KRISTILLINEN ELÄKELÄINEN 2010

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA SAVONLINNAN KRISTILLISELLE OPISTOLLE

Viime vuosina elinikäisen oppimisen sanoma on läpäissyt koulutus ajattelun. Ikä ei ole este osallistumiseen, harrastuksiin, virkistykseen ja myös vapaatavoitteiseen oppimiseen. Kansanopistoissa ja myös kristillisissä opistoissa tavataan kursseilla ja myös pitkäkestoisessa koulutuksessa yhä  vanhempia ihmisiä. Omalla opistollamme vanhimmat opiskelijat ovat olleet yli 90 vuotta. Nämä esimerkit kertovat siitä, että elinikäinen oppiminen ei ole vain fraasi, vaan elävää todellisuutta. Kun suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle, maassamme on oleva valtava määrä eläke-ikäisiä, aktiivisia kansalaisia ja senioreita, jotka tuovat oman osaamisen, kokemuksen ja tiedon yhteiseen käyttöön.

Kristillisen Eläkeliiton toiminta on hyvä esimerkki toiminnasta, jossa eläkeläisten sekä maan päälliset että iankaikkiset asiat otetaan vakavasti. Toimintaa leimaa kristillinen ihmiskäsitys ja Raamatun arvomaailma, jonka pohjalta toimintaa on eri puolilla maata. Vuotuiset kokoontumiset keväällä ja syksyllä kokoavat väkeä yhteen eri puolilta maata. On hienoa, että Kristillinen Eläkeliitto käyttää kokoontumispaikkoinaan kristillisiä kansanopistoja, joilla nimenomaan on vahva kokemus eläkeläisten toiminnasta, koulutuksesta ja myös kristilliseen arvomaailmaan kuuluvasta opetuksesta ja julistuksesta.

Savonlinnan kristillinen opisto on saanut useana vuonna pitää Kristillisen Eläkeliiton väkeä sekä vieraina että luotettavana yhteistyökumppanina niin leireillä, juhlissa kuin vuotuisissa kokoontumisissa. Niin nytkin syksyllä 2010 Savonlinna ja Savonlinnan kristillinen opisto kutsuvat Kristillisen Eläkeliiton väen tervetulleeksi yhteiseen tapahtumaan. Vanhan Säämingin pappilan paikalla toimiva kristillinen opisto on erinomainen paikka kokoontumiselle. Palvelualtis henkilökunta, kaunis miljöö, peruskorjatut tilat ja hyvin valmisteltu ohjelma sekä esirukous kokoontumisen puolesta luovat pohjaa onnistuneelle tapahtumalle. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita Savonlinnan kristilliselle opistolle.

Raamatusta saamme vakuutuksen elämämme perustasta, Vanhan testamentin Jesaja vakuuttaa meille kaikille: ”Teidän vanhuuteenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (46:4). Tervetuloa virkistymään, viihtymään ja rakentumaan yhteisestä uskosta ja toivosta. Jumala on meidän kanssamme vanhuutemme päiviin saakka.

Teuvo V. Riikonen
rehtori
Savonlinnan kristillinen opisto