KANSANOPISTO-LEHTI 2/2008

KOULUTA TYTTÖ – KOULUTAT KANSAN!

”Kansainvälisen yhteisön keskeinen tehtävä Afganistanissa on varmistaa, että myös
naiset ja tytöt voivat käydä koulua”, sanoi presidentti Tarja Halonen
kansainvälisessä korkean tason naisvaikuttajien konferenssissa Brysselissä,
naistenpäivänä maaliskuussa 2008. Halosen huoleen on helppo yhtyä, sillä tilastot
osoittavat samaa tyttöjen ja naisen asemasta Afganistanissa. Ilmiö on nähtävissä
maailmanlaajuisesti, koska joka kolmas kehitysmaassa asuva aikuinen on lukutaidoton
ja 130 miljoonalla lapsella ei ole mahdollisuutta käydä koulussa. YK:n
vuosituhatjulistuksessa sanottiin, että ”varmistamme vuoteen 2015 mennessä, että
lapset kaikkialla, tytöt ja pojat, pystyvät suorittamaan loppuun peruskoulutuksen
ja että tytöillä ja pojilla on yhtäläinen pääsy koulutukseen kaikilla tasoille.”

Pääsy kielletty tytöiltä!

Afganistanissa 80 % naisista on vailla koulutusta ja vain pieni vähemmistö
maaseudun tytöistä käy koulua. Maassa on maailman suurin määrä kouluikäisiä lapsia.
Yli puolella heistä ei ole edes mahdollisuutta käydä koulua. Tyttöjen osuus
kouluttamattomista lapsista on kaksi kertaa suurempi kuin poikien osuus. 23 vuotta
jatkuneet sodat romahduttivat Afganistanin koulutusjärjestelmän, kun ihmiset
joutuivat lähtemään pakoon kodeistaan. Koulumatkat kävivät liian vaarallisiksi tai
koulu oli tuhottu.
Opettajien palkkoihin ja oppimateriaaliin ei ollut enää varaa. Myös alueelliset
erot luku- ja kirjoitustaidossa ovat suuria. Alhaisinta koulutustaso on
maaseuduilla sekä
etelä- ja keskiosissa. Kaiken huipuksi kuusi vuotta vallassa ollut Taleban-liike
kielsi naisilta työnteon ja tyttöjen koulun käynnin.
Tarkat tilastot tukevat samaa. Yli 6-vuotiaista luku- ja kirjoitustaitoisia on 28
%, joista pojista 36 % ja tytöistä 18 %. 15-24 vuotiaiden kohdalla luvut ovat
hiukan paremmat. Miehillä 39,9 %, naisilla 19,6 ja yhteensä 31,3 %. Maaseudulla
lukutaitoisia on 23 % ja kaupunkialueilla
56 %. 6-13 vuotiaista lapsista käy koulua koko maassa 37 %, poikien osuuden
ollessa 43 % ja tyttöjen 29 %.

Yksittäiset esimerkit rohkaisevat

Alhainen luku- ja kirjoitustaito näkyy myös eri yhteyksissä. Esimerkiksi vuonna
2004 pidetyissä presidentinvaaleissa naisten äänestysprosentti jäi alhaiseksi. Kun
samanaikaisesti naisen asema on historian ja uskonnon pohjalta heikompi, haastaa se
maan koulujärjestelmän uudella tavalla. Huomiota on kiinnitetty koulutuksen
laatuun, tarjonnan määrään ja myös opettajien koulutuksen tasoon. Vanhemmat pitää
vakuuttaa, että lapset ja etenkin tytöt kannattaa lähettää koulutettavaksi. Se
vaatii asennemuutosta ja tässä onkin päästy eteenpäin.
Naisilla on omat kiintiönsä maan parlamentissa ja paikallishallinnossa. Yksittäiset
esimerkit rohkaisevat naisia menemään rohkeasti eteenpäin.
Tästä yhtenä esimerkkinä oli, kun maan omassa Idols-kilpailussa eli Afgan Star-
kisassa nuori Lima Sahar nousi ensimmäisenä naisena kolmen parhaan finalistin
joukkoon. Saavutus on historiallinen, sillä vielä 2000-luvun alussa naiset eivät
voineet edes liikkua kodeistaan ilman seuralaista. Lima Saharin mielestä tasa-arvo
ei voi edistyä, jos vallitsevaa ilmapiiriä ei kyseenalaisteta.

Vierailu orpolasten koulussa

Taleban-hallinnon kukistumisen jälkeen maahan on perustettu tuhansia uusia kouluja.
Vierailimme yhdessä, Aybekin kaupungin orpolasten koulussa. Talo oli vaatimattoman
ja keskeneräisen näköinen. Kuulimme, että mahdollisesti he ovat saamassa uudet
tilat, joihin Intian kautta olisi tulossa avustusta.
Sen pitäisi valmistua 6 kuukauden kuluessa. Meille tuotiin heti pöytään tarjoiluja,
joihin kuului paikallisia pieniä pähkinöitä, keksipatukoita ja teetä.
Orpolasten koulu oli tarkoitettu täysorvoille lapsille, joita nyt oli noin 80-85.
Muutamat lapset kävivät ovella kurkkimassa vieraita. Rehtori kertoi koulun
tarpeista.
Ryhmämme poliittinen avustaja oli vieraillut aiemmin kerran koulussa ja silloin
tilanne oli niin huono, että heillä ei ollut ruokaa. Koulua uhkasi jopa sulkeminen.
Hän kertoi Helsinkiläisestä koulusta, joka olisi kiinnostunut yhteistyöhön tämän
koulun kanssa. Kun kysyimme tarpeista, kuulimme että opettajat halusivat oman
radion.

”Mitä teille kuuluu?”

Vierailimme myös luokissa. Pojat olivat omassaan, jossa oli opettajan lisäksi 2-3
muuta opettajaa tai avustajaa.
Viereisessä huoneessa olivat tytöt. Poliittinen avustaja kysyi ”How are you?” Yksi
tyttö rivin reunasta sai luvan vastata. Hän jännitti vähän, mutta nousi reippaasti
ylös ja vastasi englanniksi. Mitään pöytiä tai pulpetteja ei ollut, vaan ainoastaan
muoviset tuolit.
Lasten kirkkaista ja uteliaista silmistä näkyi toisaalta turvattomuus, mutta myös
luottamus tulevaisuuteen. Jätimme kouluun pinon papereita ja pyysimme, että lapset
piirtäisivät mitä heidän mielessään oli sillä hetkellä?
Kun illalla saimme piirretyt kuvat, yllätyimme miten positiivisia lasten kuvat
olivat? Monissa oli kukkia, taloja ja ilmapalloja. Parissa kuvassa oli piirretty
ystävällinen ISAF-sotilas, ja värien käyttö oli kirkasta.
Tummia sävyjä tai mustan käyttämistä oli vähän.
Ennen kaikkea kuvat kertoivat sen, mitä koulutus parhaimmillaan saa aikaan? Väriä
elämään.

Teuvo V. Riikonen
Kirjoittaja on Savonlinnan kristillisen opiston rehtori ja kirjailija, joka
työskentelee puoli vuotta Afganistanissa ISAF-joukoissa sotilaspastorina.
Lähteet: Ministry of Rural Rehabilitation and Development and the Central
Statistics Office, Suomen YK-liitto, MTV3 verkkouutiset, YLE:n verkkouutiset.