Joensuun yliopisto/Avoin yliopisto
Aikuiskasvatuksen aineopintokokonaisuus 35 ov
Henkilöstön ja työn kehittäminen organisaatiossa 3 0v

Luentoja korvaava tehtävä

Teuvo V. Riikonen

MATTI KORTTEINEN: KUNNIAN KENTTÄ
Suomalainen palkkatyö kulttuurisena muotona
Hanki ja jää oy Hämeenlinna 1992

Kirjan lähtökohtana on selvittää mistä johtuu työelämässä palkansaajien
tyytymättömyys työpaikoilla kun samanaikaisesti suomalaista työelämää on
uudistettu. Kun työpaikoilla on avainsanana ollut joustava tuotanto, jonka
on pitänyt tarjota palkansaajille uusia vapauksia ja mahdollisuuksia
seurauksena on ollut jotain muuta. Tyytymättömyys ja vastakohtaisuudet ovat
lisääntyneet työpaikoilla.
Sosiologi Matti Kortteisen tutkimus on ensimmäinen selvitys, mistä
ristiriidassa on kysymys. Kortteinen selvitti edellisessä tutkimuksessaan
lähiöasumisen problematiikkaa ja siihen liittyviä muutoksia. Tässä
seuraavassa tutkimuksessa hän käy läpi työnantajan ja palkansaajien välistä
vaihto- ja valtasuhdetta. Siihen liittyi kulttuuriset tulkinnat ja niiden
muuttuminen, uuden ohjelmoitavan tekniikan merkitys rakennettaessa
palkkatyötä uudestaan.

Tutkimuksen taustalla on 1970-luvun tärkein sosiologisen tutkimuksen ajatus
taloudesta omalakisena kokonaisuutena. Tämä tulkinta ylitti vanhemman
työnjaollista eriytymistä korostavan ajattelun rajat. 1980-luvulla
keskustelussa nousi esille ns. kulttuuritutkimus.
Tutkimuksessa oli lähtökohtana vertaileva perusasetelma. Kohteiksi oli
valittu kaksi mahdollisimman erilaista joustavan tuotannon oloissa
työskentelevää palkansaajaryhmää (koneistajat ja pankkitoimihenkilöt) ja
vertailujen avulla on yritetty selvittää piileekö vastakohtaisuuksien
taustalla jotain yleistä ja yhteistä ja jos piilee mitä.
Kortteinen lähti omassa tutkimuksessaan liikkeelle konkreettisesta
aineksesta, jolla hän keskittyi sosiaalitutkimukseen. Hän teki konkreettisen
sosiaalitutkimuksen ja saavutti kaksi tulosta – tuloksen ja metatuloksen.
Kirja jakautuu johdannon, johtopäätöksien ja jälkipuheen lisäksi neljään
osaan. Ensiksi hän johdannon jälkeen käsittelee selviytymisen eetosta ja
sitten sen yhteyttä markkinasuhteisiin. Sen jälkeen pärjäämistä ja
palkkatyösuhdetta ja vielä itsellisyyttä ja joustavaa tuotantoa,

Kortteinen havaitsi että ristiriidat ovat kasvaneet keskimääräistä enemmän
sellaisilla työpaikoilla, joissa työoloja on muutettu joustavan
tuotantomallin edellyttämällä tavalla. Kaikki kysytyt ristiriidat oli
kärjistyneet. Tähän kuului kilpailuhenki, työntekijöiden väliset ristiriidat
ja myös esimiesten ja alaisten sekä eri henkilöstöryhmien väliset
ristiriidat.
Kortteinen tutkimuksen yhteydessä teki erillisen kyselyn, johon poimittiin
kaikki ohjelmoitavia työstökoneita käyttävät koneistajat kaikilta
sellaisilta konepajoilta, joissa oli käytössä vähintään yksi automaattinen
integroitu konejärjestelmä. Kyselyssä kysyttiin molempien
palkansaajaryhmien käsityksiä kilpailuhengestä ja sosiaalisista
ristiriidoista omalla työpaikalla ja omien etujen yhdenmukaisuuksia ja
ristiriitaisuuksia suhteessa työnantajan etuihin.

