ASKEL 3/2002


HUKASSA OLEVA NUORISO JA KASVATTAJA - YHTEINEN HUOLEMME

Suomalaista yhteiskuntaa on viime aikoina järisyttäneet nuorten poikkeuksellisen julmat rikokset. Samanaikaisesti on puhuttu koulujen ongelmista ja syrjäytymisvaarassa olevista nuorista. Yhä useammat nuoret ja myös kasvattajat tuntuvat olevan hukassa. Mistä nyt on kysymys?
Nuoriso voidaan karkeasti jakaa kolmeen osaan. Suurin osa nuorisosta on ihan hyvää ja kunnollista nuorisoa. Tukan pituus, vaatteiden väri, korvakorut, epäsiisti huone ja kovalla soitetut stereot eivät vielä muuta tätä. Pieni vähemmistä nuorista on tulevia IT-alan huippuja, mutta koska sekin ala on parhaat päivät nähnyt, osa heistä siirtyy tavallisten kuolevaisten joukkoon. Kolmannen pienen vähemmistön muodostaa ihan oikeasti oireilevat ja syrjäytymisvaarassa olevat. Mistä tällainen oireilu johtuu ja mihin se voi johtaa?
Syitä on varmasti monia. Kotitausta, koulukiusaaminen, rakenteellinen erilaisuus ja monet muut asiat vaikuttaa taustalla. Usein myös unohdetaan, että sana murrosikä oikeasti tarkoittaa murrosta. Kaikkea emme edes tiedä.
Martti Lindqvist on ottanut kantaa (Eeva 10/2001) nuorten miesten hätään ja syrjäytymiseen. Yhtenä syynä ongelmaan hän näkee koulutuksen ja koulumaailman. Monien poikien sosiaalinen eristäytyminen alkaa jo koulussa. Lindqvistin mukaan koulu tässä vaiheessa palkitsee tytöille tyypillisiä taitoja ja määrittelee poikien oireilun ongelmaksi.
Ongelman takana on lopulta arvomaailma. Valitettavasti kilpailu paikoista ja asemista alkaa jo koulussa. Vaikka suomalainen koulutusjärjestelmä on huippuluokkaa ja opettajat pääasiassa ammattilaisia ongelmia synnyttää myös itse koululaitos.
Monen koulun ongelma on hyvään tulokseen pyrkiminen. Hyvän maineen ja tuloksen koulu. Se ei sinänsä ole paha asia. Mutta koulu voi sairastua samalla tavalla vahvuuteen kuin yksityinen ihminenkin. Siis tiedäthän vanhempainillan, jossa rehtori posket punaisena selittää hikoileville vanhemmille, miten meidän koulussa kaikki on hyvin! Ei ongelmia, ei hometta, ei kosteusvaurioita, eikä mitään pahaa. Vain hyviä tuloksia. Samanaikaisesti vanhemmat jännittävät penkissä miten se meidän mukula täällä oikein pärjää?
Jokainen rehtori, opettaja ja kasvattaja tuo koulutukseen mukaan oman arvomaailmansa. Jos kasvattaja lähtee tekemään murrosikäisistä tulevia sankareita oman toivomuksensa ja pätemisensä mukaisesti ollaan jo menty pieleen. Samanaikaisesti kun olemme huolissamme nuorten käyttäytymisestä meidän kasvattajien ja vanhempien on katsottava itse peiliin ja myönnettävä, että ei tämä tulos nyt niin ihmeellinen ole? Eikä tarvitsekaan olla.
Monet nuoret käyttäytyvät huonosti, mutta samanaikaisesti monia nuoria on kohdeltu huonosti.
Myös koulumaailmasta on esimerkkejä huonosti kohdelluista lapsista. Opettaja voi langeta suosikkijärjestelmään ja hiljaisella viestinnällä viestittää jonkun kohdalla syrjintää.
Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
Mitä nuorisomme sitten tällä hetkellä tarvitsee? Moniakin asioita. Korostaisin kahta asiaa. Oikeita arvoja ja nuorten puolustajia.
Elämä ei ole pelkästään tuloksen tekemistä, ammatin hankkimista ja siinä loistamista? Elämään kuuluu sen alusta loppuun saakka avuttomuus. Syntyessämme olimme avuttomia, mutta jo hyvin nopeasti meiltä aletaan odottaa tulosta? Mutta elämän loppusuoralla toivottavasti osastonhoitaja ei huuda meidän korvaan "Hyvä herra, tämä oli jo kolmas vaippa tänään, teidän pitäisi tehdä parempaa tulosta…"
Nuorisolle pitäisi jo varhain opettaa oikeaa arvomaailmaa, johon kuuluvat ongelmat, vaikeudet ja myös elämän salattu puoli. Emme aina edes ymmärrä miksi joku toimii niin kuin toimii vaikka emme hyväksyisi hänen väärää käytöstä. Pohjimmiltaan se on hyvin loukkaavaa. En hallitse omaa elämääni.
Mutta sitten nuori tarvitsee myös puolustajia. Helposti lähdemme mukaan siihen syyttäjäkuoroon, joka koko ajan on valittamassa turmeltuneesta nuorisosta. Nuoret ihmiset kaipaavat reilusti heidän takanaan seisovia ihmisiä, jotka antavat rajat mutta rakastavat ja hyväksyvät. Nuoruuteen ja murrosikään kuuluu kokeilut, erehdykset ja myös uudet mahdollisuudet.
Kouluissa ja kasvatuksessa on mietittävä uusia palkitsemismalleja. Nuorten erilaisuus on ihan oikeasti hyväksyttävä ja kaikessa toiminnassa tämä on pidettävä mielessä. Kaikille pitää suoda oppimisen kokemuksia ja onnistumisen mahdollisuuksia. Ja myös reilu tunnustus ja palkitseminen. Luovuutta ja osaamista on monenlaista ja se on hyväksyttävä jo varhain.
Eräässä oppilaitoksessa oli eräs henkilö opiskelemassa muutaman kuukauden linjalla. Hänellä oli monenlaisia vaikeuksia ja hän istui hiljaa osallistumatta keskusteluun. Ryhmä kuitenkin hyväksyi hänet, vaikka hän pääasiassa oli hiljaa omissa oloissaan. Joka kerta kun opetuksessa käytettiin kertomuksia, juttuja, vitsejä ja tarinoita tämä henkilö hymyili. Tätä jatkui muutaman kuukautta. Hymy silloin tällöin oli hänen ainoa tapansa reagoida opetukseen.
Linjan päättyessä hän sai stipendin.

Teuvo V. Riikonen
kirjailija-pastori, joka työskentelee Savonlinnan kristillisen