Kristillinen Eläkeläinen
1 / 2007

SISÄLTYY HINTAAN

”Sisältyy hintaan” lause siivittää usein erilaista mainostamista. Lauseella kerrotaan, mitä kaikkea asiaan kuuluu. Pakettitarjous on kokonaisuus. Siihen kuuluu kaikki tarpeellinen. Kristityn ihmisen elämän matkalla on myös asioita, jotka sisältyvät hintaan. Ensimmäisistä kristityistä sanottiin, että he olivat ”sen tien vaeltajia” (Apt.9:2). Nimitys ”se tie” sisälsi myös halveksuntaa, mutta se julisti samalla Jeesuksen olevan ainoa tie pelastukseen. Mitä tähän kristittyjen pakettitarjoukseen kuuluu?
Mitä siihen hintaan sisältyy?

Via Chrusis – ristin tie

Vuosia sitten eräs yliopiston lehtori väitti kristittyjen oppia ristiinnaulitusta Kristuksesta ”mielettömäksi opiksi”. Hän oli siinä täysin oikeassa, sillä ”puhe rististä on hulluutta” (1 Kor. 1:18).
Kun Jeesus täytti lunastustyönsä kärsien ja kuollen ristillä, niin tähän sanaan sisällytetään kaikki, mitä hän on meidän tähtemme kärsinyt, sillä ”ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon” (Ef.2:16). Ja nyt tuosta rististä on tullut kristityille Kristuksen meille tuoman pelastuksen vertauskuva ja samalla kaiken julistuksen keskus.
Keskustelin vuosia sitten YK-joukoissa ollessani Libanonilaisen imaamin kanssa islamin ja kristinuskon eroista. Olimme monista asioista samaa mieltä. Kysyin häneltä, mitä mieltä hän oli meidän opetuksesta Kristuksesta, joka syntyi, eli, opetti, paransi, julisti, ristiinnaulittiin ja nousi ylös haudasta. Imaami vastasi ystävällisesti ”ristiinnaulitsemisen kohdalla tiemme eroavat”.
Kristityn tie on ristin tie. Risti sisältyy hintaan. Jeesus sanoi omilleen ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua” (Matt. 16:24). Kristuksen omilla hintaan sisältyy ristin tie.

Via Lusis – valon tie

”Kuinka hän on voinut tehdä niin?” kuulemme usein, kun joku ihminen on tehnyt epätoivoisen teon. Pimeyttä on maailmassa niin kauan kuin synti hallitsee. Ennen kuin ymmärrämme, mitä valkeus on, meidän on tiedostettava valkeuden vastakohta pimeys. Jumala itse sanoi ”Minä joka teen valkeuden ja luon pimeyden…”
Pimeys on todellisuutta ja pimeyden teot karttavat päivän valoa ja hakevat pimeyttä. Ihmisen pimeyteen loisti kerran valkeus ja siksi Jeesus sanoi ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12). Kristus itse on valkeus, joka ei ainoastaan anna valoa, sillä ”Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisen valo” (Joh.1:4). Siksi Kristus voi mennä pimeimpäänkin paikkaan, ”sillä hänen silmänsä tarkkaavat ihmisten teitä, hän näkee kaikki heidän askelensa” (Job 34:21).
Kristitylle Jumalan sana on valo, jonka kautta Hän ohjaa ja johdattaa askeleemme. Sen valossa näemme askeleen kerrallaan. Se sisältyy hintaan.

Via Dolorosa – tuskien tie

”Tällaistako tämä onkin?” voi huudahtaa joku Kristuksen seuraan lähtenyt. Tällaista se on. Jokaisen kristityn elämässä on kolme kovaa Koota eli kiusaus, koettelemus ja kärsimys. Suurimmat elämän kysymykset nousevat silloin mieleen. Jumala sallii tuskan koettelemalla meitä kiusauksen ja kärsimyksen muodossa. Jumala olisi voinut estää lankeemuksen kahdella tavalla. Luomalla pahaan kykenemättömän ihmisen tai luomalla pahaan kykenevän ihmisen, mutta estää häntä joutumasta kiusaukseen.
Raamatun mukaan meille ei ole luvattu helppoa tietä. Jumala sallii avatakseen silmämme ja ajaakseen meidät armoa tarvitseviksi. Pietari rohkaisi ”Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa” (1 Piet.1:6). Vanha käännös sanoi ”jos se on tarpeellista” sekä ”vähän aikaa”. Kristus itse on ollut kiusattu ja koettelemuksissa, siksi Hän voi kiusattuja auttaa. Paavalista sanottiin ”Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden.” (Apt. 9:16). Sama tie on meillä. Se sisältyy hintaan.

Via Gloria – voiton tie

Kristityt ovat voittajan puolella, sillä Jumala kuljettaa meitä ”aina voittosaatossa” (2 Kor.2:14). Tuo sanonta kuvaa sekä voittajaa että voitettuja. Kristuksen omina olemme voittajan puolella. Olemme tiellä, joka päättyy johonkin. Kun lähtee matkalle, usein kartasta katsotaan reitti perille. Matka päättyy johonkin. Sukulaisiin, ystävien luo tai juhlille. Kristuksen omien matka päättyy johonkin. Olemme voiton tiellä, sillä ”jo nyt olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on” (1 Joh.3:2).
Hintaan sisältyy myös perille pääsy. Matkalle ei jätetä ketään. Olemme Jumalan lapsia, perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä. Tavallisesti perillinen on se, joka ei ole vielä ottanut vastaan perintöään, vaan saa omaisuutensa tai rikkautensa tulevaisuudessa. Raamatun ajatus on enemmän. Kristuksen oma on jo osittain täällä saanut perintönsä samalla kun hänellä on lupaus täydellisestä perinnönjaosta tulevaisuudessa. Taivaassa Voittajan kanssa voittajina. Sisältyy hintaan.

Teuvo V. Riikonen
Kirjailija-pastori
Savonlinnan kristillisen opiston rehtori