ASKEL/KOLUMNI MARRASKUU 2005

MARRASKUUN PIMEYDESSÄ

Marraskuu on monelle vuoden pimein kuukausi. Marras merkitsee pimeyttä ja kuolemaa. Se haastaa meitä miettimään yhtä Raamatun upeinta ja keskeisintä opetusta: pimeyden teologiaa.

Jumala tekee ja luo uutta pimeydessä. ”Katso minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin, ettekö huomaa?” (Jes.43:16). Jumalan tapa toimia on käsittämätön. Tehdäkseen uutta hän vie meidät pimeyteen. Jotta näkisimme valon, meidät pitää laskea pimeyteen. Pimeys ei ole meille vain yksi annettu vaihtoehto, vaan meidät joskus lasketaan pimeyteen, jossa ei ole vaihtoehtoja. Tätä emme aina huomaa.

Monen kohdalla siihen liittyy masennus. Suomessa arvioidaan olevan noin 300.000 masennukseen sairastunutta. Monen elämää leimaa Erkki Lemisen sanat ”Tulithan tuttuni taas – maata kulkeva masennus”. Kuitenkin masennus ja pimeys ovat aina armoa – Jumalan käsittämätöntä rakkautta meitä kohtaan.

Amerikkalainen kirjailija William Styron kirjoitti masennuksesta: ”Sanoin kuvaamattomasta puhuminen ei ole sattumanvaraista, sillä on korostettava, että mikäli tuota tuskaa voitaisiin helposti kuvata, useimmat tämän ikivanhan sairauden lukemattomista uhreista olivat pystyneet luottamuksellisesti välittämään ystävilleen ja rakkailleen jotakin oman piinansa todellisista ulottuvuuksista ja ehkä herättämään ymmärtämystä, joka yleensä on puuttunut”

Useilla masentuneilla on voimakkaana tunne, että he ovat Jumalan hylkäämiä. Seurauksena voi olla itsensä halveksiminen ja oman elämän arvon vähättely. Vaikka masennukseen vaikuttavat monet eri asiat, masentunut ihminen on aina kaikissa tilanteissa Jumalan hyvässä hoidossa.  

Israelissa on jäänteitä vanhoista vankihuoneista, johon ihminen laskettiin lattiasta olevasta aukosta. Huoneet olivat useiden metrien syvyydessä, eikä sieltä ollut mitään mahdollisuutta lähteä mihinkään suuntaan. Ylös ei ylettänyt ja alhaalla ei ollut ikkunoita ja ovi-aukkoja vaan vain täydellinen pimeys, niin kuin Psalmi sanoo: ”Sinä olet syössyt minut syvyyksien perille, pimeään, pohjattomaan kuiluun” (88:7).

Tällaiseen kuoppaan Kristus laskettiin ennen ristiinnaulitsemista. Kristus ei vain tule sinne ihmisen pimeyteen, vaan hän on siellä pimeydessä. Kristus itse on pimeydessä hämillään, pelästynyt ja kauhistunut. Christian Schiverin sanoin ”Isä ojensi hänelle katkeran ahdistuksen ja ristin maljan, jonka hän mielellään otti Isänsä kädestä”.  

Edesmennyt Timo Veijola puhui omasta masennuksestaan ”Vaikka matkanteko tuntuu usein vaivalloiselta, masentunut saa olla varma siitä, että hän on sumussaan Isänsä hyvässä hoidossa”. Kalle Achten mielestä tällainen pimeys lienee ihmiskunnan kärsimyksistä suurimpia. Se on epätoivoa epätoivon tuolla puolen. Sekin on vain armoa. Pimeyden teologiaa emme osaa selittää, antaa tyhjentävää vastausta emmekä uskalla edes puhua Jumalasta kuin hiljaa.

Mutta kauneimmat laulut, upeimmat runot, koskettavimmat kirjoitukset, säkenöivimmät sävellykset ja hienoimmat taideteokset ovat syntyneet usein tuskan, ahdistuksen, kivun, masennuksen ja pimeyden keskellä. Ja monille juuri virret ja hengelliset laulut ovat suurimpia lohdutuksen tuojia.

Ruotsalaisen virsirunoilija Lina Sandellin virret ovat tuhansille tuttuja. Mutta monet eivät tunne hänen elämänvaiheitaan. Millaisesta elämästä syntyivät hänen kauneimmat laulunsa?  

Lina Sandel menetti lapsena kuolemalle pikkusisarensa ja sairasti itse keuhkosairautta. Hän näki nuorena isänsä hukkumiskuoleman ja sairastui itse henkisesti ja fyysisesti. Hän joutui hoitamaan äitiään joka ei toipunut miehensä järkyttävästä kuolemasta. Lina itse synnytti yhden lapsen, kuolleena ja eli sen jälkeen lapsettomana. Hänen miehensä menetti omaisuuden epäonnistuneissa työasioissa ja lopulta Lina itse joutui taistelemaan laulujensa oikeuksien puolesta.

Tällaisen elämän kautta syntyivät kauneimmat hengelliset laulut: ”Joka aamu on armo uus”, Päivä vain ja hetki kerrallansa” ja ”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa”

J umala luo uutta pimeyden, masennuksen, tuskan, epäonnistumisen ja kivun keskellä.

Marraskuun pimeys ja viimeinen tuomio eivät ole viimeinen sana. Viimeisenä päivänä Hän on seisova multiemme päällä.

Teuvo V. Riikonen