Tuloksissa ilmeni että joustava tuotantomalli näytti käytännössä johtavan
vastakohtaisuuksien lientymisen sijasta niiden korostumiseen. Joustavan
tuotannon ohjelmallisten tavoitteiden ja käytännön tulosten välillä oli
ristiriitaa.
Mahdollisesti joustavaa tuotantoa koskevissa ideaalityyppisissä väitteissä
oli tullut 1980-luvulla niin muodikkaita, että niitä oli alettu toistaa
ilman tosiasiallista, työolojen kehitykseen liittyvää näyttöä tai
asiantuntemusta.

Toiseksi oli mahdollista ajatella että kysymys oli kulttuurisesta vitkasta.
Vanhojen aikojen kuluessa yritysten sisälle on syntynyt sellaisia
yrityskulttuureita, jotka rakentuvat linjaorganisaation sisäisten
hierarkioiden perustalle. Kukin hierarkia taso puolustaa saavutettuja
etujaan kaikkea muutosta vastaan.. Tuloksena oli se, että vanha
luokkataistelukulttuuri ikään kuin nielisi uudet pyrkimykset.
Yksi tulkintamahdollisuus on ajatella, että taloudellisen kehityksen ja
kulttuurisen muutoksen välillä on jännitettä. Taloudellinen yhdentyminen,
kiristyvä kilpailu ja pyrkimys joustavaan tuotantoon edellyttää
palkansaajilta paljon aiempaa enemmän sekä laadullisesti että määrällisesti.

Kortteisen mielestä vanha perinteinen työmoraali on kuitenkin samalla
rapautumassa, Suomen karu luonto ja monet muut tekijät ovat vaikuttaneet
siihen, että kova talonpoikaishenki ja protestanttinen työmoraali ovat
vaikuttaneet ja säilyttäneet työn arvostuksen korkealla.
Kuitenkin kulttuuristen yksilöitymisen ja taloudellisen yhdentämisen
asettamien vaatimusten välillä on ristiriitaa ja että juuri tämä näkyi
vastakohtaisuuksien yltymisessä. Tällöin joustava tuotantomalli pakotti
palkansaajat tiivistämään työskentelyään.

Haastattelujen pohjalta Kortteinen totesi, että ne olivat emotionaalisesti,
moraalisesti ja eettisesti erittäin latautuneita tilanteita. Erityisen
suuria ne oli tilanteissa, joissa haastateltavat kertovat vaikeuksistaan ja
niiden voittamisesta. Yksi tarinan perustyyppi oli kokemus jossa oli kolme
perusosaa. Ensiksi työ on ollut kovaa, toiseksi siitä on yritetty selviytyä
ja kolmanneksi siitä on selviydytty ja siitä ollaan ylpeitä.
Tarinoita yhdisti myös kova riskinotto omalla terveydellä. Tähän
riskinottoon liittyi pyrkimys selvitä omasta työstä. Tutkimuksessa selvisi
myös että naiset puhuvat terveydestään keskenään paljon ja hoitavat itseään
tässä suhteessa paremmin.
Kun miehillä on taipumusta kertoa elämästä yhtenä suurena projektina, jossa
pusketaan vaikka henki terveyden uhalla niin naisilla on selvä taipumus
pohtia itseään toisten kanssa. Siihen liittyy toisten auttaminen ja
uhrautuminen. Heille ajatus omista eduista ja moraalisesta sidoksesta minään
on arkipäiväinen ja keskeinen lähtökohta.
Vaikka miesten ja naisten kertomukset ovatkin erilaisia niissä oli yksi
yhteinen piirre. Siihen liittyy yksilön tavoiterationaali kalkylointi
suhteessa omiin etuihin. Siihen liittyi nimenomaan uhrin ajatus. On pakko
selvitä ja siihen liittyy jonkinlaisia moraalisia ja eettisiä elementtejä,
jotka määrittelevät omaa moraalista arvoa ja kunniaa. Selviytyminen ei ole
vain järkevää se on myös kunnia-asia.

