NOVIISI KESÄ 2009

www.alamyyesikoisuuttasi.fi

Opiskelijoiden ja nuorten aikuisten parissa on nyt muotia erota kirkosta. Monet eroavat. Osa luulee, että kyse on vain rahasta. Se menee nykyisessä pinnallisessa, itsekeskeisessä, individualistisessa ja auktoriteetteja halventavassa maailmassa hyvin jakeluun. Ja kirkosta eroava luulee olevansa vapaa ja viisas.

Sitoutuminen ei ole muotia. Ei vain kirkosta, vaan yleensä erotaan. Puolueista, ammattiyhdistyksistä, yhdistyksistä, seuroista ja puolisoista. Miksi sitten pysyä luterilaisessa kirkossa, jonka joku Martti polkaisi pystyyn 500 vuotta sitten. Mitä on olla luterilainen? Ihan oikea lutsku! Vielä noin 80 %:n enemmistökirkko Suomessa, mutta kohta jo paljon pienempi kirkko. Miksi? Koska sen verran moni tulee myymään esikoisoikeutensa hernekeitosta.

Harva miettii luterilaisuuttaan. Maailmalla olemme vähemmistöjä. Katoliset, ortodoksit, karismaatikot ja helluntalaiset vetävät ohi ja kovaa. Olen tavannut maailmalla monta vähemmistö-luterilaista. Heitä kukaan ei kehota eromaan. He ovat olleet sitoutuneita. Jordaniassa nuoret sanoivat papille: opeta meille Raamattua. Etelä-Koreassa oli vain muutaman tuhatta luterilaista, mutta heidän vaikutuksensa oli kymmenkertainen. Egyptissä luterilainen lähetti kertoi työstä orpokodissa, jonka seurauksena nuoret matkalaiset keräsivät heti kolehdin. Norjassa pienessä kirkossa suntio kertoi hurjista väkimääristä kylän kirkossa. Keniassa luterilaisen slummikirkon nuoret söivät sormillaan vain ugaalia ja ylistivät Jumalaa. Afganistanissa luterilainen teki töitä köyhien hyväksi olosuhteissa, josta tamperelaisella teekkarilla ei ole tajuakaan! Islannissa luterilaiset veisasivat kovaa ja korkealta. Luterilaisuus voi olla myös pientä, josta ei tarvitse erota. Tätä kirkosta eroava ei välttämättä ole edes tullut ajatelleeksi. Älä häiritse hänen itsekkyyttään. Hän möi jo esikoisoikeutensa. Ja hernekeittopurkki ammottaa tyhjyyttään – niin kuin sydänkin!

Mitä luterilaisuus on? Yhdellä lauseella sanottuna: armo kantaa. Ihminen huomaa vanhenemisen yhdellä tavalla. Ei jaksa samalla tavalla kuin ennen. Parasta luterilaisuudessa on, että armo kantaa silloinkin. Ja sen jälkeen. Tämä on luterilaisuuden ydin. Sanoma Jeesuksen rististä. Siksi, silloin kun epäilet, muistele, mitä olet saanut luterilaisuudesta. Kaste, konfirmaatio, ehtoollinen ja kirkkohäät ovat vain esimakua. Parempaa on tulossa. Luterilaisuus ei ole koskaan väittänyt, että vain meidän kauttamme pelastutaan, vaan myös luterilaisuuden kautta voi pelastua.

Siksi ole reilusti luterilainen! Se räjäyttää lian pois. Armosta, uskon kautta, Kristuksen työn tähden. Kun siitä on jotain oivaltanut, kannattaa sijoittaa rahaa luterilaisuuteen. Siellä se kasvaa korkoa ja kerran pääset osingolle. Tässä ajassa luterilaiset muiden kristittyjen tavoin pitävät huolta köyhistä ja kipeistä, lapsista ja vanhoista, sairaista ja terveistä, vahvoista ja heikoista. Myös opiskelijoista! Älä myy esikoisuuttasi!

Teuvo V. Riikonen
Savonlinnan kristillisen opiston rehtori,
kirjailija ja luterilainen pappi