SAVONMAA / KOLUMNI JA BLOGI 30.9.2009

ONKO KÄSITYS IHMISEN ARVOSTA MUUTTUNUT?

Yhteiskuntamme moniarvoistuessa on julkisessa keskustelussa ilmennyt kokonaan uusi piirre. Käsitys ihmisarvosta on muuttunut. Se näkyy kahdella tavalla. Sekä lasten että vanhusten kohdalla. Kun vielä alle parikymmentä vuotta sitten lapsen syntyessä pidettiin vastasyntynyttä lahjana, niin nyt on tilanne toinen. Kun vanhemmat toivat pienen käärön kotiin, sitä käytiin ihailemassa, vietiin rotinoita ja vain ihmeteltiin hiljaa uutta ihmiselämää. Nykyään vastasyntynytt on osa bruttokansantuotetta, jonka kulut yhteiskunnalle ovat melkoiset. Siitä saadaan seitsemän vuoden kuluttua tietty summa peruskouluun yksikköhintaan ja pahimmassa tapauksessa joudutaan palkkaamaan lisää opettajia ja koulunkäyntiavustajia. Nyt siitä samasta pienestä kapaloissa tuhnuttavasta kääröstä, jota ennen ihailimme on tullut kustannuserä.
Suhteessa vanhuksiin ja vanheneviin myös Suomessa vuosia sitten nimenomaan ikä toi lisää kunnioitusta. Se näkyi monella tavalla. Vanhukset saivat erityiskohtelua juhlissa, heidät haettiin erikseen yhteisiin tilaisuuksiin, heitä käytiin tapaamassa, heidän elämänviisautta ja kokemusta kuunneltiin ja ennenkaikkea heidän luontaista vanhenemista ja elämän loppuvuosia kunnioitettiin ja elämäntyötä arvostettiin. Heille puhuttiin ystävällisesti. Nyt heistä on tullut kuntien suurin kuluerä, joiden laitospaikat maksavat ja joiden sairaudenhoitokulut rasittavat kuntien ja valtion taloutta. He lisäävät terveyspalvelujen tarvetta ja pakottavat lisäämään terveyskeskusvirkoja ja sairaalapaikkoja, joiden seurauksena kuntien talous on joutunut todella surkeaan kuntoon. Ehdottipa yksi kirjailija jopa pillereiden antamista suoraan yli 70 vuotiaille osa-ratkaisuksi ongelmaan.
Miten kaksi ihmisryhmää, joiden kohdalla niin elämän alkuvaiheessa kuin sen loppuvaiheessa ratkaisevana piirteenä on avuttomuus, saavat tällaista aikaa? Laittavat koko yhteiskunnan talouden kuralle? Eivät he saa tätä aikaan, vaan sen saa meidän ihmiskuvamme muutos.
Ihmisarvon kunnioitus on jokaisen ihmisen tärkein oikeus ja myös velvoite muita ihmisiä kohtaan. Jokainen ihminen kykyihin, ominaisuuksiin tai tuottavuuteen katsomatta, on luotu ainutkertaiseksi ja samanarvoiseksi yksilöksi. Sen vuoksi ihmisarvo ei ole suhteellinen käsite, vaan aina ehdoton ja täysi.Ihmisarvo on aina markkina-arvoa tärkeämpi. Siksi jokainen lapsi, vanhus, sairas, vammainen, päihdeongelmainen, köyhä ja mielenterveyskuntoutuja ovat yhteiskunnalle yhtä arvokkaita kuin kovinkin yritysjohtaja, myyntipäällikkö ja pörssikeinottelija. Ihmisarvon vaaliminen on poliittisten toimijoiden keskeisin tehtävä. Sen toteutumiselle keskeinen väline on kansainvälisen ihmisoikeusjulistuksen myötä muotoiltu periaate kaikille kuuluvista ihmisoikeuksista.
Lapsella ja vanhuksella on oikeus ihmisarvoiseen elämään.
Ja myös kunnioitukseen.

Teuvo V. Riikonen
rehtori, kirjailija
kaupunginvaltuutettu ja 1. varapuheenjohtaja (kd)