ITÄ-SAVO / HUHTIKUU 2008

PUHEENVUORO

ANTAKAA AFGANISTANILLE MAHDOLLISUUS

Maailman kymmenen köyhimmän ja alikehittyneimman maan Afganistanin asiat nousevat
säännöllisesti tiedotusvälineissä esille. Terrori-iskujen, lahjusten ottamisten tai
kylmyyteen kuolleiden ihmisten kautta.
Useiden mielikuva tästä entisen Neuvostoliiton pitkään miehittämästä ja sitten
Taleban-hallinnon kuristamasta kansasta on epäselvä. Monet eivät muista, että tämä
nykyinen noin 30 miljoonan asukkaan monista eri heimoista ja etnisistä
vähemmistöistä koostuva kansa oli vielä 1970-luvun alussa suhteellisen moderni
kuningaskunta, jonka pääkaupunki Kabulin yliopisto tunnettiin hyvin.
Savonlinnassa asuvat Afgaani-pakolaiset ovat taustaltaan Hazareita, joita
Afganistanin väestöstä on noin 10 %.
Suomalaisten mieliin Afganistan palautui nopeasti vuoden
2001 syyskuun 11 päivän tapahtumien jälkeen, kun Taleban-hallinto kukistui
yllättävän nopeasti.
Kansainvälisten ISAF-joukkojen saapuessa maahan 37 valtion ollessa edustettuna,
mukaan tuli myös Suomi. Poliittisille päättäjille eduskunnassa ei ollut täysin
selvää, mitä tarkoitti lähteä mukaan YK:n mandaatilla toimivaan NATO-johtoiseen
operaatioon, jossa suomalaisilla tällä hetkellä on noin sata sotilasta? Suomen yli
50-vuotisessa rauhanturvaajaoperaatioissa Afganistan on ehdottomasti haasteellisin
kohde tähän mennessä.
Kaikkien näiden uutisten takana on kuitenkin paljon kärsinyt maantieteellisesti
vaikeissa olosuhteissa elävä kansa, jonka logistinen sijainti maailmanlaajuisesti
on sen verran merkittävä, että siitä ovat historian aikana olleet kiinnostuneet
useat maat. Islam eri muodoissaan leimaa koko maata ja maailman huumebisneksessä
maalla on suuri rooli.
Kansainvälisen tuen avulla Afganistanissa on alkanut merkittävä rakennustyö, joka
kulminoituu kolmeen sanaan:
turvallisuus, hallinto ja kehitys. Useat pitkään maassa olleet – myös suomalaiset –
sanovat, että kaikesta huolimatta nyt maassa on parempi tilanne kuin aikoihin.
Presidentti-vetoisessa hallinnossa on tärkeää saada kaikki ryhmät mukaan
demokratian kehittämiseen. Tässä onkin onnistuttu, sillä monet ryhmät ovat
lähteneet mukaan hallinnon kehittämiseen.
Maailman kalleimmat parlamentti – ja maakuntavaalit 2005 maksoivat 150 miljoona USD
ja olivat onnistuneet ja lailliset. Mielenkiintoista noissa vaaleissa oli mm. se
että puolueita ei äänestetty vaan yksilöitä. Myös naisen aseman parantaminen
taattiin lailla.
Maan lukuisten kehitysprojektien kautta on saatu valtavasti aikaan, lähtötilanteen
2002 ollessa todella vaikea, kun kaikesta oli pulaa. YK, kansainväliset järjestöt
ja lahjoittajamaat – myös Suomi – ovat laittaneet paljon rahaa erilaisiin
hankkeisiin mm.

poliisivoimien vahvistamiseen ja humanitaariseen apuun.
Myös suomalaiset kriisinhallintajoukot ovat osallistuneet moniin hankkeisiin
rakentamalla teitä ja parantamalla kulkuyhteyksiä sekä viemällä mm. hiiliä ja muita
perustarvikkeita köyhiin kyliin ja pakolaisleireille.
Merkittävimmät onnistumiset ovat olleet koulutuksessa ja terveydenhuollossa. Yli 6
miljoonaa lasta on saatu kouluun ja koululaisten määrä on viisinkertaistunut
vuodesta 2001.
Terveydenhuollossa polio ja lapsikuolleisuus ovat vähentyneet.
Mutta Afganistanilla on pitkä tie edessään. Jotkut ovat väittäneet, että vie noin
30 vuotta ennen kuin tämä maa on saatu jaloilleen. Kärsimättömät länsimaalaiset
haluaisivat nopeampaa kehitystä. Onko se mahdollista? Monien mielestä se ei ehkä
ole mahdollista. Siksi antakaa Afganistanille mahdollisuus.

Teuvo V. Riikonen
kirjoittaja on Savonlinnalainen rehtori ja kirjailija, joka toimii Afganistanissa
ISAF-joukkojen sotilaspastorina