SAVONMAA / POLITIIKAN PAKEILTA

SINKKOSTA KUUNTELEMASSA

Meitä oli satoja vanhempia, äitejä, isiä, kasvattajia ja muita, jotka istuimme Savonlinna-salissa kuuntelemassa psykiatri Jari Sinkkosen luentoa nuoren kasvusta aikuisuuteen. Samana iltapäivänä hän oli puhunut opettajille ja muille kasvatuksen ammattilaisille. Hiiren hiljaa välillä tyrskähdellen nauruun kuuntelimme viisaan miehen luentoa, jossa arkirealismi, aiheen kohteen tuntemus, tieteelliset tutkimustulokset ja hyvä huumori yhdistyivät luennossa, joka on jokaiselle kasvattajalle tärkeä. Nuoren kasvu kohti aikuisuutta.

On sanottu, että lapsillamme ja nuorillamme on kolme vaihetta. Ensin ne ovat ihania, sitten kamalia ja sitten taas ihania. Moni vanhempi kokee huonommuutta ja syyllisyyttä omasta kasvatustyöstään. Moni ajattelee olevansa huono isä ja äiti. Mutta juuri silloin tilanne voi olla hyvä, sillä tuskin ne oikeasti huonot isät ja äidit edes tuntisivat asiaa samalla tavalla.

Mutta mitä Sinkkonen sanoi? Hän kehoitti vanhempia jämäkkään kasvatukseen ja tiukempaa otetta murrosikäisten kasvatuksessa. Vanhemmilla pitää olla pokkaa vaatia nuorta tulemaan kotiin sovittuna aikana. Salista aisti sen, että vanhemmat olivat hänen kanssaan samaa mieltä.
Sinkkonen on aikaisemminkin ottanut kantaa napakasti kasvatuskysymyksiin. Hän sanoi muutaman vuotta sitten (Hyvä Terveys maaliskuu 2006): "improbaturin uhallakin, että jos neljätoistavuotias vituttelee ja huorittelee opettajaansa, jokin on mennyt hänen kehityksessään pahasti pieleen. Se `jokin`johtuu suureksi osaksi kotikasvatuksen puutteista, mutta osasyynä on yleinen asenteiden muuttuminen löperöksi kaiken sallimiseksi ja vastuusta vetäytymiseksi." Sinkkosen sanat voivat kuulostaa kovilta, mutta joskus me tarvitsemme tällaista kovaa puhetta.

Vanhempien tehtävä on huolehtia lapsen hyvinvoinnista ja kasvatuksesta. Silloin kun vanhemmat eivät pysty tuota tehtävää hoitamaan yhteiskunnan täytyy tulla avuksi. Ja niin se tuleekin. Liian usein.
Mutta yksi asia on hyvä muistaa. Esivallan kunnioittaminen alkaa kotoa. Sen kautta voidaan kunnioittaa opettajia, poliisia, puolustusvoimia, tasavallan presidenttiä ja yleensä laillista esivaltaa. Mutta mikä meillä kasvattajilla kuitenkin on usein ongelma? Meillä on myös turha tabu vanhemmuudesta. Meidän pitäisi olla hyviä.

Vanhemmilta odotetaan onnnistumista. Joskus viranomaisetkin ruokkivat tätä. Kuitenkin Sinkkosen luennon lohduttava viesti oli, että jokaiselle voi tapahtua elämässä mitä tahansa. Myös isällä ja äidillä on oikeus armahtaa itseään. Ja luottaa, että kaikesta huolimatta on yrittänyt parhaansa. Yhteiskunnan tehtävä on tukea vanhempia kasvatustehtävässä. Ja vaikka se vanhemmista voi joskus pahimmissa murrosiän myrskyissä tuntua aivan hirveältä, nuoresta se tuntuu vielä hirveämmältä. Mutta kivun kautta syntyy aina uutta.

Matkalla kohti aikuisuutta.

Teuvo V. Riikonen