SANA 8.3.2007

Erämaa synnyttää uutta

Hengellinen erämaa. Mitä se merkitsee? Mitä siellä opitaan? Miltä se näyttää? Miksi ihminen johdetaan sinne? Mitä siellä syntyy?

1. Jumala johdattaa henkensä kautta erämaahan

”Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan…” sanottiin Vapahtajasta. Siis Henki vei, eikä Perkele. Hengelliseen erämaahan joutuminen ei merkitse välttämättä että uskosi olisi hakoteillä ja Jumala haluaisi kiusata. Siinä on kyse Jumalan salatusta Hengen toiminnasta. Erämaakausi ei tule kello kaulassa, sinulta ei kysytä mielipidettä eikä silloin ole vaihtoehtoja. Se on valmistusta, koetuksen aikaa ja kuitenkin armoa. Se paljastaa Jumalan salatun luovan järjestyksen, jota ei koskaan voi ymmärtää. Se on ihme. Jumalan Hengen ihme.
Erämaassa et kulje yksin. Sinua ennen lukuisat Raamatun henkilöt ja yksityiset kristityt ovat kulkeneet samaa tietä. Monilla nykyihmisillä on ollut samanlaisia kokemuksia. Edesmennyt Timo Veijola puhui tässä yhteydessä ”ainut lohtu saattaa olla tietoisuus siitä, että on olemassa läheisiä ihmisiä, on olemassa pyhien yhteisö ja on olemassa Pyhähenki, jotka kaikki rukoilevat hänen puolestaan silloin, kun ei voi eikä jaksa rukoilla”. Kalle Achten mukaan sellainen kärsimys ”lienee ihmiskunnan kärsimyksistä suurimpia”. Se on epätoivoa epätoivon tuolla puolen. Psalminkirjoittajan mukaan kyse on ”nääntyneestä maasta”. Silloinkin olet Kaikkivaltiaan Jumalan tiedossa.
Se on Pyhän Hengen toimintaa.

2. Erämaan yksinäisyydessä opitaan odottamaan

Yksi meidän vaikeimpia asioita on odottaminen.
Yksinäisyydessä. Kun mitään ei tapahdu. Milloin tämä päättyy? Henri J.M.Nouwen sanoi ”Odottaminen on oppimisen kausi. Mitä pidempään odotamme, sitä enemmän kuulemme hänestä, jota odotamme”. Vaikeinta erämaan yksinäisyydessä on odottaa. Siksi eräs ystävä rukoilikin ”Herra, tee minusta kärsivällinen ja heti”. Erämaa yksinäisyyden pimeys paljastaa ihmiselle hänen todellisen pahuuden.
Blaise Pascal sanoi, että ”Ihmisen suuruus on suurta sikäli että hän tietää surkeutensa”. Vasta pimeyden rajatilanteissa ihmiselle paljastuu oma todellisuus. Kun julkisivu luhistuu tomuksi. Se mitä luulit kallioksi, onkin vain kourallinen hiekkaa. Ihminen on ”heikko, jumalaton, syntinen ja Jumalan vihollinen” (Room.5:6-10).
Erämaahan johdettuna olet kuin syvässä kuopassa ja kaipaat vain vapautusta. Silloin voi nousta Joonan rukous ”Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi…” (2.2). Opit odottamaan. Kerran eräs henkilö soitti ja halusi kertoa lapsuutensa vaikean asian. Sen jälkeen hän sanoi ”No nyt minä olen valmis kuolemaan…” Hän oli 78-vuotias. Odotus oli päättynyt. Odotus erämaassa on kuin opetuslapsilla ristin ja ylösnousemuksen välillä. Täydellinen pimeys ja yksinäisyys. Siinä Kristus on läsnä. Vaikka odotus voi olla pitkä, yksi on varmaa – ylösnousemus on kerran tuleva.