Tarinoiden kunniaa koskevat määritykset Kortteinen jakaa kolmeksi
kollektiiviseksi prioriteetiksi, jotka toistuvat erilaisissa muodoissa.
Ensimmäinen liittyy minän ja universumin suhteeseen. Kertoja ei tavallaan
tavoittele mitään, mutta työlle omistaudutaan ja ollaan ahkeria. Maailma on
kova ja tämän takia kertojalla on vaikeaa. Mutta kuitenkin ajatellaan sen
olevan vaikea ja kova kaikille.
Toista hän kutsuu eksistentiaaliseksi yksinäisyydeksi. Olet lopulta yksin
maailman kovuutta vastaan. Mistään et saa apua eikä kukaan muukaan saa. Uhri
annetaan yksin ja vapaaehtoisesti.
Kolmas on kulttuurinen eli mitä selviytymisen kautta saavutetaan. Tuloksena
saavutetaan kunnia joka merkitsee tunnustettua ja arvostettua sosiaalista
asemaa.

Tämän perusteella, aineiston ja analyysin pohjalta hän toteaa, että
sotasukupolvien puhuntaa jäsentää sellainen sukupuolen mukaan jäsentynyt
kollektiivinen tajunta, jossa sekä Jumala-suhde, suhde toiseen sukupuoleen
että rahaan jäsentyy yhdestä ja samasta kulttuurisesta perustasta. Siihen
liittyy se että maailma on kova ja on pakko selvitä, ellei muuten niin oma
elämän uhraten. Kysymyshän on kunniasta. On olemassa kollektiivinen tajunta,
jossa kunnia rakentuu ihmisuhrien varaan. Kaiken tämän pohjalta voidaan
puhua selviytymisen eetoksesta.

Mutta miten selviytymisen eetos ja markkinasuhteet kuuluu yhteen?
Monet kulttuurista yksilöitymistä koskevat teoriat korostavat voimakkaasti
sitä kuinka vanhat kollektiiviset perinteet ovat rapautumassa
markkinasuhteiden vaikutuksesta. Sotasukupolvea nuoremmat sukupolvet ovat
päässeet elämään kiinni toisenlaisesta tilanteesta kuin vanhempansa. Suomi
tietyllä tavalla oli nopean ja voimakkaan kulttuurisen yksilöitymisen
dramaattinen esimerkkitapaus. Mutta miksi erot sukupuolten puhetavassa
näyttävät kasvavan sukupolvien nuortuessa. Nuoret naiset ovat paljon
vuolaampia kuin miehet. Nuorten naisten pohdinnat ovat pohtivia jopa
suorastaan ahdistuneita selostuksia kun taas nuorempien miesten puheesta ei
tahdo saada mitään selvää.

Näissä kertomuksissa Kortteinen löysi kolme toisiaan täydentävää osaa.
Ensiksi äidin roolia perheen pystyssä pitämisessä korostettiin. Toiseksi
isää kuvattiin yksinkertaiseksi puskijaksi, joka välillä katosi retkilleen
ja jos hän ei kuollut sodassa niin ”hajosi” muuten. Kolmanneksi korostetaan
miten perhe tämän jälkeen jäi selvästi äidin harteille. Suuret perheet
saivat aikaan monenlaista vaikeutta, jossa lasten oli pakko auttaa äitiä.
Näistä erilaista tarinoista Kortteinen vetää johtopäätökset. Ensiksi
selviytymisen eetos jäsensi näissä tarinoissa uusia olosuhteita koskevia
tulkintoja. Toiseksi olosuhteet olivat toisenlaiset, joissa piti selviytyä
pitämään kiinni omista eduistaan. Kolmanneksi selviytymisen eetos sopi
saumattomasti jäsentämään omaa käyttäytymistä markkinasuhteiden keskellä.
Sen avulla tulkittiin ja selvittiin markkinasuhteiden uhkista.

