VALKONAUHA-LEHDELLE

MINÄ,VAIN MINÄ

”Minä, vain minä!” huusi Vanhan testamentin profeetta Sefanja kuvatessaan oman aikansa itsekkään ihmisen uskontunnustusta. ”Minä, vain minä” sanat sopivat myös kuvaamaan tätä meidän aikaamme. 
Itsekkyyden nousu on nähtävissä niin sanottujen megatrendien kautta. Yksilöllisyys, emotionaalisuuden nousu, auktoriteettien halveksiminen, aikakriisi sekä näkemysten ja uskomusten sekoitus ovat kaikki megatrendejä. Yhteisöllisyys vähenee. Meille myydään mielihyvän maailmaa. Samalla vanhemmuus on hukassa, ja opettajia ja auktoriteetteja halveksitaan. Elämäämme siivittää tolkuton kiire, jossa kännykällä kysytään ”onko paha paikka?”. Samanaikaisesti monilla ihmisillä hengelliset ja kristilliset näkemykset ovat sekaisin. Rakennetaan uskonto-cocktailia.
Ihmisiltä puuttuu eettinen koodi ja auktoriteettien taju. Kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky, eli rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, on unohdettu. Muutaman vuotta sitten Espoossa Iranilaissyntyinen bussinkuljettaja pelasti 2-3-vuotiaan lapsen, joka oli eksynyt yksin kadulle. Suomalaiset ohikulkijat olivat vain katselleet vierestä, mutta kukaan ei ollut tehnyt mitään. Tällaiset tapaukset herättävät kysymään, ollaanko meillä niin kauhean sivistyneitä.

Oy Luterilainen norsunluutorni Ab.

Luterilainen kirkko on linnoittautunut norsunluutorniin ja puolustamaan saavutettuja asemia. Paniikki on kova kun tornia pikkuisen ravistetaan. Suomen luterilaista kirkkoa on varoitettu ja kehotettu varautumaan siihen, että kirkon väkimäärä laskee seuraavien vuosien ja vuosikymmenten aikana noin 50-60 prosenttiin kansan väkimäärästä. Samanaikaisesti kirkko yrittää epätoivoisesti laittaa rivistä poikkeavia pappeja ruotuun. Kirkko, piispat ja kapitulilaitos eivät hallitse enää kokonaisuutta. Tasapäistävä kirkko savustaa pikkuhiljaa ulos erilaiset toisuskoiset.
Kirkosta erotaan myös taloudellisista syistä. Kirkollisveroja ei haluta maksaa, tai niille ei katsota saatavan vastinetta. Hintatietoinen itsekäs ihminen ei halua ymmärtää, että kirkko tekee arvokasta työtä mm. diakonia- tai lapsi- ja nuorisotyössä, pitää huolta kulttuurihistoriallisesti arvokkaista rakennuksista ja ylläpitää hautausmaita. Nyt kysytään: mitä kirkko antaa minulle, kun pitäisi kysyä, mitä minä voin antaa kirkolle. Itsekkyyttä näkyy myös muussa uskonnollisessa elämässä. Erilaisuutta ei suvaita, vaan sitä ruvetaan leikkaamaan pois. Itsekkyys suojelee omaa ryhmää, ja sen takia omista eduista halutaan pitää kiinni. Tietyt uskonnolliset ryhmät ovat sisäänpäin lämpiäviä, mikä lisää itsekästä käyttäytymistä.
  

Politiikka on likaista peliä?

Politiikassa itsekkyys näkyy muun muassa vaalijärjestelmässä, joka suosii suuria puolueita ja isoja vaaliliittoja ja ääni on kovin eriarvoinen eri vaalipiireissä. Kuva politiikasta on kovin likainen, ja poliitikot nähdään vain oman edun ajajina. Pekka Saurin (Politiikan psykologia) mukaan politiikan pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista. Niistä pitäisi päättää yhteisymmärryksessä, ja jos se ei onnistu, niin sitten enemmistön voimin äänestämällä. Saurin mukaan ”ihannetapauksessa poliittisten päätösten tulisi perustua parhaan argumentin voittoon”. Se on sellainen ehdotus, joka avoimessa ja vapaassa keskustelussa jää jäljelle, kun muut ehdotukset ovat karsiutuneet ja tuloksena syntyy yksimielisyys. Demokratian keskeinen ongelma on, että parhaan argumentin periaate ei syystä tai toisesta toteudu.         
Tommy Hellstenin mukaan todellinen valta on vaikutusvaltaa. Kun ihminen on saanut vaikutusvaltaa, siksi että hän on palvellut yhteisöään, hänen asenteensa valtaan on toinen kuin sellaisen, joka on pyrkinyt valtaan sen itsensä vuoksi. Siksi todellinen poliitikko on ihminen, joka väliaikaisesti hoitaa yhteisiä asioita.  Hänellä ei ole päätavoitteena luoda itselleen poliittinen ura.”
Nykypolitiikka on viihteellistynyt, jossa varsinaista asiaa on yhä vähemmän.

