Itä-Savo ja Länsi-Savo loka-marraskuu 2006

KÖYHYYDEN MONET KASVOT

YK-joukoissa tapasin sotilaita, jotka leuhkivat varallisuudellaan laittamalla verovapaan auton takalasiin tekstin ”Köyhät kyykkyyn”. Kun heiltä löytyi muutakin verovapaata, moni kalpeni kateudesta. Köyhät menivät kyykkyyn. Vai menivätkö?
Köyhyyden edessä monet menevät kyykkyyn ilman tarrojakin, katseltiin sitä mistä tahansa näkökulmasta. Köyhyydeltä löytyy monet kasvot.

Monta näkökulmaa köyhän kyykkyyn!

Yksilön köyhyyttä seuraa usein syrjäytyminen. Vaarassa ovat kouluttamattomat, etniset vähemmistöt, lapset, yksinäiset vanhukset, sairaat, huumeiden käyttäjät, työmarkkinoiden ulkopuolella olevat, vammaiset, pitkäaikaistyöttömät ja mielenterveysongelmaiset.
Usein syrjäytyminen alkaa talousvaikeuksista käynnistyvästä huono-osaisuudesta, johtaen kierteeseen, jossa yhteiskunnalliset, sosiaaliset ja yksilölliset tekijät sekoittuvat toisiinsa. Lopulta ei edes tiedetä ”mistä kaikki alkoi”, kun köyhä meni kyykkyyn. Sen vastakohta on sosiaalinen integroituminen yhteiskuntaan ja yhteisöön.
Toinen näkökulma on kenttätyöntekijöiden. Monella diakonia- ja sosiaalityöntekijällä on paljon tietoa köyhyydestä oman työn kautta. He näkevät käytännössä sen, mitä tarkoittaa tilastoissa mainittu köyhä. Tähän liittyy läheisesti eri järjestöt. Punainen Risti, seurakunnat, Pelastusarmeija ja Veikko Hurstin perilliset kohtaavat köyhyyden kasvot muulloinkin, kuin itsenäisyyspäivän ja joulun aikoihin, jolloin köyhyydestä on eniten kiinnostunut media.

Kuka tanssitti ketä?

Medialle köyhyys on kestosuosikki, sillä mikä muu koskettaisi hyvinvoinnissa rypevää kansankuntaa, kuin kuvat leipäjonoista, kaatopaikan reunoilla sijaitsevista parakeista ja artikkelit  tuhansista nälkää näkevistä, joiden joukossa on vielä lapsiperheitä ja opiskelijoita? Tällaiset kuvat ja artikkelit ovat aina hyvä vastaveto itsenäisyyspäivän linnan juhlien vastaanotoille ja kuville siitä, kenellä tänä vuonna oli kaunein mekko ja kuka tanssitti ketä?
Kunnat tekevät politiikkaa köyhyydellä ja vaativat valtiolta lisäavustusta sen poistamiseen. Valtion näkökulmassa on kysymys politiikasta ja erilaista tukitoimista, joilla köyhyyttä pyritään vähentämään. Siitä tulee tilastollinen kysymys, jolloin lasketaan toimeentulotuen saajien, ulosottovelallisten, pitkäaikaistyöttömien ja vastaavien määrää.
Ikävin näkökulma suomalaisille on ulkomainen, kun meidän  tuhannet köyhät tarvitsevat Euroopan Unionilta apua. Kuvat pitkistä leipäjonoista ulkomaisissa lehdissä kirvelevät meitä Pisa-tutkimuksissa loistavia ihmisiä.

Köyhyys pois seminaareissa

Toimittaja Marjut Lindbergin (HS 5.4.06) mukaan hyvinvointi, tasa-arvo, vauraus, hyvä koulutus, hyvä terveydenhoito ja kasvava bruttokansantuote ovat sanoja, jotka yhdistetään suomalaiseen yhteiskuntaan juhlapuheissa ja seminaareissa, kun ”tohtorinkoulutuksen saaneet oppineet puhuvat ylempään keskiluokkaan kuuluvalle pukukansalle. Kaikki nyökyttelevät samaan tahtiin.”.
Juuri tässä on yksi meidän aikamme ongelmista. Me nyökyttelemme samaan tahtiin huomaamatta köyhyyden ongelmaa, joka ei ole vain edellä mainittujen tahojen ongelma vaan ennen kaikkea yksilön ongelma.
Lindberg jatkaa: ”Rahapula, maksamaton kännykkälasku, työttömyys tai ensi viikolla loppuva pätkätyö, lääkelasku, hoitojono, kouluvaikeudet ja huono olo ovat sanoja, joita käytetään toisissa tilaisuuksissa. Niistä puhutaan kauppojen kassajonoissa, ne pyörivät päässä metrojen ja lähijunien vaunuissa ja ne ovat läsnä terveyskeskusten odotushuoneissa. Puhujien kengät jättävät lattioihin kuraisia jälkiä.”
Miten on mahdollista, että maassa, joka elää historiansa vaikuttavinta vaurastumista, on ilmiö nimeltä köyhyys.
Ihmiset menee kyykkyyn eivätkä lähde kapinoimaan kaduille ja toreille. Suomessa on riittänyt jaettavaa, mutta jakaminen ei ole ollut tasaista. Varakas väestönosa on saanut lisää ja köyhempi väestönosa on saanut vähemmän. Joku on väittänyt osan köyhyydestä olevan myös itse hankittua? Pitäisikö antaa madon sijasta onki käteen?

Hyssälältä lisää 100 vuoden kuluttua

Nykyhallituksen köyhyyspaketti on pisara asian todellisen vakavuuden kanssa. Ministeri Hyssälän lupaamalla vauhdilla eläkeläiset saavat odotella tasokorotuksia vielä 2100-luvulle asti. Luvatusta 300 €urosta on jo muutaman €uroa annettu. Loput tulee sadan vuoden kuluttua.
Suomessa köyhyys on sen verran häpeällinen asia, että moni hiipii leipäjonoon pipo korvissa ja livahtaa polakan saatuaan äkkiä viereiselle kadulle. Lindberg epäilee, että meillä köyhyyskeskustelu ”torjutaan sanomalla, ettei meillä ole samanlaista absoluuttista köyhyyttä kuin kehitysmaissa. Meillä ei ole kerjäläisiä, eikä ihmisten tarvitse kuolla suoranaiseen nälkään.”
Nälkä ei ole hyvinvointivaltiossa köyhyyden mitta. Meillä köyhyyttä mitataan harrastuksilla, työttömyydellä, huoltajan sairastumisella, yksinhuoltajuudella ja monilla muilla mittareilla. Nykyhallituksen Heinäluoman köyhyyspaketti ”pari piirua ihmisen suuntaan” on vaihtunut ”pari pierua Siperian suuntaan”.
Siksikö me häpeämme köyhyyttä? Ja menemme mieluummin kyykkyyn.

Teuvo V. Riikonen
rehtori, kirjailija
kaupunginvaltuutettu (kd)