HEITÄ NAAMARIT NURKKAAN
Me joudumme usein kätkemään itsemme naamion taakse. Eri tilanteet vaativat omat naamionsa. Nuorilla on kaveripiirissä omat ja vanhempien kanssa eri naamiot. Työelämä vaatii omansa. Monen kohdalla häpeä voi olla sen verran kova, että katse kääntyy alas tai sitten naama on pidettävä peruslukemilla. Oli tilanne mikä tahansa. Heikkoutta on vaikea hyväksyä ja tunnustaa avoimesti. Naamion putoaminen on häpeällistä. Pokeri pitää säilyttää loppuun asti. Joskus paha olo arjessa on niin kova, että juhlana pitää ottaa kaikki irti. Jos se ei muuten onnistu, niin naamarin taakse voi kätkeytyä kaikkine kipuineen. Kukaan ei näe naamarin taakse. Syitä kätkeytymiseen voi olla monia. Yksi syy voi olla häpeän mukana tullut syyllisyys. Olen tehnyt väärin, rikkonut lähimmäistä kohtaan ja Jumalaa vastaan. Mutta en vain Jumalaa ja lähimmäistä vastaan vaan myös itseäni kohtaan. Jumalan kuva minussa on vääristynyt ja siksi pitää kätkeytyä naamion taakse. Ja se onnistuukin hetken aikaa. Mutta silloinkin olemme Jumalan edessä. Itse asiassa Jumalan kanssa kasvokkain. Joka päivä ja kerran aikojen lopussa viimeisen kerran. Silloin Jumala katsoo meitä. Se on pelottava ajatus. Suorastaan järisyttävä ja kauhistava. Kerran joudumme pudottamaan omat naamiomme. Silloin ei auta, vaikka olisimme kantaneet mitä tahansa naamiota. Ellei olisi toista mahdollisuutta. Kerran ristillä Jumala käänsi kasvonsa Jeesuksesta poispäin. Jeesus hylättiin meidän edestämme. Jumala ei enää katsonut hänen puoleensa. Tämän takia Jumala katsoo puoleemme. Hän ei suhtaudu ylimielisesti meidän elämän tuskaan ja sen mukana tulleeseen kipuun. Siihen, että haluamme niin usein kätkeytyä naamarin taakse. Jumala kääntää kasvonsa meidän puoleemme. Voimme katsoa Jumalan suuruutta. Raamatussa sanotaan ”Jotka Häneen katsovat ne säteilevät iloa”. Sellaista iloa, jolloin naamarit voi heittää pois.
Herra, valista kasvosi meidän puoleemme. Käännä kasvosi meidän puoleemme. Kiitos, että saamme katsoa sinuun ja sinä näet meidät. Jeesuksen kautta. Aamen.