Itä-savo 21.1.2005

Megatrendit ohjaavat ihmistä

Tämän ajan ihmistä ohjaavat megatrendit, jotka vaikuttavat monella tavalla. Suunnittelujohtaja Jaana Haapalan mukaan näitä ovat (Sanansaattaja 2/2005) ovat yksilöllisyyden korostuminen, emotionaalisuuden nousu, auktoriteettien halveksiminen, aikakriisi ja elämänkatsomusten sekoitus.
Yksilöllisyyden korostuminen näkyy siinä, minkä ihminen itse kokee tärkeäksi. Ratkaisuissa ei merkitse esimerkiksi työpaikkojen säilyminen, vaan oma tunne. Savonlinnan Normaalikoulun asiassa puhuttiin lasten kärsimyksistä, mutta ei niiden, joiden vanhemmat voisivat jäädä työttömiksi koulun toiminnan loputtua. Savonlinnan kristillinen opisto sai selittää monelle ohikulkijalle, miksi yleinen läpikulku ja koirien ulosteet häiritsee toimintaa, jolla maksetaan kymmenille palkkaa. Yksilöllisyys näkyy myös sitoutumisen puuttumisena. Kiinnostus politiikkaan, yhdistystoimintaan ja vapaaehtoistoimintaan on vähäistä. Samalla kansalaisyhteiskunnan perusteita ravistellaan. Yksilöllisyyden korostus näkyy myös ajatuksessa: "Voinko minä toimia toisella tavalla?" Kun uusi sääntö otetaan käyttöön, se pääasiassa hyväksytään, mutta osa miettii miten he voisivat kiertää sen. Jokaiselle pitäisi olla oma kiitorata laskeutuessa. Yksilöllisyydessä on myös hyvää erilaisuuden arvostaminen.

Tuntuu niin pahalta

Emotionaalisuuden nousu näkyy elämysten etsimisenä ja myös päätöksenteossa.Tunteet sinänsä eivät ole vain hyvä tai paha asia. Yhä enemmän etsitään tunnetta matkailun, viihdeteollisuuden tai kokemusten kautta. Jos se tuntuu hyvältä, se on oikein. Tällä logiikalla voi vaikka ajaa autolla toisen ylitse ja sanoa perusteluksi, kun se tuntui niin ihanalta. Päätöksen teossa usein emotionaalisuus vaikuttaa enemmän kuin järki. Kokonaisuutta ei nähdä, vaan yksittäinen sivujuonne. Oman totutun elämän muuttuminen tuntuu niin pahalta. Perusteluksi riittää pelkkä tunne. Viime kuntavaaleja Savonlinnassa väitettiin Baletti-vaaleiksi. Balettijuhlat ovat joko hyvästä tai pahasta. Tunnemetsästys jatkuu työpäivän jälkeen urheilukilpailun katsomossa, alennusmyynneissä, ravintolassa ja kirkkokonsertissa. Kirkon sanomasta etsitään tunnetta tähän hetkeen, mutta iankaikkisuus on eri asia. Pieni heräteostos tuo lohtua muuten ankeaan elämään, kun Olavinkatuakaan ei ole kunnolla aurattu. Siellä ne Herrat vaan Äkkiväärässä ei tee mitään.
Pahalta tuntuu, kun Sapkokin hävisi.

Siellä ne Herrat ajaa omaa etua

Auktoriteettien halveksiminen on seurausta vanhemmuuden kriisistä. Meillä on isätön sukupolvi, jolle auktoriteetit ovat ongelma. Se näkyy opettajien arvostuksessa, poliitikkojen pilkkaamisena ja kirkon roolin muuttumisena. Korvaavaksi auktoriteetiksi ovat noussut vertaisryhmät, viihdeteollisuus ja internet. Johtajuuskriisi näkyy kaikkialla. Syyllinen täytyy myös löytää. Oli Erkki Tuomiojan vika, kun mannerlaatat liikkuivat Tapaninpäivänä. Kaikki johtajat vastaanottavat näitä tunteensiirtoja.
Auktoriteettikriisi näkyy suhtautumisessa kirkkoon, joka Suomessa on melkoisessa muutoksessa. Kirkosta eroaminen kiihtyy ja seurakunnan toiminta joutuu tarkkailun alle. Savonlinnassa kritiikkiä esitetään mm.
tonttien myymisestä, kirkkokonserttien lipuista ja veteraanien hautapaikoista.
Mutta pienemmästäkin ärähdetään. Kun seurakunta oikein ekologisesti kiinnitti huomiota hautausmaiden tolkuttomaan kynttilämäärään, siihen puututtiin heti. Kirkko ei saa enää kieltää. Ihminen halveksii auktoriteetteja ja on samalla itse yhä ahdistuneempi. Samanaikaisesti kirkko itse taiteilee erilaisten ryhmittymien kanssa. Piispat pyörittävät keskusteluissa saippuaa käsissään ja Anne Pohtamo kertoo miten päästään taivaaseen.

