SANA helmikuu 2005

PIETARI – JOUKKUEEN KESKUSHYÖKKÄÄJÄ

Pietari on apostoleista saanut nimiinsä muiden muassa kaupungin, kirkon, kadun ja jääkiekkojoukkueen. Simon Pietarin pohjakoulutus ei ollut peruskoulua vastaavaa synagoogakoulua ihmeellisempi. Silti hän oli synnynnäinen ja luontainen johtaja. Beetsaidasta kotoisin olevasta kaverista tuli kirkon keskushyökkääjä ja pylväs. Epävakainen ja häilyvä luonne sai kasvaa Kristuksen seurassa, niin että löysästä lipsujasta tuli alkuseurakunnan ykkösrambo!

Haisevasta turilaasta Kristuksen tuoksulainen

Jeesus antoi Simonille uuden nimen ”Sinä olet Pietari, Kallio”. Uransa alkuvaiheessa hän muistutti enemmän hajoavaa astiaa ja nimi hymyilytti tuon ajan kisakommentaattoreita. Apostolijoukkueen päävalmentajalle Jeesukselle Pietarin epävakaisuus oli vain ja ainoastaan mahdollisuuden paikka. Tutisevasta tehtiin pelin rakentaja. Pietari kutsuttiin Jeesuksen seuraan suoraan kalasorvin äärestä eli kesken työpäivän. Hielle ja kalanmaksaöljylle haiseva turilas sai kutsun Kirkon keskushyökkääjäksi. Uuteen lähteminen oli melkoinen riski, mutta ainahan kalastajan hommiin voi palata, jos peli ei luista.

Pietari oli henkilönä aina paikalla, äänessä ja ekana. Hän oli valmis kävelemään vetten päällä, ensimmäisenä tunnustamassa Jeesusta Messiaaksi, mukana kirkastusjuhlilla vuorella, pesemässä Jeesuksen jalkoja ja vannomassa ikuista uskollisuutta joukkueelle ja työnantajalle. Hän oli valmis tekemään Jeesuksen pidättäjän Malkuksen korvamerkityksi ilman korvaa. Pietarilla meni kovaa, hän oli elämänsä vedossa ja pörssikurssi oli nousussa. Pietarin hex-indeksi oli korkealla, mutta hän ei ymmärtänyt yhtä asiaa. Hän ei ollut mitään. Se Jeesuksen piti hänelle opettaa.

Katsokaa, miten hänelle kävi!

Apostoliturnauksen loppuotteluissa Jeesus pisti Pietarin testiin ja silloin alkoi tapahtua. Kun Jeesus varoitti, että kaikki apostolit tulisivat kieltämään hänet, Simon Pietari veti kantapäät yhteen ja ilmoitti vaatimattomasti ilmoitusluontoisena asiana: ”en kuitenkaan minä”. Se oli muuten hyvä vastaus, paitsi, että se oli huono. Päävalmentaja Kristus tunsi joukkueensa läpikotaisin. Pietari nukkui pommiin lopussa ja paloi loppuun niin hengellisesti kuin fyysisesti. Keskushyökkääjä pakeni paikalta juuri kun ratkaisuhetket ottelussa oli käsillä. Häpeä pisti hänet hiipimään takaisin kentän takareunalle. Sieltä hän korvat luimussa seurasi valmentajan vangitsijoita ja hiipi lämmittelemään nuotiolle. Savolaisen serkkuna hänet tunnistettiin Galilealaisen murteesta. Kolminkertaisella kaavalla hän kielsi joukkueen jäsenyyden. Ensin pelkkä kielto, sitten vala ja lopuksi huipennus kiivas kieltäminen kirosanoilla höystettynä.

Siinä samassa kukko puhalsi pilliin. Pietarin peliura päättyi samaan aikaan Jeesukseen katseeseen, joka porautui voimalla hänen luihin ja ytimiin. Tappio oli täydellinen ja hän juoksi katkerasti itkien täydellistä mokaansa. Tuhannen taalan paikka oli menetetty. Raamattu ei salaile ja sievistele ykköspettäjäpiispansa täydellistä epäonnistumista lööppien huutaessa ”Katsokaa miten hänelle kävi”

Nimeltä kutsuttu takaisin

Pietari on yksin häpeänsä kanssa. Se on sinun, minun, meidän ja ihmiskunnan häpeää. Koko kirkon häpeää. Näin me käsittelemme Kristusta.

Maahanlyöty joukkueen pettäjä on pimeässä yössä yksin. Myös sydän on pimeä. Syyllisyys polttaa kuin helvetin tuli pelikentällä jalkojen alla. Kuin ruoskittu koira hän on valmis jättämään eroilmoituksen luottamuspulan takia.

Pääsiäisaamuna Pietarille tuodaan enkelin viesti:  ”Hän on noussut kuolleista… menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille…”(Mark. 16:6-7) Miksi terveiset tuodaan erikseen nimeltä, vaikka hän kuului samaan joukkueeseen? Siksi, että hän ei enää kokenut kuuluvansa siihen. Pietari kaipasi eniten kannustusta. Näin Kristus käsitteli häntä. Nimeltä.

Myöhemmin Pietarin kotirannoilla Jeesus antoi keskushyökkääjälleen yhtä monta mahdollisuutta Herransa tunnustamiseen. Pettäjästä oli tullut Kallio. Myöhemmin Apostolien tekojen alkuluvuissa Pietari hallitsee peliä suvereenisti. Pyörittelee vastustajia ja tekee maaleja tiukoissa paikoissa. Sen jälkeen hän väistyy pikkuhiljaa kuvioista ja kirjoittaa myöhemmin kaksi kirjettä.

Tiedotustilaisuudet oli pidetty ja parhaat pelit pelattu.

Roomassa elämänsä loppuvuodet viettänyt Pietari ristiinnaulittiin pää alaspäin. Kristuksen ennustus oli toteutunut. Siinä tilanteessa Pietari ei kieltänyt valmentajaa. Eikä Valmentaja Pietaria.

Kainalojuttu

Kun olet lopussa olet vasta alussa.

Parasta mitä ihmiselle voi tapahtua on koko elämän epäonnistuminen. Jos olet elämässä kokenut täydellisen tappion, siinä on alku uuteen. Maisema, josta ei ole tietä ulos kätkee sisälleen uuden alun. Kun luulemme olevamme lopussa, olemme vasta alussa. Jumala tulee vastaan. Saamme kokea anteeksiantamuksen ihmeen ja saamme palata takaisin. Jumalan sana koskettaa, Kristuksen katse murtaa padot ja Pyhän Hengen valo valaisee. Tapahtuu ihme. Syntyy uutta. Kristus kumartuu heikon ja epäonnistuneen puoleen ja kutsuu nimeltä. Henkilökohtaisesti. Niin kuin kerran Pietaria. Sinua.  

Saat sanoa ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas”. Hän sanoo sinulle ”Ruoki minun lampaitani”.

Teuvo V. Riikonen