ASKEL 7-8/2002

KOLUMNI

ERKKI LEMISEN PERINTÖ - YHTEISTÄ OMAISUUTTA

Istun juhannuksena Parikkalan Oronmyllyn leirikeskuksen rinteessä vaimoni ja satojen muiden katsojien kanssa katsomassa musiikkinäytelmää "Ihmisen tie". Näytelmä kertoo kirjailija evankelista Erkki Lemisestä. Tuttuja näyttelijöitä, runoja ja lauluja. Esitys on kuin mikä tahansa kesäteatteriesitys. Lavasteet eivät ole ihmeellisiä, enemmänkin luonto puhuu. Yleisön joukossa kuuluu välillä naurun tirskahduksia, mutta sitten myös syvä hiljaisuus. Näytelmän sanoma uppoaa selvästi yleisöönsä. Huomaan, että sanoma koskettaa monessa kohtaa.
Armon matkamiehen sanoma tuntuu kantavan.
1980-luvun alussa tapasin hänet ensi kerran. Sen jälkeen silloin tällöin. Luin useita hänen kirjojaan. Sain kuunnella hänen viimeisimpiä puheitaan Saaren kirkon Orpokotijuhlilla. Jokin hänessä kiehtoi? Silloinen työtoverini teki hänestä radio-ohjelman ja kertoi syvällisestä sanomasta.
Mutta mikä siinä miehessä sitten oli ihmeellistä?
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta Erkki Lemisen syntymästä ja 10 vuotta hänen kuolemastaan. Mikä tämän maallikkopiispaksi kutsutun karjalan evakon, uukuniemeläisen herätyksen kasvatin ja kansanraamattuseuran evankelistan se jokin oli? Oliko se kirjoissa ja runoissa. Hänhän oli poikkeuksellisen tuottelias kirjoittaja. Ei ollut. Hänen kirjansa ja kirjoituksensa eivät itse asiassa ole joitain poikkeuksia lukuun ottamatta ihmeellisiä. Oliko hän henkilönä sitten ihmeellinen? Ei kuulemma ollut. Joku hänen ystävistään sanoi hänelle ennen kuolemaa "Kuule Erkki sinussa näkyy kirkkaana tuo sinun pimeä puolesi". Oliko hän opillisesti luotettava? Ei ilmeisesti ollut. Juuri vähän aikaa sitten eräs työntekijä varoitti hänestä. Minäkin varoitan. Varokaa tällaisia miehiä ja naisia.
Mikä hänessä sitten oli kirjan, näytelmän ja kolumnin arvoista?
Ei mikään.
Ja juuri siinä se on.
Kun kuuntelee Lemisen puheita kaseteilta 1960-luvulta 1990-luvulle huomaa miten lakihenkisestä takakireästä saarnaajasta kuoriutuu lempeydellä sanoja pudotteleva armon matkamies. Muutos on selkeä. Sen kuulee, aistii ja ennen kaikkea voi uskoa omalle kohdalle.
Erkki Leminen kasvoi elämänsä aikana suomalaisen kristillisyyden yhteiseksi omaisuudeksi. Hän ei ollut vain uukuniemeläisyyden perintöprinssi ja kansanraamattuseuran vahanukke vaan kaikkien kristittyjen yhteistä omaisuutta. Evankelisessa herätysliikkeessä oli hänen runojaan lukevia ja viidesläisyydessä karrelle palaneet löysivät sanomasta lohtua. Körttiläiset eivät voineet ylenkatsoa häntä, koska hän vaikutti yhtä epäluotettavalta kuin körttiläiset. Helluntalaisten piirissä häntä kuunneltiin, kun karismaattisuuden vaahdot olivat sulaneet ja varmasti jokunen lestadiolainen luki Lemisen tekstejä salaa tiskin alta. Sellainen Jumalan ihminen on yhteistä omaisuutta.
Sitä asemaa ei oteta. Se annetaan.
Se annettiin Lemiselle siksi, että hän ei ollut mitään. Ei yhtikäs mitään. Ei edes kolumnin arvoinen.
Mutta mikä se jokin sitten oli?
Vanhurskauttamisoppi. Jumala vanhurskauttaa jumalattoman armosta, uskon kautta, Kristuksen työn tähden. Siinä se on. Ei sitä tarvitse selittää enempää.
Muistan Lemisen viimeisen raamattutunnin Orpokotijuhlilla. Hänen sairaus oli jo pitkällä ja vaimo oli juuri hautaan laitettu. Lemisen omaa matkaa oli enää muutama kuukausi jäljellä. Saaren kirkossa oli käsin kosketeltava odotus. Minulla oli kynä ja paperia valmiina lehtijuttua varten. Saarna tuoliin nousi vanha turilas, joka alkoi pudotella sanoja.
Siis tiedäthän sellaisen tilanteen, että sanoma vain menee perille.
Kirkossa oli täydellinen hiljaisuus. Joka sana tuntui uppoavan kansaan. Noin kymmenen minuutin kuluttua huomasin, että minulla oli oikeassa kädessä kynä ja vasemmassa tyhjä lehtiö. En ollut saanut sanaakaan paperille. Kuulin evankeliumin niin selkeästi, että en osannut kirjoittaa.
Siinä se on. Evankeliumi. Sana rististä. Paljaasta rististä. Se ei käske, kurista, purista, vaadi ja haasta. Se vain antaa. Antaa synnit anteeksi. Penkkiin asti. Lattian raon alapuolelle. Helvetin porteille asti.
Silloin ei tarvitse tehdä muistiinpanoja.
Erkki Lemisen perintö.


Teuvo V. Riikonen
Kirjailija-pastori, joka työskentelee Savonlinnan kristillisen opiston rehtorina