Poliittiset vaalit saavat muuten heikon keskustelukulttuurin hetkeksi piristymään. Savonlinnan kunnallisvaalien alla on vyörytetty esille monia merkittäviä paikallisia asioita. Ohitustie, pysäköinti, riidaton politiikka, veroäyri, peruspalvelut, kulttuuri, koiraverot ja muut vastaavat tuovat lisäpiristystä muuten ankeaan keskustelukulttuuriin, jota leimaa pateettinen kiihko yhden asian ympärillä ja välillä nimetön puskasta ampuminen.
Yksi asia täytyy tuoda keskusteluun mukaan, joka meinaa unohtua. Se on kysymys johtamisesta. Savonlinnalaista kunnallispolitiikkaa on leimannut nimenomaan johtamiskriisi. Valtuuston puheenjohtaja luovutti jo, kaupunginjohtajan johtajuutta on tutkittu ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaa on syytetty kiivaudesta ja vaadittu eroa kesken kauden. Ja ilmeisesti nämä kolme avainjohtajaa eivät löytäneet neljän vuoden aikana hedelmällistä yhteistyötä.
Vanhat valtuutetut puhuvat vanhoista hyvistä ajoista, jolloin kolme johtavaa poliitikkoa sopi asiat keskenään. Aina silloin tällöin ikävöidään valtakunnallisesti ”Kekkosta takaisin”. Kaipaamme vahvaa johtajuutta.
Johtajuudessa on yksi asia, joka aina unohdetaan. Johtajien toimintaa seurataan aina tarkemmin kuin muiden. Turkin on vaikea päästä Euroopan Unioniin, ellei se seuraa ihmisoikeuskysymyksissä edellä kulkevaa EU:ta.
Näin yksinkertaista se on. Kun Juha Bilund esitti valtuustoseminaarissa, että johtavat luottamushenkilöt alentaisivat kokouspalkkioita hänelle naurettiin. Minusta Bilundin ehdotus oli hyvä.
Tapani Ruokanen on ottanut kantaa johtajuuteen (Suomen Kuvalehti
41/8.10.2004) ja sanoo, että ”poliittisessa päätöksenteossa on luovuttu joukkojen johtamisesta edestäpäin: päättäjät kulkevat pikemminkin kansan mielialoja heijastelevien mielipidemittausten perässä kuin asettavat rohkeita tavoitteita yhteiskunnan uudistamiseksi. Politiikasta puuttuvat uskottavat vaihtoehdot. Remonttiin halukkaat ja poliittisesti rohkeat johtajat puuttuvat.”
Ruokasen kritiikki on helppo vaieta, mutta siinä on mukana Savonlinnalaisen poliittisen kulttuurin ongelma. Sen kiteytti hyvin Asko Ruuskanen (I-S
12.10.) vaalimainoksessaan ”Jos et parempaakaan keksi…”. Vaihtoehtoja ei ole.
Poliittinen johtajuus on nimenomaan kykyä tehdä päätöksiä epävarmuuden vallitessa. Silloin pitää ottaa riskejä. Hankkeet, jotka aloitetaan, pitäisi johtaa loppuun. Neljän vuoden välein tapahtuvat paniikkijarrutukset tarkoittavat, että poliitikot pelkäävät äänestäjiä, yleisöpalstoja ja mediaa. Juuri heistä piittaamatta pitäisi tehdä päätöksiä.
Ruokasen mukaan aidossa demokratiassa kansanvallassa kansa valitsee itselleen johtajat, jotka tekevät heidän puolestaan vaikeat ratkaisut. Valta delegoidaan ihmisille, jotka vievät kehitystä eteenpäin, eivätkä pysähdy menneeseen. Demokratiaa ei ole se, että päättäjä heijastelee äänestäjien hataria mielikuvia ja arvauksia.
Nyt pitäisi luvata Savonlinnalaisille vaikeita aikoja. Talous on niin huonossa kunnossa, että pelkkä veroäyrin korotus ei riitä. Kakkua ei voi jakaa, ennen kuin se on leivottu. Unohtakaa lupaukset lisärahoista ja lisäyksistä. Kaikkien pitää osallistua talkoisiin talouden tervehdyttämiseksi. Se merkitsee rakenteellisia muutoksia. Herkullista munakasta ei paisteta, ennen kuin kananmuna rikotaan. Nyt pitää rikkoa rakenteita, luutuneita asenteita ja samassa ladussa jumputtavaa kyläpolitikointia. Nyt ei pidä juuttua vanhoihin poteroihin.
Hyvinvointia rakennetaan voimalla pahoin. Uutta syntyy vanhaa hajottamalla.
Kakkua jaetaan sen jälkeen, kun se on yhdessä leivottu. Savonlinna on loistava paikka asua, tehdä työtä ja kasvattaa lapsia. Menestystekijöitä on enemmän kuin kielteisiä asioita.
Asenteet ja toimintatavat on uudistettava. Nyt on poliittisen johtajuuden aika.