Kaikissa näissä tarinoissa oli yksi yhteinen juoni. Kuinka puutteista ja
kovista lähtökohdista ja vaikeuksista huolimatta kertoja on kamppaillut joko
toimihenkilöksi tai yrittäjäksi. Pärjääminen näkyi oman aseman
itsellisyytenä josta oltiin ylpeitä. Omaelämäkerta oli ikään kuin
ansioluettelo, josta ilmeni miten hyvin oli selvitty. Toisaalta monet eivät
olleet ylpeitä koulumenestyksen puutteesta tai omasta työväenluokkaisesta
asemasta. Työväenluokkaista asemaa leimaa tietynlainen nöyryytys, jossa
näkyy alemmuudentunteita:
”Saatana mulle ei huudeta. Kyllä mulle armeijassa huudettiin, mutta silloin
mä olinkin vielä poika. Nyt en oo enää perkele. Mä oon 45 ja saatana mulle
ei huudeta. Ei huuda
muijakaan, jumalauta. Jos se alkaa huutaa, mä sanon sille että huuda
rauhassa, siinä on sulla koppi missä karjua ja lähden pois (ulos kaljalle)…
Ei tää nyt tähän kuulu mut… Sitte työpaikalle tulee tällasia kenokaulasia
perkele ja huutaa, aikuisille miehille, saatana…(tauko, ottaa olutta,
tuijottaa eteensä, sanoo itsekseen). Mulle ei huudeta perkele…”
(koneistaja 45 v)

Naisten kertomukset ovat erilaisia ja erot liittyvät koulutuksen
merkitykseen. Miehiin verrattuna ajattelun murros on lujempi ja hajonta on
vastaavasti suurempaa. Perusero miehiin verrattuna on selvä, sillä
selviytymisen eetoksen ja markkinarationaalisuuden välillä on voimaksa
kulttuurinen katkos.

Pärjääminen ja palkkasuhde eli itsellisyyden ongelma on seuraava asia jota
Kortteinen pohtii. Työsopimuksella määritellään kahden markkinasubjektin
välinen suhde, josta voi erottaa kaksi elementtiä: taloudellisen vaihdon ja
sosiaalisen suhteen. Se on joskus ongelmallinen ja jännitteinen ja perustuu
siihen miten nämä kaksi piirrettä käytännössä kietoutuvat toisiinsa.
Taloudellisesti on kyseessä vaihtokauppa jossa sovitaan tietystä asioista.
Toinen työskentelee valvonnan alaisena ja toinen johtaa ja maksaa toiselle.
Työnantajalla on oikeus päättää suoritetavasta työstä. Työsopimuslaki ja sen
tulkinnat turvaavat tämän oikeuden työnantajalle. Työntekijän oikeus
kieltäytyä työstä on mahdollista vain sellaisissa tilanteissa joissa oma
henki ja terveys saattaisi joutua uhanalaiseksi.

Mutta ongelmia tulle erilaisissa menettelytavoissa, joiden avulla työntekijä
voittaa itselleen epävirallisen ja salaisen kontrollin oman työnsä ylitse ja
käyttää tätä kontrollia muuttaakseen itsensä ja työnantajan välistä
vaihtosuhdetta itselleen edullisemmaksi. Kirjassa tätä kutsutaan mm.
termillä ”kusetus”.
Eri osapuolet käyttävät tässä erilaisia välineitä rajojen työntämiskesi
omalta kannaltaan edulliseen suuntaan. Tällainen jännite on
tehdaskulttuurissa yleinen rakenteellinen ominaispiirre ja selviytymisen
eetos jäsentää sen miehistä kunniaa koskevaksi taisteluksi ja juuri tämän
takia työntekijät tahtovat olla aina periaatteessa vastaan aivan siitä
riippumatta mitä työnantaja esittää.
Tämä logiikka ja argumentointi toistuu toistumistaan jos esim. työnantaja
kiristää työn valvontaa ja/tai palkkausta. Kaikessa toistuu sama teema:
kysymys on kunniasta ja sen säilyttämisestä sellaisissa olosuhteissa, joissa
tämä rakenteellisista, pysyvistä syistä johtuen erittäin vaikeaa.

