ITÄ-SAVO 5.6.2006

RADIO DEI SAVONLINNAAN

Itä-Savo ja Länsi Savo uutisoivat (2.6.2006) ”Kaksi radiokanavaa laajenee Etelä-Savossa” valtioneuvoston myöntämistä radiotaajuuksien toimiluvista toimilupakaudelle 2007-2011.  Iskelmä Etelä-Savolle ja Radio Energylle myönnetyistä radiotoiminnan jatkoluvista kuuluvuusalueet kasvavat mm. Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen talousalueilla. Tästä on syytä iloita, mutta uutinen oli osittain puutteellinen, koska samaisessa Liikenne- ja viestintäministeriön myöntämässä lupapaketissa 31.5.2006 oli myös lupa kristillisen radioasema Radio Dein jatkumisesta toimilupakaudelle 2007-2011. Merkittävää tässä päätöksessä on se, että Radio Dein hakemukseen liittyi neljän uuden kuuluvuusalueen hakeminen mm. Lappeenrantaan, Imatralle ja Savonlinnaan. Tällä päätöksellä voimme odottaa, että jo laajasti eri puolilla Suomea mm. Mikkelissä kuuluva kristillinen Radio Dei kuuluu ensi vuonna myös Savonlinnan alueella. Sen eteen useat henkilöt ovat tehneet työtä ja nyt kristilliseltä arvopohjalta tehtyjä radio-ohjelmia on kuultavissa pian myös Savonlinnan seudulla, sillä uudet taajuudet otetaan käyttöön keväällä 2007.

Teuvo V. Riikonen
rehtori, kirjailija 
Savonlinna