KRISTILLINEN ELÄKELÄINEN 4/2004

MISSÄ JUMALA OLIT SILLOIN, KUN...

Missä Jumala olit silloin, kun elämässäni oli vaikeat vuodet. Kun kipu ja tuska löi päälle ja elämä oli laahustamista päivästä toiseen. Kun kuukausi toisensa jälkeen oli vain pimeää ja pimeyttä. Ei valon säettäkään ja lohtua ja toivoa tulevaisuuudesta.
Nämä ovat monen ihmisen tuntoja. Missä Jumala olit silloin?
Aikamme on täynnä kasvotonta ahdistusta. Ihminen on musertua tuskansa alle.
Elämässä ei ole iloa, toivoa ja lohtua tulevaisuudesta. Menneisyys on liian musertavana takana.
Missä Jumala olit silloin?
Joulun sanomaan kuuluu ajatus Jumalana ennättävästä armosta.
Edeltäkulkevasta armosta, joka on kuin tuuli, joka taivuttelee puita.
Jumalan edeltäkulkeva armo, joka ehtii ennen ihmistä. Monen ajatus armosta on vain sellainen, että kun oikein itse pyrit ja yrität niin sitten Jumala ikäänkuin palkitsee ihmisen armolla.
Ennakoiva ja edeltäkulkeva armo on jotain muuta.
Virsirunoilija on sen hyvin oivaltanut jouluvirressään 25:2 "En ollut vielä syntynyt,/ kun synnyit auttajaksi./ En armoasi kysynyt,/ kun tulit turvaajaksi./ En vielä ollut päällä maan, kun riensit tänne maailmaan, / aukaisit meille taivaan."
Kerran Kaikkivaltias Jumala kumartui ihmisen puoleen. Beetlehemissä 2000 vuotta sitten taivas ja maa koskettivat toisiaan. Pyhä Jumala lähestyi kärsivän ihmisen tuskaa syntymällä ihmiseksi.
Jumala ehti ensin. En ollut vielä syntynyt, kun synnyit auttajaksi. Jumalan armo kulki edellämme ennen syntymää.
En armoasi kysynyt, kun tulit turvaajaksi. Jumala ehti ennen meidän kysymyksiä. Kristus riensi tänne maailmaan ennen syntymäämme. Aukaisi meille taivaan.
Jumala on ehtinyt meidän elämässämme monta kertaa ennen meitä. Joulun sanoma julistaa Jumalan edeltäkulkevaa armoa. Armoa, joka riittää elämämme jokaiseen vuoteen, kuukauteen, viikkoon, päivään ja hetkeen. Jeesus tuli tänne maailmaan meitä varten. Siitä nousee kiitos. "Oi Jeesus, tänne maailmaan / et tullut itses tähden, /minua saavuit auttamaan / kurjuuden kaiken nähden. / Ja raskaan ristin kärsien / armahdit minut, syyllisen./ Voisinko kyllin kiittää!" (25:5).
Jumala ehti ensin.

Teuvo V. Riikonen
Savonlinnan kristillisen opiston rehtori