HUKASSA OLEVA NUORISO JA KASVATTAJA - YHTEINEN HUOLEMME
Suomalaista
yhteiskuntaa on viime aikoina järisyttäneet nuorten poikkeuksellisen
julmat rikokset. Samanaikaisesti on puhuttu koulujen ongelmista ja syrjäytymisvaarassa
olevista nuorista. Yhä useammat nuoret ja myös kasvattajat tuntuvat
olevan hukassa. Mistä nyt on kysymys?
Nuoriso voidaan karkeasti jakaa kolmeen osaan. Suurin osa nuorisosta on
ihan hyvää ja kunnollista nuorisoa. Tukan pituus, vaatteiden
väri, korvakorut, epäsiisti huone ja kovalla soitetut stereot
eivät vielä muuta tätä. Pieni vähemmistä
nuorista on tulevia IT-alan huippuja, mutta koska sekin ala on parhaat
päivät nähnyt, osa heistä siirtyy tavallisten kuolevaisten
joukkoon. Kolmannen pienen vähemmistön muodostaa ihan oikeasti
oireilevat ja syrjäytymisvaarassa olevat. Mistä tällainen
oireilu johtuu ja mihin se voi johtaa?
Syitä on varmasti monia. Kotitausta, koulukiusaaminen, rakenteellinen
erilaisuus ja monet muut asiat vaikuttaa taustalla. Usein myös unohdetaan,
että sana murrosikä oikeasti tarkoittaa murrosta. Kaikkea emme
edes tiedä.
Martti Lindqvist on ottanut kantaa (Eeva 10/2001) nuorten miesten hätään
ja syrjäytymiseen. Yhtenä syynä ongelmaan hän näkee
koulutuksen ja koulumaailman. Monien poikien sosiaalinen eristäytyminen
alkaa jo koulussa. Lindqvistin mukaan koulu tässä vaiheessa
palkitsee tytöille tyypillisiä taitoja ja määrittelee
poikien oireilun ongelmaksi.
Ongelman takana on lopulta arvomaailma. Valitettavasti kilpailu paikoista
ja asemista alkaa jo koulussa. Vaikka suomalainen koulutusjärjestelmä
on huippuluokkaa ja opettajat pääasiassa ammattilaisia ongelmia
synnyttää myös itse koululaitos.
Monen koulun ongelma on hyvään tulokseen pyrkiminen. Hyvän
maineen ja tuloksen koulu. Se ei sinänsä ole paha asia. Mutta
koulu voi sairastua samalla tavalla vahvuuteen kuin yksityinen ihminenkin.
Siis tiedäthän vanhempainillan, jossa rehtori posket punaisena
selittää hikoileville vanhemmille, miten meidän koulussa
kaikki on hyvin! Ei ongelmia, ei hometta, ei kosteusvaurioita, eikä
mitään pahaa. Vain hyviä tuloksia. Samanaikaisesti vanhemmat
jännittävät penkissä miten se meidän mukula täällä
oikein pärjää?
Jokainen rehtori, opettaja ja kasvattaja tuo koulutukseen mukaan oman
arvomaailmansa. Jos kasvattaja lähtee tekemään murrosikäisistä
tulevia sankareita oman toivomuksensa ja pätemisensä mukaisesti
ollaan jo menty pieleen. Samanaikaisesti kun olemme huolissamme nuorten
käyttäytymisestä meidän kasvattajien ja vanhempien
on katsottava itse peiliin ja myönnettävä, että ei
tämä tulos nyt niin ihmeellinen ole? Eikä tarvitsekaan
olla.
Monet nuoret käyttäytyvät huonosti, mutta samanaikaisesti
monia nuoria on kohdeltu huonosti.
Myös koulumaailmasta on esimerkkejä huonosti kohdelluista lapsista.
Opettaja voi langeta suosikkijärjestelmään ja hiljaisella
viestinnällä viestittää jonkun kohdalla syrjintää.
Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
Mitä nuorisomme sitten tällä hetkellä tarvitsee? Moniakin
asioita. Korostaisin kahta asiaa. Oikeita arvoja ja nuorten puolustajia.
Elämä ei ole pelkästään tuloksen tekemistä,
ammatin hankkimista ja siinä loistamista? Elämään
kuuluu sen alusta loppuun saakka avuttomuus. Syntyessämme olimme
avuttomia, mutta jo hyvin nopeasti meiltä aletaan odottaa tulosta?
Mutta elämän loppusuoralla toivottavasti osastonhoitaja ei huuda
meidän korvaan "Hyvä herra, tämä oli jo kolmas
vaippa tänään, teidän pitäisi tehdä parempaa
tulosta…"
Nuorisolle pitäisi jo varhain opettaa oikeaa arvomaailmaa, johon
kuuluvat ongelmat, vaikeudet ja myös elämän salattu puoli.
Emme aina edes ymmärrä miksi joku toimii niin kuin toimii vaikka
emme hyväksyisi hänen väärää käytöstä.
Pohjimmiltaan se on hyvin loukkaavaa. En hallitse omaa elämääni.
Mutta sitten nuori tarvitsee myös puolustajia. Helposti lähdemme
mukaan siihen syyttäjäkuoroon, joka koko ajan on valittamassa
turmeltuneesta nuorisosta. Nuoret ihmiset kaipaavat reilusti heidän
takanaan seisovia ihmisiä, jotka antavat rajat mutta rakastavat ja
hyväksyvät. Nuoruuteen ja murrosikään kuuluu kokeilut,
erehdykset ja myös uudet mahdollisuudet.
Kouluissa ja kasvatuksessa on mietittävä uusia palkitsemismalleja.
Nuorten erilaisuus on ihan oikeasti hyväksyttävä ja kaikessa
toiminnassa tämä on pidettävä mielessä. Kaikille
pitää suoda oppimisen kokemuksia ja onnistumisen mahdollisuuksia.
Ja myös reilu tunnustus ja palkitseminen. Luovuutta ja osaamista
on monenlaista ja se on hyväksyttävä jo varhain.
Eräässä oppilaitoksessa oli eräs henkilö opiskelemassa
muutaman kuukauden linjalla. Hänellä oli monenlaisia vaikeuksia
ja hän istui hiljaa osallistumatta keskusteluun. Ryhmä kuitenkin
hyväksyi hänet, vaikka hän pääasiassa oli hiljaa
omissa oloissaan. Joka kerta kun opetuksessa käytettiin kertomuksia,
juttuja, vitsejä ja tarinoita tämä henkilö hymyili.
Tätä jatkui muutaman kuukautta. Hymy silloin tällöin
oli hänen ainoa tapansa reagoida opetukseen.
Linjan päättyessä hän sai stipendin.
Teuvo V.
Riikonen
kirjailija-pastori, joka työskentelee Savonlinnan kristillisen