli on muuttunut. Sekin joutuu uudistumaan. Ja se ei ole pelkästään uusien jäsenmaiden hyväksymistä. "Uudistu tai näivety" sanoi Naton brittiläinen pääsihteeri George Robertson.
Hänen mukaansan nyt on menossa kolmas muodonmuutos kylmän sodan päättymisen jälkeen. Kaksi edellistä liittyi 1990-luvun alkuun Euroopan muurien kaaduttua ja toinen Balkanien levottomuuksien yhteydessä. Nämä Jugoslavian pommituksethan toivat tilanteen uuteen käännekohtaan Suomalaisessa Nato-keskustelussa.

Täysin uusi tilanne on tullut myös NATO-keskusteluun 11.9.01 tapahtumat, jotka heijastuvat myös USA.n ja Euroopan suhteisiin.
Monista uhkista huolimatta nyt on mahdollisuus myös luoda turvallisuusjärjestelmä, joka ei perustu pelkästään aseiden suuntaamisella toisia kohtaan. Mutta silti terrorismi ja sen uhka luo samalla turvattomuudentunnetta, jossa vanhat toiveet ei päde vaan tuovat epävarmuutta.
Kuinka sitten Eurooppa onnistuu luomaan vakautta ajautumatta vanhoille turvallispoliittisille urille? Yhteistyömuotoja on monia joista NATO on yksi. Niitä on käsiteltävä yhdessä ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa.
Mutta riittääkö Suomelle nykyinen rauhankumppanuusmalli, kun NATO tulee seuraavassa vaiheessa Baltian maiden mukana Suomen etelärajalle? Toisaalta Pohjoisessa NATO on Norjan kautta ollut jo lähellä.

Ilmeisesti yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, jota EU harjoittaa ja kehittää on Suomen näkökulmasta houkutteleva yhteistyön muoto.
Kuitenkin NATO-jäsenyyden puolesta puhuu juuri se, että kylmän sodan jälkeen uudet vaarat ovat toisenlaisia ja Naton perustamissopimuksen 5 artikla puhuu juuri suojan tarjoamisesta kaikkia hyökkääjiä vastaan.
NATO pyytäisi Suomelta vain erikoisjoukkoja, joihin hakeuduttaisiin vapaaehtoisesti.
Entisenä YK-sotilaana tiedän, että Suomalaiset sotilaat ovat kysyttyjä ja sopivia moniin eri kriisitilanteisiin. Mutta pelkkää rauhanturvatoimintaa NATO ei tietenkään voi olla.
NATOon kielteisesti suhtautuvat puhuvat Suomen puolustusmenojen kasvusta ja siihen ilmeisesti liittyy internetistä hankkimani tiedot.
Puolustusmenot viime vuonna oli 9.5 miljardia ja tälle vuodelle lisäys on noin 700 milj. ja vuoteen 2004 1.1.miljardia mk lisää. Lieneekö nämä summat varustautumista NATOn varalle?
Muita kielteisiä syitä NATOon liittyen on Venäjän rooli ydinasevaltana.
Suomi myös voisi rakentaa paremmin omaa puolustustaan EU:ssa eikä myöskään Baltian merkitystä tule liioitella vaan kehitystä tulee seurata rauhallisesti.
Kristillisdemokraattisen puolueen kanta on että Euroopan Unionia ei pidä kehittää itsenäisinä asevoimina vaan sen tulee kuulua kunkin maan omaan päätösvaltaan. KD:n kymmenestä nykyisestä kansanedustajasta enemmistö suhtautuu NATOon menemiseen kielteisesti.
Turvallisuus ja turvallisuuskeskustelu on muutakin kuin NATO-keskustelua. Maailmanlaajuisesti yksi ongelma on edelleen lisääntyvän terrorismin lisäksi lähi-idän tilanne. Lähi-idän pitkälle kehittynyt rauhanprosessi on ollut jäissä ja se vaikuttaa myös maailmanpoliittisesti ja Euroopassa.
Vantaan pommi-isku järkyttävyydessään on vavahduttava esimerkki siitä millaisissa turvallisuuteen liittyvissä ongelmissa monissa maissa ollaan?

Suomessa turvallisuus on muutakin kuin NATO. Poliittisten toimijoiden tehtävänä on rakentaa yhteiskuntaa, jossa ihmiset kokevat itsensä turvallisiksi. Tällä hetkellähän juuri turvallisuudella pelotellaan ja myös käydään kauppaa. Samanaikaisesti kun elämämme perustuu todella moniin turvamäärityksiin niin ihminen on turvattomampi kuin koskaan.
Turvallisuuskeskustelu on myös arvokeskustelua siksi siihen pitäisi kaikkien osallistua.