KOLUMNI
ERKKI LEMISEN PERINTÖ - YHTEISTÄ OMAISUUTTA
Istun juhannuksena
Parikkalan Oronmyllyn leirikeskuksen rinteessä vaimoni ja satojen
muiden katsojien kanssa katsomassa musiikkinäytelmää "Ihmisen
tie". Näytelmä kertoo kirjailija evankelista Erkki Lemisestä.
Tuttuja näyttelijöitä, runoja ja lauluja. Esitys on kuin
mikä tahansa kesäteatteriesitys. Lavasteet eivät ole ihmeellisiä,
enemmänkin luonto puhuu. Yleisön joukossa kuuluu välillä
naurun tirskahduksia, mutta sitten myös syvä hiljaisuus. Näytelmän
sanoma uppoaa selvästi yleisöönsä. Huomaan, että
sanoma koskettaa monessa kohtaa.
Armon matkamiehen sanoma tuntuu kantavan.
1980-luvun alussa tapasin hänet ensi kerran. Sen jälkeen silloin
tällöin. Luin useita hänen kirjojaan. Sain kuunnella hänen
viimeisimpiä puheitaan Saaren kirkon Orpokotijuhlilla. Jokin hänessä
kiehtoi? Silloinen työtoverini teki hänestä radio-ohjelman
ja kertoi syvällisestä sanomasta.
Mutta mikä siinä miehessä sitten oli ihmeellistä?
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta Erkki Lemisen syntymästä
ja 10 vuotta hänen kuolemastaan. Mikä tämän maallikkopiispaksi
kutsutun karjalan evakon, uukuniemeläisen herätyksen kasvatin
ja kansanraamattuseuran evankelistan se jokin oli? Oliko se kirjoissa
ja runoissa. Hänhän oli poikkeuksellisen tuottelias kirjoittaja.
Ei ollut. Hänen kirjansa ja kirjoituksensa eivät itse asiassa
ole joitain poikkeuksia lukuun ottamatta ihmeellisiä. Oliko hän
henkilönä sitten ihmeellinen? Ei kuulemma ollut. Joku hänen
ystävistään sanoi hänelle ennen kuolemaa "Kuule
Erkki sinussa näkyy kirkkaana tuo sinun pimeä puolesi".
Oliko hän opillisesti luotettava? Ei ilmeisesti ollut. Juuri vähän
aikaa sitten eräs työntekijä varoitti hänestä.
Minäkin varoitan. Varokaa tällaisia miehiä ja naisia.
Mikä hänessä sitten oli kirjan, näytelmän ja
kolumnin arvoista?
Ei mikään.
Ja juuri siinä se on.
Kun kuuntelee Lemisen puheita kaseteilta 1960-luvulta 1990-luvulle huomaa
miten lakihenkisestä takakireästä saarnaajasta kuoriutuu
lempeydellä sanoja pudotteleva armon matkamies. Muutos on selkeä.
Sen kuulee, aistii ja ennen kaikkea voi uskoa omalle kohdalle.
Erkki Leminen kasvoi elämänsä aikana suomalaisen kristillisyyden
yhteiseksi omaisuudeksi. Hän ei ollut vain uukuniemeläisyyden
perintöprinssi ja kansanraamattuseuran vahanukke vaan kaikkien kristittyjen
yhteistä omaisuutta. Evankelisessa herätysliikkeessä oli
hänen runojaan lukevia ja viidesläisyydessä karrelle palaneet
löysivät sanomasta lohtua. Körttiläiset eivät
voineet ylenkatsoa häntä, koska hän vaikutti yhtä
epäluotettavalta kuin körttiläiset. Helluntalaisten piirissä
häntä kuunneltiin, kun karismaattisuuden vaahdot olivat sulaneet
ja varmasti jokunen lestadiolainen luki Lemisen tekstejä salaa tiskin
alta. Sellainen Jumalan ihminen on yhteistä omaisuutta.
Sitä asemaa ei oteta. Se annetaan.
Se annettiin Lemiselle siksi, että hän ei ollut mitään.
Ei yhtikäs mitään. Ei edes kolumnin arvoinen.
Mutta mikä se jokin sitten oli?
Vanhurskauttamisoppi. Jumala vanhurskauttaa jumalattoman armosta, uskon
kautta, Kristuksen työn tähden. Siinä se on. Ei sitä
tarvitse selittää enempää.
Muistan Lemisen viimeisen raamattutunnin Orpokotijuhlilla. Hänen
sairaus oli jo pitkällä ja vaimo oli juuri hautaan laitettu.
Lemisen omaa matkaa oli enää muutama kuukausi jäljellä.
Saaren kirkossa oli käsin kosketeltava odotus. Minulla oli kynä
ja paperia valmiina lehtijuttua varten. Saarna tuoliin nousi vanha turilas,
joka alkoi pudotella sanoja.
Siis tiedäthän sellaisen tilanteen, että sanoma vain menee
perille.
Kirkossa oli täydellinen hiljaisuus. Joka sana tuntui uppoavan kansaan.
Noin kymmenen minuutin kuluttua huomasin, että minulla oli oikeassa
kädessä kynä ja vasemmassa tyhjä lehtiö. En ollut
saanut sanaakaan paperille. Kuulin evankeliumin niin selkeästi, että
en osannut kirjoittaa.
Siinä se on. Evankeliumi. Sana rististä. Paljaasta rististä.
Se ei käske, kurista, purista, vaadi ja haasta. Se vain antaa. Antaa
synnit anteeksi. Penkkiin asti. Lattian raon alapuolelle. Helvetin porteille
asti.
Silloin ei tarvitse tehdä muistiinpanoja.
Erkki Lemisen perintö.
Teuvo V. Riikonen
Kirjailija-pastori, joka työskentelee Savonlinnan kristillisen opiston
rehtorina