LEHDISTÖTIEDOTE 14.2.2003

KOULUTUS JA KIRJASTO SIVISTYSVALTION PERUSTA

Suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ovat saaneet aikaan
sen, että koulutuksen merkitys on muuttunut. Tiettyjen työpaikkojen väheneminen
on saanut aikaan tietynlaisen ryntäyksen koulutukseen. Tutkimuksissa on
todettu että työttömyysuhan alaisille koulutus on merkinnyt tietynlaista
turvapaikkaa.
Eduskunta joutuu päättämään koulutuspoliittisista linjauksista.
Seuraavan eduskunnan tehtävä olisi löytää yhteinen näkemys koulutukselle.
Poukkoileva rahoituspolitiikka vaarantaa suomalaisen sivistysvaltion
perustan: hyvin hoidetun koulutusjärjestelmän ja kirjastolaitoksen.
Yhteinen näkemys koulutuksesta esikouluopetuksesta huippututkimukseen asti vaatii
poliittista tahtoa. Opettajien tehtävä on kouluttaa ja poliitikkojen luoda
sille edellytykset. Yliopistojen tehtävä on tuottaa maistereita ja
tohtoreita eikä etsiä rahoitusta ylimääräisellä toiminnalla.
Ihmiset ovat joutuneet antamaan koulutukselle eri merkityksen, kun se ei
välttämättä takaa heti työpaikkaa. Tietynlaisessa jatkuvassa
epävarmuudessa ja riskien täyttämässä yhteiskunnassa on edellytetty
oman elämänhallinnan muodostumista ja kykyä elämänmittaiseen oppimiseen.
Kun mahdollisuudet koulutukseen ovat olleet erilaiset on tarvittu
erilaisia väyliä.
Sivistyksen ylläpitämiseen tarvitaan myös kirjastolaitosta. On väitetty,
että uusmediat uuslukutaitoineen tunkevat kirjan marginaaliin. On
mielenkiintoista todeta, että samanaikaisesti kun yhteiskunnassa ollaan
huolestuneita kirjan asemasta, kirjalla menee paremmin kuin koskaan. Kun
allekirjoittaneen syntymävuonna 1960 kustannettiin 1144 suomenkielistä
tietokirjanimikettä niin 40 vuotta myöhemmin kertymä oli noin 9000 kirjaa.
Vuonna 1960 käännettyjä tietokirjoja suomennettiin 167 ja
kaunokirjallisuutta julkaistiin 311. 1990 määrä oli tietokirjoissa 689 ja
suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa 683. Kirjallisuuden kustantaminen
on osa sivistyselämää vaikkakin myös teollisuutta ja kauppaa. Silti
kirjallisuus tarvitsee myös vastaanottajan ja maksajan.
Siinä kunnilla on myös oma tehtävä ylläpitäessään kirjastolaitosta.
Koulutuksen ja kirjastolaitoksen varassa sivistysvaltio pystyy hoitamaan
tehtävänsä.