KUN ELÄMÄ SATUTTAA

Kunpa elämä olisi yksinkertaista, tasaista ja vailla suurempia mutkia matkassa. Ja vielä aurinko paistaisi joka päivä, myös oman elämän risukasaan. Mutta kun ei, niin ei!

Yksinkertaista elämää ei ole. Jokaisella on oma ainutlaatuinen kamppailunsa. Vaikeudet, sairaudet ja kuolemantapaukset kohtaavat meitä aina silloin tällöin muistuttaen elämän kivusta. Elämä satuttaa.

Meidän sukupolvella voi olla helpompaa kuin edellisillä sukupolvilla, mutta silti kärsimme monista asioista. Usein tätä elämän kipua yritetään selittää pois, eikä moni uskalla ilmaista omia kipeitä tunteitaan peläten toisten vähätteleviä reaktioita. Myös Raamatun ja sielunhoidon lupauksia on vaikea ottaa vastaan, kun epätoivo on syvimmillään.

Voimmeko väittää että Jumala on kuitenkin kaiken takana? Voimme, mutta varoen. Jos kiellämme Jumalan läsnäolon ei olomme tule yhtään turvallisemmaksi. Voimme samaistua moniin Raamatun henkilöihin, kun meistä tuntuu, että Jumala on pettänyt meidät emmekä näe elämän mielekkyyttä.

Kun elämä on satuttanut, lohdutus ei ole samaa kuin tuskan tai vaikeuksien vähätteleminen. Lohdutus on tuen antamista sille, että on toivo ja tie eteenpäin. Jumalan sana ei kätke meiltä, että elämä tuo mukanaan monia kriisejä. Jumala ei ole kuitenkaan hylännyt meitä kriiseihin. Vanhan testamentin Jesaja antaa meille kuvan vuosisatojen takaa elämän satuttamasta Kristuksesta: "Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet."

Kipujen mies koki elämän tuskan. Elämä satutti Kristusta, mutta ei vain elämä vaan myös kuolema. Tämäkin ulottuvuus elämässä on; kuolema. Tekee kipeää joutua eromaan siitä josta pitää. Kuitenkin Kristukseen uskoen ja toivoen tähyämme kauemmas, sinne missä elämä ei enää satuta, missä kipu on poissa.