Itä-Savo 22.1.2007

IKÄIHMISET  - YHTEISKUNNAN SIVISTYKSEN MITTA

Yksi suomalaisen sivistyksen mitta on siinä, miten se huolehtii vanhemmista ikäluokistaan ja heikoimmista jäsenistään. Lähtökohtana tulisi aina olla, että ikääntyviä ihmisiä kohdellaan arvostavasti ja kunnioittavasti.

Tällä hetkellä yhteiskuntamme rakenteita ravistelee kaksi asiaa, joiden kanssa on elettävä. Nimittäin globalisaatio ja väestökehitys. Globalisaation seurauksia olemme nähneet, kun työpaikkoja on viety Kiinaan ja nuoriso pakkautuu kasvukeskuksiin. Ja kaikkia seurauksia emme edes tiedä. Globalisaatio tuo mukanaan myös hyviä asioita esim. monille kehitysmaille, jotka pääsevät osalliseksi korkeammasta elintasosta.

Mutta toinen asia väestökehitys ja Suomen ikärakenteen muutos tarkoittaa, että samalla kun syntyvät ikäluokat ovat pieniä, yli 65-vuotiaiden osuus kasvaa voimakkaasti suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään. Tämän ovat huomanneet myös markkinavoimat tietäen, että meillä on yhä enemmän pitempään eläviä varakkaita eläkeläisiä, jotka ovat perineet omilta vanhemmiltaan ja tehneet oman uran. Ikäihmiset tulee nähdä ennen kaikkea kansalaisyhteiskunnan tärkeänä voimavarana, joita tulee rohkaista toimimaan erilaisissa vireyttä ylläpitävissä toiminnoissa ja rohkaista myös elinikäiseen oppimiseen.

Mutta sivistys mitataan miten vanhuksia kohdellaan heidän elämänsä loppusuoralla. Monet vanhukset asuvat usein etäällä omaisistaan ja vanhusten hoito on jäänyt julkisen sektorin tehtäväksi. Siksi ikääntyviä ihmisiä tulee kohdella heidän yksilöllisiä tarpeita ja päätöksiään kunnioittaen. Pysyvään palveluasuntoon tai laitoshoitoon siirtyvällä vanhuksella on oltava mahdollisuus saada tarvittaessa hoitopaikka lasten ja muiden lähisukulaisten asuinpaikkakunnalta. Muistan muutaman vuotta sitten ennen äitini kuolemaa, miten ratkaisevaa Altzheimerin sairautta sairastaneella vanhuksella oli, kun osa lapsista asui lähellä hänen kotiaan. Työelämässä olevilla on tärkeää tietää, että omat vanhemmat ovat luotettavassa hoidossa.

Suomalaisessa politiikassa on nyt tehtävä raju arvovalinta ikäihmisten puolesta. Silloin kun vanhus ei kykene enää erilaisten avopalvelujen ja omaishoitajan avulla selviytymään kotonaan, on hänelle turvattava palveluasunto tai laitoshoito omien tarpeiden mukaisesti. Lisää on satsattava kotiavustajiin, kotihoitoon, kotisairaanhoitoon, palveluasumiseen, vanhainkoteihin, terveyskeskusten vuodeosastoihin ja myös saattohoitoon. Laadukas hoito tarvitsee lisää koulutettua henkilökuntaa. Muistan äitini kohdalla Helsingin sairaalassa, miten kipeää oli löytää sairaalan käytävällä yksin harhaileva vanhus, joka ei löytänyt omaa huonettaan. Paria vuorossa ollut työntekijää ei voinut syyllistää, siitä että heidän osastollaan oli kymmeniä muita vastaavia tapauksia. Nyt on lupausten täyttämisen aika ja politiikassa on asetettava selvä tavoite saattaa suomalainen vanhuspolitiikka sille tasolle, jolla sivistysvaltiota mitataan. Suomessa oli vuonna 2006 noin 86.000 eläkeläistä, jotka elävät noin 500 €uron kuukausittaisen pienimmän kansaneläkkeen varassa. Kansaneläkkeisiin on tehtävä tuntuva tasokorotus. Eläke- ja ansiotulo on saatettava verotuksellisesti samanarvoiseen asemaan. Nyt on aika tehdä päätökset sen sukupolven hyväksi, jotka sodan jälkeen rakensivat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan. Kaikki alkaa kunnioituksesta.

Teuvo V. Riikonen

rehtori, kirjailija

eduskuntavaaliehdokas (KD)

Savonlinna