KOLUMNI

EI OLE KOIRAA KARVOIHIN KATSOMISTA

Sain olla mukana mielenkiintoisessa projektissa eli mukana ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Syitä mukaan lähtemiseen oli monia. Minulla oli mahdollisuus pitää esillä koulutuspoliittisia painotuksia ja vapaan sivistystyön aatetta. Tutustuin vaalijärjestelmään sisältä päin ja tein analyysia mahdollisista äänestäjistä, kilpakumppaneista, mediasta ja ennen kaikkea itsestäni. Myös kirjailijalla löytyi monta hienoa kokemusta. Kiersin puolessa toista kuukaudessa kaikki etelä-savon 22 kuntaa ja muutamissa useita kertoja. Kävin satoja keskusteluja ja kohtasin lukuisia ihmisiä. Jo pelkästään niiden takia kannatti olla mukana. Rehtorille ja kunnallispoliitikolle teki hyvää laskeutua tavallisten kuolevaisten pariin – ikään kuin tarkkailtavaksi. Mutta samalla sain itse tarkkailla ihmisiä ja oppia. Nimenomaan oppia, että ei ”ole koiraa karvoihin katsomista”. Kun kerroin lapsilleni ehdokkuudestani nuorimpani 8-vuotias hihkui ilosta ja väitti äänestävänsä minua. Kun kerroin, että se onnistuu vasta 10 vuoden kuluttua tyttö oli vähän aikaa hiljaa ja sanoi äänestävänsä sitten meidän koiraa. Pääsääntöisesti ihmiset olivat tyytyväisiä, mitä nyt valittivat huonoa hallitusta, kieroja poliitikkoja, omaa etua ajavia ehdokkaita ja rahan vähyyttä, kun hallitus leikkasi pohjaosatkin. Mutta sitten oli vihaisia jopa katkeria ihmisiä, joilla kaikki oli huonosti. Osa väitti, että ei äänestä koska mikään ei muutu. Joku väitti, että ne kaikki 200 ovat roistoja. Heille yleensä kerroin, että juuri siksi minunkin pitäisi sinne päästä. Yhdellä torilla tapasin yhden tädin minkkiturkissa, lämmin karvahattu päässä ja hyvät kengät jalassa. Tädille oli kertynyt lihaa luiden ympärille sen verran hyvin, että osan olisi voinut lahjoittaa Afrikan köyhille. Mutta siitä huolimatta kaikki oli huonosti. Yhdessä paikassa vanhempi mies tuli katsomaan vaalikuvaani ja pirullisen ivallisesti kertoi kavereilleen, että ”meidän kylällä oli sanonta, että haisee kuin Riikonen”. Kysyin mieheltä ystävällisesti ”ai oletko sinäkin Riikosia?” Miehen ilme oli sen näköinen, että aivan lähiaikoina hän ei liittyne opistomme kannatusyhdistykseen. Erääseen kauppakeskukseen tuli kaksi mustiin pukeutunutta nuorta. Nahkatakit päällä, ketjut roikkuivat ja naamassa sekä korvissa oli lävistyksiä. Musta parta ja pitkät hiukset vielä lisäsivät pelotusarvoa. Ajattelin viitsiikö poikia jututtaa. Toinen jäi juttelemaan ja selvisi, että hän on opiskelija. Mietin mielessäni hänen tulevaa ammattia, onko se lihanleikkaaja tai joku vastaava? Nuori mies kertoi lukevansa lähihoitajaksi. Erääseen kaupan eteiseen tuli sen verran hellyttävän ja laupiaan näköinen mummo, että omat lapset olisi voinut jättää hänelle hoitoon. Mummo köpötti kävelylepin kanssa aurinkolasit silmillä sisälle ja tarjosin hänelle maistiaisia. Hän vihaisena sanoi, että ei ota niitä. Kysyttyäni häneltä ” onko teillä jo ehdokasta?” vastaus tuli kuin tykinpiipusta ”Ei ole eikä tule, ne puhuu samaa paskaa kaikki…” Vaaleihin liittyy aina ja myös ehdokkaiden ympärillä liikkuu ns. rajatapauksia. Huhut liikkuu ja muutamilla on aikaa. Minulle tultiin kertomaan muiden poliitikkojen rikoksista ja ryyppäämisistä. Erään miehen muistan hyvin. Hän tuli vaalimainoksen perusteella tapaamaan minua. Selvisi, että hän on toisen puolueen äänestäjä, joka kannattaa meidän puolueen toista ehdokasta ja vastustaa minun kampanjaa sekä kritisoi keski-euroopan poliitikkoja. Mies hymyili kuin Naantalin aurinko ja puhui sekavia. Hän seurasi minua vielä toisen kunnan alueelle ja olisi pitänyt minulle luennon, mutta poistui hiljaa kun kuulijoita ei löytynyt enempää. Eräällä torilla tapasin miehen, joka käyttäytyi hyvin agressiivisesti, huusi päin naamaa, tuli repimään kädestäni vaaliesitteitäni ja jakoi toisen ehdokkaan esitteitä. Myöhemmin näin miehen eräässä seurakunnallisessa tilassa. Tutkimattomat ovat Herran tiet. Näistä kokemuksista huolimatta vaalikampanja oli pelkästään oman työn kannalta antoisa kokemus. Nyt tiedän millaisille ihmisille minun pitäisi tarjota koulutusta. Toisaalta poliittiset päätökset vaikuttavat näiden ihmisten jokapäiväiseen elämään. Kunnioitus näitä ihmisiä kohtaan kasvoi, koska pääasiassa tapasin erittäin hienoja ja sivistyneitä ihmisiä, jotka toivottivat menestystä vaalikampanjaan. Osaa oli oikeasti kohdeltu huonosti. Joitakin elämä oli kohdellut kovalla kädellä. Osa valitti vain, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Yhtä asiaa vaalikeskustelussa surin. Keskustelua koulutuksesta ja sivistysvaltion perustasta ei käyty kovin paljon. Itse pidin yllä keskustelua koulutuksen ja kirjastolaitoksen puolesta. Onneksi eduskuntaan pääsi useita koulutusalan asiantuntijoita ja myös vapaan sivistystyön puolesta puhujia. Etelä-savolaiset eivät vielä kuitenkaan ymmärtäneet parastaan, mutta silti lähes 1400 ääntä vain 1,5 kuukauden vaalikampanjalla oli enemmän kuin hyvä tulos. Kansa on puhunut, pulinat pois.

Teuvo V. Riikonen
rehtori, kirjailija
Savonlinnan kristillinen opisto