KD-lehti syyskuu 2009

KÖYHYYDEN KIMPPUUN KUNNOLLA

Taloudellinen taantuma ja lama paljastavat uudelleen yhden yhteiskuntamme ongelman. Köyhyyden lisääntymisen. Viime vuosina suomalainen poliittinen järjestelmä on tuottanut räikeän eriarvoisuuden, kun tuloerot ovat kasvaneet.

Köyhyys on hävettävä ilmiö, josta emme ole päässeet eroon.
Köyhyyttä voidaan katsoa monesta eri suunnasta. Hyvä näkökulma on sosiaali- ja diakoniatyöntekijöillä, jotka näkevät ilmiön omassa työssään. Medialle köyhyys on kestosuosikki, koska mikä kiinnostaisi sopivin välein enemmän kuin leipäjonot, samanaikaisesti kun muutamat yritysjohtajat vetävät suuria optioita itselleen. Kunnat voivat tehdä köyhyydellä politiikkaa ja vaatia valtiolta lisäsatsauksia. Valtiolle köyhyys on usein tilastollinen ongelma. Ikävä näkökulma on myös ulkomainen näkökulma, jos Pisa-tutkimuksilla onnistuneesta ja muilla saavutuksillaan maailmalla tunnetusta kansasta annetaan kuva, jossa kaikilla ei mene hyvin.
Kuitenkin tärkein näkökulma on köyhän oma näkökulma.

Nykyhallitus on jumalattomalla politiikallaan lisännyt eriarvoisuutta ja kyykyttänyt köyhää kansan osaa yhä enemmän kyykkyyn. Tällä hetkellä suuressa vaarassa ovat kouluttamattomat nuoret, etniset vähemmistöt, uhanalaisissa oloissa elävät lapset, yksinäiset vanhukset, sairaat, päihdeongelmaiset sekä työmarkkinoiden ulkopuolella olevat. Myös alueellinen eriarvoisuus on todellista, kun suuret kaupungit vetävät koulutettua väkeä ja monet syrjäalueet jäävät köyhien reservaateiksi.

Suomalaista köyhyyttä ei voi myöskään turhentaa väittämällä, että se ei ole samanlaista kuin kehitysmaiden absoluuttinen köyhyys. Meillä kerjäläisiä ei vielä ole paljoa kaduilla, mutta muualla heitä on.
Köyhyys ei vähene ja poistu vain seminaareissa päätä nyökyttelemällä, vaan tarvitaan polittista tahtoa ja päätöksiä. Politiikka, jossa yleisellä tuloveroalennuksella kevennetään pienituloisten ja lapsiperheiden verotusta on ennaltaehkäisevää toimintaa.

Lisäsatsaukset ennaltaehkäisevään perhetyöhön ja kriminaali sekä päihdetyötä tekeville järjestöille ovat osaltaan lievittämässä köyhyysloukkuun jääneiden kansalaisten asemaa. Köyhällä on oikeus toimeentuloon ja ihmisarvoiseen elämään. Sivistysvaltio ei kyykytä köyhää kansaa, vaan tukee kansalaisiaan.

Teuvo V. Riikonen
1. varapuheenjohtaja