Onko paha paikka tai kiire?

Aikakriisi näkyy nuoruuden ihannointina, patologisena kiireenä ja kuoleman kieltämisenä. Mainonta syöttää meille ikuista nuoruutta, vaikka kohta kansastamme kolmasosa on eläkeikäisiä. Tolkuton kiire näkyy puhelimessa, kun kysytään onko paha paikka tai kiire? Puhutaan "Speeding Clockista" eli yhä kiihtyvästä kellosta. Keski-ikäisillä tulee kiire vielä kokea eri asioita. Muodissa on vanhojen vuosikymmenten nostalgiset haikailut. Kuoleman kieltäminen näkyy kuolinilmoituksissa, joissa yhä useammin lukee "haudattu hiljaisuudessa" tai "läheisten läsnä ollessa". Suuntaus on pienimuotoisiin hautajaisiin. Kuolema on liian kallis asia kustannustehokkaalle sukulaiselle. Kuolemalla myös vitsaillaan tai se kielletään. Erilaisista tehtävistä ja luottamuspaikoista ei osata luopua ajoissa, vaan ne jätetään vain jalat edellä. Poliittiset luottamuspaikkajaot paljastaa vanhan suuremman periaatteen "Kaverille ei jätetä". Ja tätä kaikkea leimaa länsimaisen ihmisen aikakriisi. On paha paikka.

Musta tuntuu, mutten tiedä mikä?

Seuraus edellisestä on erilaisten uskomusten ja näkemysten sekoitus. Se näkyy myös puolueiden samannäköisyytenä, uskonnollisten näkemysten sekoituksena ja erilaisina Mutu (Musta tuntuu) -mielipiteinä. Ihminen rakentaa itselleen eräänlaista katsomus-coktailia, mutta ei ole kiinnostunut sen loogisuudesta.
Globaaleista ongelmista varoittaminen on nähty Pentti Linkolan höpinöinä ja ehkä vihertävästi ajattelevien asiana. Aasian katastrofin jälkeen Paavo Lipponen puhui maailmanlopun mahdollisuudesta. Onko niin, että ihmiset löytävät yhteisen näkemyksen vasta nyt? Uudet maanjäristykset, lintuinfulenssa, ydinturmat ja terrorismi satoine tuhansine uhreineen ovat meitä lähempänä kuin luulemmekaan.
Kirkko pohtii, voiko 2000 vuotta vanhaa tuotetta vielä markkinoida nykyaikaisesti? Savonlinnan seudun seurakuntien työntekijät Enonkosken kirkkoherraa lukuun ottamatta eivät käy dialogia mediassa yleisöpalstoilla Aspivaarojen ja muitten kirkkoa kohtaavien vaarojen kanssa. Vuodesta toiseen lehdissä kirjoitetaan kristinuskoa vastaan hömppää vailla mitään tieteellisiä perusteita.

Kuka kertoisi missä,mihin ja miksi mennään?

Tavallinen tuulipukukansa hiljaisena ei uskalla enää mennä edes teatteriin, jossa joku kulttuurinautiskelija hoitaessaan itseään älähtää. Muutamat purkavat pahaa oloaan tekstiviestisanomallaan. Siinä saavat kyytiä päätöksentekijät ja kaikki oman tien kulkijat. Lähellämme on paljon pettyneitä, epäonnistuneita, kateellisia ja katkeroituneita ihmisiä. Kaupungilla puhutaan. Yhdistävänä tekijänä on, että keskustelua leimaa pateettinen kiihko, sanomisten väärinymmärtäminen, kokonaisnäkemyksen puute ja ajatusten sekoitus. Kuka kertoisi nyt meille missä mennään, mihin mennään ja miksi mennään?
Mikä olisi aina valppaan median rooli?

Teuvo V. Riikonen
Kirjoittaja on Savonlinnan kristillisen opiston rehtori, kirjailija ja kaupunginvaltuutettu (kd.)