SUUR-SAVON SOTAVETERAANIEN JOULULEHTI / 2008

TYÖTÄ AFGANISTANISSA PAREMMAN HUOMISEN PUOLESTA

”Onko ollut pahoja paikkoja?” Tämä oli yleisin kysymys, joka minulle tehtiin puolen vuoden aikana, ollessani Suomessa palvelusvapaalla kriisinhallintajoukoista Afganistanista. Onko ollut pahoja paikkoja? Laki antaa Suomen Puolustusvoimille kolme tehtävää. Ensimmäinen on perinteinen maanpuolustus. Toinen on siviiliavun antaminen, joka nähtiin esimerkiksi Nokian kaupungin vesikriisin yhteydessä. Kolmas on kansainväliset kriisinhallinta- ja rauhanturvatehtävät. Ne ovat oleellinen osa Suomen Puolustusvoimien työtä.

Vapaat kansakunnat lähettävät joukkoja

Rauha ei ole itsestäänselvyys. Kun toinen maailmansota alkoi, rikottiin noin 4800 rauhansopimusta. Kansojen välisten rauhansopimusten keskimääräinen ikä on ollut 2,5 vuotta. Toisen maailmansodan jälkeen ei ole ollut yhtään joulua, ettei jossakin päin maailmaa olisi ollut sota menossa. Maailma on rauhaton paikka.
Suomalaiset ovat saaneet viettää ulkonaisesti melko rauhallista elämää yli 60 vuotta. Se ei olisi mahdollista, elleivät suomalaiset naiset ja miehet yli 60 vuotta sitten olisi tehneet velvollisuuttaan oman maan puolustamisessa. Tänään Suomi on rikas, rauhallinen ja vakaa maa, jolla on myös varaa auttaa muita maita. Vain itsenäiset ja vapaat kansakunnat lähettävät naisia ja miehiä kriisinhallintatehtäviin.
Suomi on lähettänyt yli 50 vuoden aikana yli 35.000 sotilasta rauhanturvatehtäviin eri puolille maailmaa. Sinne, missä apua on tarvittu.

Sodan runtelema maa

2000-luvun alussa Afganistan – tuo vuoristoinen ja vieraanvarainen maa – oli Taleban hallinnon alaisuudessa. Se oli aikaa, jolloin tytöt eivät käyneet koulua, naisilta oli kielletty työssä käynti ja lapset eivät saaneet lennättää leijoja. Afganistanissa oli jatkunut yli 20 vuotta sotatila. Maa oli yritetty miehittää, se oli joutunut välillä anarkian aikaan ja lopulta siitä oli tullut kansainvälisen terrorismin, väkivallan ja sodan runtelema maa, josta eniten kärsivät tavalliset ihmiset. Se oli maa, josta Afgaani-syntyinen kirjailija Khaleid Hossein kirjoitti Leijapoika kirjassa ”Afganistan on kuin kaunis kartano, joka on liattu jätteillä, ja jonkun on vietävä jätteet ulos”.
Taleban-hallinto, - jonka vain kolme valtiota oli tunnustanut – kukistui hyvin nopeasti. Kansainvälinen yhteisö - YK:n mandaatilla - valtuutti NATO-johtoisen rauhanturvaoperaation, joka on tähän mennessä historian kaikkien aikojen suurin, vaativin ja myös vaarallisin. Arviolta yli 50.000 sotilasta – jopa 70.000 sekä tuhansia siviilityöntekijöitä lähtivät hoitamaan omaa osuuttaan yhteisestä vastuusta saada rauha Afganistaniin. Alkoi mittava jälleenrakentaminen, joka kulminoitui kolmeen sanaan: turvallisuus, hallinto ja kehittäminen. Tähän tehtävään lähti myös yli sata suomalaista rauhanturvaaja.

