Kristillisdemokraattinen viikkolehti KD 5 % on paljon 20.01.2011 Teuvo V. Riikonen Vaalien alla mediassa vähätellään ”alle viiden prosentin puolueita”. Jos jonkin kaupungin strategia olisi, että kaikista muista kansalaisista pidetään huolta ja heille tarjotaan palveluja mutta ei ”viidelle prosentille”, siitä nousisi melkoinen meteli. Helsingissä, Espoossa, Turussa, Tampereella, Vantaalla, Oulussa ja Kuopiossa viisi prosenttia tarkoittaa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Jos jonkin pienen yhdistyksen jäsenistä kerralla viisi prosenttia eroaisi, menetys olisi tuntuva. Jos puolueemme jäsenistä viisi prosenttia eroaisi samana päivänä, puoluejohto joutuisi ottamaan sen vakavasti. Viiden prosentin vähemmistön takana on aina yksi ihminen. Demokratiassa me päätämme enemmistön äänillä, mutta se ei tarkoita, että vähemmistöön jääneitä ei kuunneltaisi. Koko yhteiskunta koostuu erilaisista vähemmistöistä, jotka monet yhdessä muodostavat enemmistön. Yhteiskunta ja politiikka, joka on vain kiinnostunut enemmistöstä, ei ole uskottava. Politiikka on useimmiten pitkälti ollut omien eturyhmien etujen ajamista. Vaalien alla ehdokkaita lähestyvät monet eturyhmät. Se ei ole väärin, mutta joskus pitää puhua myös muista pienistä ”viiden prosentin ryhmistä” ja niitähän yhteiskunnassa riittää. KD:n vaaliohjelmaa lukiessa voi löytää monia pieniä ryhmiä, joiden puolesta ajetaan asioita. Meidän tulee ajaa myös niiden asioita, jotka eivät vaalien alla lähesty meitä yhteydenotoilla.
|