Ongelmissa usein on kaksi puolta. Työntekijä kokee että ei ole tilaa ja ei
ole pystynyt pitämään omista eduista kiinni. Toisaalta ei ole pystynyt
täyttämään itseen kohdistuvia odotuksia.
Monille työntekijöille merkitsee kolme asiaa paljon. Ensiksi että on ”oma
tila” ja toiseksi että sen pystyy pitämään järjestyksessä ja sitten
kolmanneksi että pystyy lähtemään omasta tahdostaan ja pitämään oman
alueensa järjestyksessä oman mielensä mukaan.

Tämän tutkimuksen kannalta on tärkeää tietää että sekä miehillä että
naisilla on selvä ero. Kummassakin osakulttuurissa on selvä että
yksittäisellä palkansaajalla on oma reviiri, yksityisalue omassa työssä.
Erot liittyvät siihen millä tavalla tätä reviiriä hallitaan. Naisvaltaisilla
aloilla reviiriä hallitaan lojaalissa suhteessa työnjohtoon. Toinen
rakenteellinen ero liittyy omaa yksityiselämään, johon luetaan rakenne,
jossa työnjohto on miehillä. Tilanteen hallinta on aina itsestä kiinni.
Kulttuuristen yksilöitymisen ja palkkatyösuhteen yleisten rakenteellisten
ominaisuuksien välillä on selvä jännite. Selviytymisen eetos kiinnittyy
tähän rakenteellisen ristiriitaan, joka siis uusintaa ja ylläpitää
selviytymisen eetosta moderneissa, markkinatalouden ja palkkatyön
rakenteissa ja oloissa.

Viimeisessä jaksossa Kortteine pohtii itsellisyyttä ja joustavaa tuotantoa
vastakohtaisuuksien ongelmana. Monet työt (esim. pankit ja konepajat) ovat
hyvin työvaltaisia, ja perustuvat käsityöhön. Itsehallinnan kulttuurinen
merkitys palkansaajille on ikäluokkien nuoretessa korostumassa.
Palkansaajien ajattelua leimaa sellainen kollektiivinen tajunta,
selviytymisen eetos, joka tuottaa pärjäämisen pakkoa ja pärjäämisen
suorittavassa palkkatyössä edellyttää oman itsellisen aseman voittamista.

Joustavan tuotannon perusajatus on se, että palkansaajien pitäisi tehdä
täsmälleen sitä, mitä markkinat kulloinkin vaativat ja lisäksi työskennellä
tehokkaasti ja halvalla. On mahdollista nähdä potentiaalinen ristiriita
kulttuurisen kehityssuunnan ja taloudellisen imperatiivin uudenlaisen
tulkitsemisen välillä. Siksi on tärkeää kysyä millä tavalla tämä jännite on
tarkoitus ratkaista.
Työn tehokkuuden kannalta on järkevää koneistaa mutta toisaalta uudet
laitteet tarvitsevat käyttäjikseen koulutettua työvoimaa.
Tähän liittyy motivaatio jonka kaksi peruskysymystä ovat: mitkä ovat ne
tekijät jotka saavat työntekijät yhtymään annettuihin organisaation
tavoitteisiin ja toiseksi miten tätä panosta voidaan tehostaa? Yleensä
kannustimena käytetään rahaan ja työn sisältöön liittyviä asioita.

Uudet taloudelliset tilanteet ja uusi ajattelu vaatii sellaista
käyttäytymistä ja työntekoa jota se itse sisäisen kulttuurisen muutoksen
vuoksi on paremmin valmis noudattamaan.
Monissa tapauksissa on kaksi yhteistä piirrettä. Ensiksi työntekijät
kyllästyvät työnsä tylsyyteen ja etenemismahdollisuuksien heikkouteen. Tästä
voi tulla tapa yrittää ”kusettaa” työnantajaa. Toiseksi työntekijät voivat
myös omalla toiminnallaan olla ajamassa itseään ulos työstä.
Kortteinen vertaa kirjassa koneistajia pankkitoimihenkilöiden tilanteeseen.
Koneistajien kokemat ongelmat perustuivat pitkälti , että heidän vanhat
toimenkuvat ei enää uusissa ollut sellaista itsellisyyttä edellyttäviä ja
oikeuttavia osia, jotka olisivat olleet työnantajan uuden ajattelutavan
mukaan olleet taloudellisesti tärkeitä.

