PARIKANNIEMEN KUULUMISIA -lehti lokakuu 2003

HÄN NÄYTTI, OSOITTI JA MUISTI

Psalmin kirjoittajat osaavat tiivistämisen armon.
Muutamalla sanalla sanotaan paljon.
Psalmin 98 kirjoittaja kuvaa Herraa kuningasta, joka on pelastajamme. Jakeissa 2-3 sanotaan ”Herra näytti, että hän on meidän pelastajamme, hän osoitti vanhurskautensa kansojen nähden, Hän muisti Israelin kansaa…” Kolme pientä sanaa. Näytti, osoitti ja muisti. Jumala näyttää meille ihmetekojaan. Luomakunta on täynnä Jumalan työtä, jonka voimme nähdä. Myös kansojen ja yksityisen ihmisen historiassa näkyy Jumalan käden jälki. Suurin Jumalan näyttö on Kristuksen kuolema ristillä. Kun ehtoollisella näemme Kristuksen leivässä ja viinissä Jumala näyttää meille ihmetekojaan. Jumala myös osoittaa. Vanhurskautensa kansojen nähden. Kansat ovat aina olleet Jumalan havaintomateriaalia, jolla hän osoittaa oikeudenmukaisuutensa. Moni ikuisena pidetty kansakunta on musertunut, kun Jumalan tuomiot ovat osuneet kohdalle. Jumala ikään kuin sormella osoittaen näyttää miten kansat ja vallanpitäjät vuorollaan kaatuvat. Osoittaa vanhurskauden. Mutta Jumala myös muistaa. Ihmisen muisti on valikoiva. Joku muistaa paremmin suuret linjat joku pienetkin asiat. Muistin menetyksellä myös vitsaillaan, vaikka kyseessä voi olla sairaus. Ihminen voi elämänsä loppuvaiheessa menettää täydellisesti muistin. Entä jos ihminen unohtaa Jumalan armoteot. Jumala ei unohda. Hän muisti Israelin kansaa. Joka päivä Jumala muistaa meitä. Voimme rukoilla: Kristus muista minua!

Teuvo V. Riikonen
Savonlinnan kristillisen opiston rehtori
Parikanniemisäätiön hallituksen jäsen