3. Erämaa näyttää siltä, että siellä ei kasva mikään

Muistan heprean kielikoulun Israelin Negevissä. Kibbutzin vihreyden keskeltä katsoin usein ympäröivään autiomaahan ja ajattelin sen kuivuutta. Aloin käymään lenkillä erämassa ja opin miten paljon erämaa pitää sisällään elämää. Mutta millaista? Erämaa paljastaa miten kuivilla olemme oman tyhjyyden kaivolla. Hengellinen elämä, jota yritän imeä itsestäni on kuollutta ja myrkyttynyttä.
Israelin kansa oppi erämaassa, miten se oli erilaista kuin Egyptin loisto. Erämaassa he oppivat, että siellä on paljon elämää, mutta vain yksi on pysyvää. Keitaat.
Paimentolaiset tietää tämän. Kaikki elämä on liikekannalla. On irrotettava telttakepit ja lähdettävä.
Mutta keitaat ovat paikkoja, jossa vesi virtaa. Siellä on elämää. Jossakin vaiheessa kansalle annettiin mannaa.
Tutkijat ovat eri mieltä, mitä se oli, mutta se riitti yhdelle päivälle ja sapatin yli. Jumalan armoa ei voi pakastaa ja laittaa Kipporware-astiaan. Se riittää vain tälle päivälle. Siksi emme laula ”viikko, kuukausi ja vuosi vain ja hetki kerrallansa” vaan ”päivä vain ja hetki kerrallansa”. Erämaan kautta takkiimme jää paljon sellaista, mitä emme muuten näkisi. Opimme jotakin Jumalan tavasta puhua. Se on kuin Elialla autiomaassa. Jumala ei ollut myrskyssä, maanjäristyksessä eikä tulenlieskassa vaan hiljaisessa huminassa (1 Kun.19:11-12). Eräässä englantilaisessa käännöksessä kohta käännetään ”herkäksi hiljaisuuden ääneksi”. Jumala koskettaa meitä hellästi ja kunnioittaen. Siksi erämaassa kasvaa paljon sellaista, mitä emme muuten näkisi

4. Erämaassa, hengellisyyden keskuksessa opimme pelkistämisen armon

Nouwenin mukaan ”yksinäisyys muuttuu todella vaikeaksi silloin kun tulee tämä vaihe ja tajuamme ”kukaan ei ajattele minua. Silloin ruuhkaisessa mielessä ja sydämessä vapautuu tilaa Jumalalle”. Erämaassa olet hengellisyyden keskuksessa. Se on aina siellä, missä syntinen huutaa Kristusta avuksi. Saat sanoa Erkki Lemisen sanoin ”Tähän sieluni uupumukseen lie yksi lääke vain: Sinun Henkesi täyteys, sinun läheisyytesi vain.”  Me elämme tietoyhteiskunnassa jossa meille syötetään informaatiota valtavsti. Meitä vaivaa monisanaisuus. Erämaassa opit tiivistämisen taidon. Eräs ystäväni kertoi, miten uskonelämä tiivistyi ennen sydänleikkausta. Jäljelle jäi vain armo. Runoilija Eeva Takalan sanoin ”Vain sinun kasvojesi kirkkaus”. Valitusviesien runoilja sanoi ”
Kuitenkin minä toivon ja odotan, sillä minä ajattelen
tätä: Herran armoa on se, että vielä elämme." 83:19-23).
Risto Santalan mukaan käsite saarnata tulee hepreassa pisaraa merkitsevästä sanasta "Lehattif" eli "saada aikaan pisaroita". Erämaassa saamme saarnoista, puheista ja lauluista pisaroittain, sillä "Ja Hän uupuville, tiellä vaipuville Pyhän Hengen lahjaksi suopi" (Vk 310:7). Erämaa opettaa pelkistämisen armon. Silloin olet keskuksessa.

5. Erämaa on paikka, jossa syntyy uutta

John Whiten mukaan parannus tai syvä käyttäytymisen muutos tapahtuu usein sisäisen autiomaan, tyytymättömyyden ja kivun jälkeen. Lutherin mukaan ihmisen tahto on aina  Jumalan tahtoa vastaan. Kun rukoilemme "tapahtukoon tahtosi" pyydämme, että Jumala lähettäisi elämäämme "kärsimyksiä, vastoinkäymisiä, petollisia ihmisiä ja perkeleitä" eli erämaan elämäämme.
Pohjimmiltaan erämaa on paikka, jossa Jumala tekee uutta, sillä "nääntyneen maasi sinä saat jälleen kukoistamaan"
(Ps 68:10). Erämaassa maisema, josta ei ole tietä ulos kätkee sisälleen uuden alun. Kun luulemme olevamme lopussa olemme alussa. Jumala on kanssamme ja jälkikäteen huomaamme "Sinä olit ainan minun kanssani, enkä Sinua tuntenut". Sitten Jumalan sana koskettaa. Jumalan armo on kuin lauha aamukaste ja pehmeä sade antaen kuivalle maalle uuden elämän.
Kun Israelilaiset olivat olleet kauan luvatussa maassa, he unohtivat erämaan opetukset. Vastuu heikosta unohtui.
Jumala jäi taka-alalle. Silloin Hoosea julisti "Tulkaa palatkaamme Herran luo!" (6:1). Mihin hän kehottti palaamaan? Takaisin erämaahan.
Ihminen ja kristitty kestää mitä tahansa, mutta ei hyviä aikoja. Siksi Jumala vetää meidät joskus erämaahan.

Teuvo V. Riikonen
teuvov.riikonen [at] sko.fi
Kirjailija-pastori, joka toimii Savonlinnan kristillisen opiston rehtorina