KUOLEMA KUITTAA UNIVELAT

”Kuolema kuittaa univelat” väitti mainos.

Kuolema on länsimaiselle ihmiselle vaikea asia.
Kuolemaa pelätään, kuolemalle nauretaan, kuolemalla vitsaillaan, kuolemaa uhmataan ja kuolemasta vaietaan.
Kun ihminen täyttää pyöreitä vuosia, hän suunnittelee usein tulevaisuuttaan. Siihen kuuluu monia eri vaihtoehtoja, mutta usein ei yhtä mahdollisuutta.
Kuolemaa.

Silti kuolema on vain hyvin yksinkertainen tilastollinen asia.
Vain yksi ihminen yhdestä kuolee ja jokaisesta sukupolvesta kuolee vain ja ainoastaan 100 %. Mutta kuittaako kuolema univelat?
Kuolema on itse asiassa äärettömän julma asia. Se vie meiltä tämän maallisen majamme eli ruumiimme. Tapahtui ihmisen kuolema ja hautaaminen millä tavalla tahansa, siinä on jotain loputtoman toivotonta.
Psalmin kirjoittaja tiivisti sen ”eikä häntä enää ole…”
Kuollut on poissa lopullisesti.
Ellei meillä olisi kristillistä toivoa.

Pyhäinpäivä kääntää katseemme kuoleman voittajaan, perille päässeisiin ja taivaan iloon.
Missä ovat perille päässeet?
Altzheimerin sairautta sairastanut äitini kuoli 2,5 vuotta sitten 76-vuotiaana. Viimeisen kerran tässä ajassa tapasin hänet muutaman viikkoa ennen kuolemaa.
Sain sisäisen kehotuksen, joka sanoi minulle: ”Vie äiti kirkkoon…”
Menimme toukokuisena sunnuntaina yhdessä kirkkoon Tuusulan Kellokoskella. Kävelimme yhdessä käsi kädessä alttarille ehtoolliselle. Toinen pappi ojensi leivän eli Kristuksen ruumiin suoraan meidän käsiimme, josta nostimme leivän suuhumme. Toinen pappi ei tiennyt äitini sairaudesta ja siitä, että hän ei enää muistanut asioita. Pappi kaatoi viinin eli Kristuksen veren pikariin ja laittoi sen alttarin kaiteelle. Äitini ei enää muistanut ja osannut nostaa sitä alttarin kaiteelta juotavaksi.
Hetken hiljaisuuden jälkeen nostin pikarin ja annoin Kristuksen veren äidilleni.
Messun jälkeen ajoin hänet kotiin. Se oli viimeinen tapaaminen tässä ajassa. Siunasin hänet muutaman viikkoa myöhemmin haudan lepoon saman kirkon alttarin ääressä, missä olin antanut hänelle Kristuksen veren.
Mitä itse asiassa annoin äidilleni?
Kuolemattomuuden lääkkeen.
 
Alttarikaide on puoliympyrän muotoinen. Mutta se on itse asiassa ympyrän muotoinen. Uskossa kuolleet Kristuksen omat ovat kaaren toisella puolella. Me olemme vielä toisella puolella.
Paras tapa valmistautua kuolemaan on mennä ehtoolliselle.
Se on kuolemattomuuden lääke kuoleville. Siinä Jumala muistaa meidät, vaikka me unohtaisimme kaiken kristinuskosta.

Ilman Kristusta menemme helvettiin. Jeesukseen uskoen pääsemme taivaaseen. Herran Pyhällä ehtoollisella olemme yhteydessä kuolleisiin. Uskossa kuolleisiin. Ortodoksisessa kirkossa puhutaan kuolemasta ”kuolon uneen nukkumisena”. Kuolemassa Jumala vain ottaa pois meiltä sen minkä on antanutkin. Elämän.
Kristuksessa kuolleet ovat alttarin toisella puolella. Siellä missä ei ole enää kuolemaa!
Eikä univelkaa!

Teuvo V. Riikonen   
rehtori, kirjailija