HEILLÄ EI OLLUT SIJAA
Maailmassa on liikaa ihmisiä, väitetään. Monen ihmisen elämään kuuluu ulkopuolisuuden tunne. En kuulu joukkoon. Pienen lapsen sieluun kylvetään kipu, kun yhteisiin leikkeihin ei löydy sijaa. Hyvä suomalainen koulujärjestelmä jättää jälkeensä satoja ja tuhansia koulukiusattuja. Joille ei löytynyt paikkaa kaveripiirissä. Työelämässä käydään kovaa selviytymistaistelua jäljellä olevista paikoista.
Ulkoistaminen, toiminnan sopeuttaminen sekä tuotannolliset ja taloudelliset syyt ovat lauseita, joilla kerrotaan monille: et mahdu enää joukkoon. Perheiden voidessa pahoin monen kohtalo on jäädä pois yhteisestä ruokapöydästä. Valitettavasti myös monissa hengellisissä yhteisöissä on sama ongelma. Henkilö, joka ei koskaan oppinut liikkeen omia käytös- ja puhetapoja katsottiin soveltumattomaksi ”edustamaan meitä”. Monen vanhuksen kipu on yksin jääminen. Omaiset ja sukulaiset ovat niin heittäytyneet omaan selviytymistaisteluunsa, että hyvä kun ehtivät perinnön jaolle. Sairaalat, vanhainkodit, palvelutalot ja pienet kodit ovat täynnä vanhuksia, joihin sopii runoilijan sanat ”yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin…” Todellisesti syrjäytyneet eivät kirjoittelen yleisöpalstoille, osallistu marsseille, puolusta oikeuksiaan tai pidä ääntä itsestään. He ovat poissa silmistämme. Heille ei ollut sijaa.
Joulun sanomaan liittyy kertomus perheestä, joille ei löytynyt paikkaa. Heille ei löytynyt sijaa talosta. Kyseessä oli erikoinen häämatka, johon ei voinut valmistautua. Oli vain lähdettävä. Nasaretista Beetlehemiin. Keisarin käskystä. Enkelin ilmoituksesta huolimatta he lähtivät matkaan hämmentyneinä ja nöyryytettyinä. Meille ei kerrota miten noin 150 kilometrin matka kuljettiin, todennäköisesti jalan tai aasin selässä. Kuljettiin ehkä matkassa – muiden joukossa, mutta silti ulkopuolisuutta tuntien. Joukon viimeisenä tulivat Joosef ja raskaana oleva Maria. Uuvuttava matka päättyi ja he saapuivat Joosefin ja hänen sukunsa kotikaupunkiin. Beetlehemissä asui Joosefin tuttuja ja sukulaisia. Jostakin täytyi löytyä paikka, jossa heidät otettiin vastaan. Pieni vähän yli tuhannen asukkaan kaupunki oli täynnä. Missään asuinmökissä ei ollut enää tilaa. Lisäksi oli huhu aviottomasta lapsesta. Kunniaton perhe oli häpeäksi koko suvulle. Maria ja Joosef vastaanottivat epäileviä katseita. Mitä nuo täällä tekevät? Vain yksi paikka löytyi. Yhden mökin alla olevassa luolassa löytyi tilaa. Siihen heidän oli tyydyttävä. Kaikkien aikaisempien nöyryytysten joukkoon tuli vielä tämäkin. He avasivat makuualustansa ja laittoivat sen luolan kivilattialle.
Ja siellä yön pimeydessä Beetlehemin leudossa säässä syntyi poika. Jumalan Poika, jolle ei löytynyt sijaa. Joulun sanoma kuuluu ulkopuolisille. Kristus syntyi hyljeksittyjen, syrjäytyneiden, köyhien, sairaiden, yksinäisten ja huonomaineisten Vapahtajaksi. Koko maailman Vapahtajaksi. Kristukselle ei ollut sijaa, jotta meillä olisi paikka. Oma paikka seurakunnassa, Jumalan lasten yhteydessä sekä Jumalan kämmenellä. Virsirunoilija oli sen oivaltanut kirjoittaessaan ”Vain heinät on sun vuoteenas, oi Herra, taivaan kuningas, vaikkeivat kultavaattehet sun oisi valtas arvoiset. Näin näytät esimerkilläs, ettei sun kelpaa edessäs ei kunnia, ei korkeus, ei valta, kulta, rikkaus. Ah Herrani, mun Jeesuksein, tee asunnokses sydämein. Mua älä hylkää tuskassa, vaan vahvista ain uskossa.” (Vk. 21:6-8). Joulun sanoma julistaa meille: Kristus tulee! Kristus voi tulla sydämeemme. Hän tulee ja tekee sinne asunnon. Kristukselle ei löytynyt sijaa, jotta meille löytyisi paikka.
Teuvo V. Riikonen
rehtori, kirjailija
Savonlinnan kristillinen opisto