Ole terveellä tavalla itsekäs

Tietty määrä tervettä itsekkyyttä täytyy olla. Esimerkiksi lentokoneiden hätäohjeissa kehotetaan aikuisia ensin laittamaan happinaamarin itselleen ja auttamaan sitten lapsia. Jos ihminen ei huolehdi itsestään, hän ei pysty huolehtimaan muistakaan. Terve itsekkyys on kuitenkin kaukana siitä kiihkeydestä, jolla hyvinvoivat piirit puolustavat etuoikeuksiaan. Tämä näkyy suomalaisten suhtautumista pakolaisiin. Suomestakin on lähtenyt yli miljoona ihmistä siirtolaisiksi. Pakolaiset ovat joutunet jättämään oman maansa vastoin tahtoaan. Sivistynyt järjestelmä puolustaa vähemmistöjen asemaa. Meillä esimerkiksi kielivähemmistöjen asema on hyvä, mutta Suomessa suhtaudutaan liian usein kielteisesti maahanmuuttajiin.
Ekologinen itsekkyys tarkoittaa, että meillä Suomessa kulutetaan tällä vauhdilla sadassa vuodessa kaikki pohjavedet, jos uutta vettä ei tulisi. Jos luonnonvaroja ajatellaan kuukausina, niin ihmiset ovat jo elokuuhun mennessä käyttäneet kaikki vuoden varastot. Meillä on menossa ”lotraamisen kulttuuri-päivät”, kuluta ja käytä. Mitä nyt tapahtuu ilmaston lämmetessä, ennakoi pienempää tai suurempaa ekokatastrofia, sillä ”luomakunta huokaa synnytystuskissa”. Pienillä asioilla voidaan kuitenkin vaikuttaa kehitykseen.

Isätön sukupolvi ei häpeä

Isättömien sukupolvelle kaikki maalliset ja hengelliset auktoriteetit ovat kauhistus. Kun isä on poissa, vertaisryhmät, toverit ja internet tulevat entistä tärkeämmiksi. Sodan jälkeinen sukupolvi kasvoi ilman isää eikä oppinut kunnioittamaan ketään. Päätoimittaja Tapani Ruokasen mukaan suomalaista kulttuuria leimaa häpeämättömyyden nousu. Suomessa on voimakas nolaamisen kulttuuri, jossa koko ajan mediassa häpäistään ihmisiä.
Mitä itsekäs häpeämättömyys merkitsee? Me ahnehdimme lisää. Me varastamme, valehtelemme, himoitsemme lähimmäisemme omaisuutta ja haluamme koko ajan lisää. Me olemme yhä enemmän sitoutuneet pinnalliseen pika, nautiskelu ja tirkistelykulttuuriin, jossa kaikki pitää saada nopeasti ja ilmaiseksi. Me emme enää kunnioita 10 käskyn periaatteita. Me puhumme pahaa toisistamme emmekä anna oikeaa todistusta lähimmäisestä. Me emme ole tyytyväisiä siihen, mitä meillä on, vaan me vaadimme koko ajan lisää. Me emme ole kiinnostuneita yhteisistä asioista, vastuun kantamisesta ja kokonaisuudesta. Me olemme uhranneet lapsemme ja nuoremme välinpitämättömyyden alttarille, koska meidän omien tarpeittemme tyydyttäminen on meille tärkeämpää. Vastuullisesta vanhemmuudesta ja aikuisuudesta ei saa puhua, koska meitä ei saa muka syyllistää. Me emme halua kohdata kasvoista kasvoihin lastemme ja nuortemme ja yhä kasvavien kansankerrosten kasvotonta ahdistusta.

”Otat sie kahvia?”

Suomi jakautuu arvojen suhteen kolmeen hyvin erilaiseen alueeseen: pääkaupunkiin, muihin kaupunkeihin ja maaseutuun. Maaseudulla arvot vielä jonkin verran innostavat ihmisiä ja sieltä löytyy yhteisöllisyyttä, joka kaupungeista usein puuttuu. Muistan lapsuudesta Tuusulan Nuppulinnasta, kuinka naapurit tulivat ilmoittamatta kahville. Nyt pitää aina ilmoittaa vähintään kännykällä etukäteen. Tällaista ”otat sie kahvia”-mentaliteettia tarvitaan nykyaikaankin. Kun menin ensimmäisen kerran 20-vuotiaan poikani asuntoon kylään, hän kysyi ”otatko kahvia?”.
Vaikka itsekkyys on hallitseva trendi, vastakkaisia merkkejä näkyy myös eri puolilla. Roska päivässä-liike, Rakentavia ratkaisuja - liike, Veikko Hurstin Laupeudentyö, Mummon kamarit ja vastaavat ilmiöt kertovat, että erilaisuutta halutaan sietää ja pieniä tekoja tehdään. Pietarin katulapset avaavat ihmisten sydämiä ja kukkaroita, ja miehet lähtevät vapaaehtoisesti rakentamaan Venäjälle tai Afrikkaan. Samanaikaisesti yhä enemmän vaurastuva Suomi empii voiko kehitysavun nostaa YK:n suositusten mukaiseen 0,7 % tavoitteeseen? Vai onko meillä vielä varaa siihen?

Teuvo V. Riikonen
kirjailija-pastori, joka toimii Savonlinnan kristillisen opiston rehtorina