Lapsi jää jalkoihin

Sota on asia, joka jättää jälkeensä kärsivän ihmisen. Itkevän lapsen. Afganistanin sota sai aikaan valtavan pakolaisaallon, köyhyyden ja kurjuuden, jossa kaikki kärsivät, mutta eniten naiset ja lapset – miesten keskittyessä sotalordien tehtävään. Mutta erityisesti sota Afganistanissa vaikutti kahteen asiaan: köyhyyteen ja naisen asemaan.
Afganistan on maailman alikehittyneimpiä, turvattomimpia ja köyhimpiä maita. Valtion budjetista noin 65 % tulee maan ulkopuolelta. Maan väestöstä 75 % asuu köyhällä maaseudulla ja terveyspalveluista 80 % on saatavissa vain kaupungeissa. Kansainväliset kriisinhallintajoukot järjestivät usein operaatioita, joissa köyhiin kyliin vietiin peruselintarvikkeita, hiiliä, vaatteita ja muuta jokapäiväiseen elämään tarvittavia asioita. ”Tällä pystyn lämmittämään tämän kylmän talven yli” sanoi viime talvena yksi afgaani-isä saatuaan 50 kilon hiilisäkin itselleen ja lapsilleen.
Vierailimme kerran köyhässä afgaanikylässä, joka sijaitsi päätieltä yli 40 kilometrin päässä ja matka kesti yli 3 tuntia. Kylän suurin ongelma oli veden puute. Suomalainen upseeri kysyi aseista ja miinoista. Siihen kylän uskonnollinen johtaja Mullah vastasi sanat riisuen: ”Ei täällä ole ollut koskaan sotaa. Eivät täällä ihmiset kuole aseisiin, vaan nälkään ja janoon.”
Afganistan on maa, jossa on vuosikymmeniä sodittu. Samalla se on maa, jossa on miljoonia köyhiä, jotka eivät ole nähneet varsinaisia sotatoimia, vaan ainoastaan sodan seurauksia.  

Vahvat naiset vievät yhteiskuntaa eteenpäin

Afganistanin sota vaikutti myös naisten asemaan. Tasavallan presidentti Tarja Halosen mukaan ”Kansainvälisen yhteisön keskeinen tehtävä Afganistanissa on varmistaa, että myös naiset ja tytöt voivat käydä koulua.” Sota heikensi naisen asemaa ja tyttöjen mahdollisuutta koulutukseen. 80 % afgaani-naisista on vailla koulutusta ja tyttöjen osuus kouluttamattomista lapsista on kaksi kertaa suurempi kuin poikien osuus. Tämä näkyi myös Afganistanin vuoden 2004 presidentinvaaleissa naisten äänestysprosentin jäädessä alhaiseksi. Mutta lukujen takana on toinenkin todellisuus, joka on yleistä sotaa käyvissä maissa. Vahvat naiset vievät yhteiskuntaa eteenpäin.
Suomalaiset kriisinhallintajoukot muiden mukana ovat saaneet olla mukana jälleenrakentamassa tuota maata, jolla on edessään pitkä tie, ennen kuin maa pystyy itse yksin ottamaan vastuuta turvallisuudesta, hallinnosta ja maan kehittämisestä. Suomalaiset sotilaat ja siviilityöntekijät ovat arvostettuja ammattilaisia, jotka osaltaan huolehtivat siitä, että Afganistanissa voisi eräänä päivänä olla rauha. Mutta se ei ole helppo tehtävä.

Pahoja paikkoja
 
Se vaatii joskus myös pahoja paikkoja. Niitä pahoja paikkoja, joista minulta kysyttiin. Maailma ei tule paremmaksi pelkäämällä pahoja paikkoja, vaan tekemällä työtä rauhan hyväksi, jotta pahoja paikkoja olisi vähemmän. Maailma ei tule paremmaksi miettimällä vain omaa turvallisuutta ja hyvää osaa, vaan tekemällä työtä, että mahdollisimman monella tytöllä ja pojalla, naisella ja miehellä olisi parempi huominen.
Suomalaiset sotaveteraanimiehet ja naiset eivät pelänneet pahoja paikkoja yli 60 vuotta sitten. Siksi me voimme viettää joulua – kristikunnan suurta juhlaa rauhallisessa maassa. Hiljentyä rauhassa Rauhanruhtinaan tuoman sanoman ääreen!
Vuonna 2007 toukokuun 23 päivä Afganistanin Maimanan kaupungissa olleesta kriisinhallintajoukkojen leiristä lähti norjalaisia lääkäreitä ja sairaanhoitajia suorittamaan tehtäväänsä. Tuohon joukkoon mukaan lähti suomalainen kersantti Petri Immonen turva- ja suojamieheksi. Vain muutaman sekuntia erotti sen, että siinä tienvarsipommin räjähdyksessä, olisi kuollut 5-6 lääkintähenkilöä. Vain yksi kuoli. Suomalainen kersantti ei pelännyt pahoja paikkoja.
Rauhanturva- ja kriisinhallintajoukot tekevät työtä tänäkin jouluna sen eteen, että maailmassa olisi vähemmän pahoja paikkoja.

Teuvo V. Riikonen

Kirjoittaja on Savonlinnan kristillisen opiston rehtori ja kirjailija, joka työskenteli vuonna 2008 kuusi kuukautta Afganistanissa kriisinhallintajoukkojen sotilaspappina.