Pankkitoimihenkilöiden kohdalla tällaisia elementtejä oli mm.
henkilökohtaiseen asiakkaan kuunteluun ja ymmärtämiseen liittyvä palvelu.
Uhrautuvalla työllä saavutettiin esim. itsellinen asema ja oma asiakaspiiri.
Pankkitoimihenkilöiden puheet keskittyivät työmarkkinateemoihin.
Joustavan tuotannon malli erityisesti työn rikastumista koskevilta soiltaan
perustui oletukselle, siitä että muutoksia edeltää ”tayloristinen tai
fordistisen” mallin tuottama manuaalinen vaihetyö.
Joka tapauksessa vanhat ammatilliset perinteet kiinnittyvät siirtymäkauden
ongelmiin.
Kulttuurisen yksilöitymisprosessin ja palkkatyösuhteen välillä on
rakenteellinen ristiriita, johon selviytymisen eetos kiinnittyy.
Joustava tuotantomalli muuttaa tämän yleisen jännitteen eräänlaiseksi
paradoksiksi. Niille jotka pyrkivät eteenpäin on tarjolla korostuvaa
kontrollia ja kiristyvää umpiperää samalla kun niille jotka rakastavat
tasapainoa ja järjestystä on tarjolla markkinavetoista oravanpyörää ja
dynaamista poukkoilua.

Yhteenvetona Kortteinen toteaa, että kun näitä osakulttuurikohtaisia
rakenteita on vertailtu toisiinsa niissä on olennaisesti myös yhteistä.
Kysymys on pohjimmiltaan yhdestä ja samasta tarinasta, jossa on tietty
arvorationaali ajatusmuoto, selviytymisen eetos siirtyy sisälle
markkinasuhteisiin ja tuottaa pärjäämisen pakkoa.
Tällainen kulttuurinen muoto törmää palkkatyösuhteeseen, jossa pärjääminen
edellyttää itsellisyyden voittamista ja lopulta siitä, kuinka tätä
itsellisyyttä puolustetaan joustavan tuotantomallin käytäntöä vastaan.
Kysymys on kollektiivisesta tarinasta, joka kertoo kulttuurisesta ”
yksilöitymisestä” tietyn kulttuurisen muodon sisällä. ”Minä”, ”pärjääminen”
ja ”itsellisyys” ovat selviytymisen eetoksen lataamia kollektiivisia pyhiä,
joiden kantamisessa on kysymys kunniasta. Kollektiivisesti ylläpidetty
yksilön kunniaa määrittävä moraali edellyttää itse kultakin uhrautuvaa
työskentelyä tilanteessa, jossa on entistä kovempaa. Tärkeää on kysyä, mihin
tällainen itsellisyyttä korostava kollektiivinen tajunta joustavassa
tuotannossa oikein törmää.

Palkansaajakulttuurien muutoksen valtavirta näyttää kulkevan kulttuurisen ”
yksilöityminen” ja ”itsellistymisen” suuntaan. Itsellisen reviirin
voittaminen ja hallitseminen on kunniakysymys ja sen merkitys ja arvo on
ikäluokkien nuoretessa vain korostumassa. Toiselta puolelta yritykset
yrittävät reagoida samaan kehitykseen – kysynnän yksilöitymiseen ja
asiakaskohtaiseen eriytymiseen – joustavan tuotantomallin avulla.

Kortteisen analyyseja on myös kritisoitu muun muassa siitä, että hän ei ota
riittävästi huomioon olemassa olevien työkulttuurien moniulotteisuutta. Hän
näkee esimerkiksi työntekijöiden pyrkimykset oman työnsä hallintaan liian
kapeasti yksinomaan urakkapelien näkökulmasta (mm. Antti Kasvio: Uusi työn
yhteiskunta)
Kortteinen kysyy kuitenkin miten kussakin tapauksessa turvataan oman
työpisteen itsehallinta ja kuinka markkinasuhteet ulotetaan sisälle
palkkatyöhön sekä mitä palkansaajien sosiaalinen täysivaltaisuus yrityksen
sisällä käytännössä voisi merkitä.
Kysymys on kuitenkin kunniasta.