Kuulin vuosia sitten hauskan jutun Helsingistä. Pieni lapsi oli ollut äitinsä kanssa raitiovaunussa. Kirkas auringonvalo oli paistanut ikkunan läpi vaunun sisälle paljastaen kaiken ilmassa leijuvan pölyn. Raitiovaunun hiljaisuuden leikkasi pienen lapsen kirkas ääni kysyen: - äiti, onko tämä samaa pölyä kuin meillä kotona? Monen kasvoille nousi hymy ja äiti tirskahti nauruun ja vaunun hiljainen tunnelma muuttui hetkessä. Olin jo unohtanut mistä kuulin tuon jutun ja kerroin sitä hyvänä esimerkkinä eri paikoissa ja tilaisuuksissa. Kerran vähän aikaa sitten kerroin siitä myös vaimolleni. Hän kysyi minulta ”Tiedätkö kuka lapsi oli?" Vastasin, että ”en muista”. Vaimoni sanoi ”Kyseessä oli meidän lapsi…” Äiti onko tämä samaa pölyä kuin meillä kotona? Kirkas kesäaurinko on armoton. Se paljastaa talven ja kevään jäljiltä liat ja pölyt. Mitään ei voi salata. Se paljastaa meille ikään kuin elämämme keskeneräisyyden. Elämän pöly tulee näkyviin. Sitä yritetään monella tavalla peittää. Jos ei lakaisemalla maton alle niin ainakin mielestä pois. Pöly on kuin kuva keskeneräisistä asioista. Moni asia on olemassa ja odottamassa. Vasta kun tarpeeksi kirkas valo osuu siihen, se paljastuu. Juhannus ja keskikesän yöttömän yön aika on Valon aikaa. Johannes Kastaja oli valon sanoman tuoja, joka osoitti Valon lähdettä. Kristuksen yhteydestä lähtee sellainen valo, joka paljastaa kaiken. Se nimenomaan paljastaa sen pölyn – synnin lian, joka on samaa kaikkialla. Samaa kuin meillä kotona. Mutta se ei vain paljasta vaan myös puhdistaa. Kristuksen kautta saamme syntimme ja virheemme anteeksi. Uskon kautta pölyt puhdistetaan ja saamme elää Valon yhteydessä. ”Katsokaa Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin”. Meidän saman synnin. Se on samaa, mitä meillä on kotona ja sydämessä.

Rukous: Kristus, sinä näet kaiken pölyn elämässämme. Sinun valosi paljastaa sen, mutta myös puhdistaa. Sinulle tuomme keskeneräisyytemme! Aamen!