| SANANSAATTAJA
28.5.2003
"Taivaan Isä, Sinä näet lapseni..." Tätä kirjoittaessa nuorimmainen täytti tänään 9 vuotta ja vanhin on vähän yli vuoden päästä täysi-ikäinen. Toinen menee rippikouluun ja kolmas kohta yläasteelle. Vuodet vierivät. Pohdimme kerran vaimon kanssa miten nopeasti nämä vuodet menevät. 15 kesää vietimme koko perhe kaikki lomat pienessä vaatimattomassa mökissä Saimaan rannalla. Sitten muutimme asumaan vakituisesti Saimaan rannalle ja mökkielämä jäi eivätkä murrosikäiset olisi enää lähteneetkään. Lapset syntyivät 8 vuoden sisällä ja 9 kesää lämmitin mökin saunan vaipoilla. Kaikkia olen keinuttanut kotimme rottinkikeinussa. Muistan tunnelman kun pieni lapsi nukahti käsivarsille autuaallisena. Kaikki lapset lupasin kantaa olkapäillä ensimmäisenä koulupäivänä kouluun ja takaisin. Ja kannoin. Nyt en enää jaksaisi vanhimpia kantaa. Kaikki lapset olen vuorollaan vienyt Israeliin, paitsi viimeisen joka odottaa vielä vuoroansa. Viime vuosina kaikki lapset ovat lähteneet isin kanssa yhteiselle Helsingin ja Linnamäen reissulle kesällä. Silloin äidillä on vapaata. Vielä kaikki lapset tulevat samaan aikaan samaan pöytään syömään. Kerran keväällä hätkähdin, että he kaikki ovat vielä tässä, vaikka vanhemmilla suunta on selvästi pois pesästä. Muistan, kun kaksi ensimmäistä oli syntynyt silloinen työtoverini kehotti nauttimaan näistä vuosista, kun ne menevät niin nopeasti. Nyt meillä 2 murrosikäistä ja 2 murrosikää lähestyvää. Päivät täyttyvät työn ja kodinhoidon lisäksi hakemisista ja menemisistä. Koko ajan saa olla valmiina vastaamaan kysymykseen isi, ehditkö? Muistelen niitä vuosia, jolloin luin lapsille hengellisiä kirjoja, luin iltarukouksen ja lauloimme yhdessä virsiä. Nyt ollaan siirrytty osittain salaiseen palveluun Taivaan Isä, sinä näet lapseni . Teuvo V.
Riikonen |